keskiviikko 28. joulukuuta 2011

JOULULOMALLA

Onpa ollut mahtavaa vaan olla möllöttää, käydä valmiiseen pöytään, syödä puputtaa suklaata ja muita herkkuja, antaa ajan kulua ja olla vaan. Huuh puuh. Ihan parasta.

Joulu tuli kuitenkin, vaikkei sitä ehtinyt itse valmistella oikeastaan yhtään. Joulusiivouskin jäi tekemättä (KÄÄKS!!!) ja kortit lähettämättä, mutta joulu ja sen sanoma saapui meille silti. Ja saapuu joka vuosi uudestaan. Ihana, armollinen joulu.

Mitäs muuta?

Suklaanmössötyksen lomassa oon käynyt joka päivä ulkona tuulettamassa tunkkaista pääkoppaani - tänään jopa juosta jolkottelin pitkästä aikaa koiran ja pikkumurkun kanssa. Aleostoksilla ollaan käyty tuhlailemassa joulupukilta saatuja rahoja: tokaluokkalainen löysi unelmiensa skeittikengät ja eskarilainen jääkiekkomailan, tytöillä ostokset painottuivat odotetusti vaatepuoleen.

Lapset on käyneet kavereillaan ja tuoneet niitä myös tänne kiitettävällä tavalla - parhaillaankin kuuluu kova kikatus ja kiherrys, kun 10-vuotiaat tytöt istuvat myöhäisellä iltapalalla. Mukavaa illanviettoa on luvassa myös uuden vuoden aattona, kun saamme vieraaksemme vanhoja koulukavereitamme lastensa kera.

Niin ihanaa elää hetki normaalia arkea. Olla kotona, puuhastella kaikenlaista mieleentulevaa, kuulostella, suunnitella, käydä kaupoissa, tavata ihmisiä. Ehtiä. Olla läsnä.

Ai kauheaa. Kissa joutui tänään pyykkikoneen pyörityksiin. Ihan uskomaton juttu. Jostain alkoi kuulua vaimeaa maukunaa ja kesti jonkin aikaa ennen kuin älysin mistä se ääni oikein tuli. Märkä ja hyväntuoksuinen katti hoiperteli hetken aikaa ympäriinsä ja alkoi sitten tyynesti nuoleskella kastunutta turkkiaan. Voi raukkaa. Onneksi huomasin tapahtuneen pian, muuten olis voinut tapahtua karmeita. Ihme elukka, joka paikkaan se itsensä työntääkin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

KYLLÄ LÄHTEE

No nyt se sitten lähti. Ja heti perään huomasin ainakin pari kohtaa, jotka olis pitänyt laittaa toisin... Siis siinä itsearvioinnissa koskien päiväkodin työssäoppimisjaksoa. Nooh, ei voi enää mitään. Saa kelvata.

Meikäläinen lähtee myös. Taidanpa kiertää kaupan kautta ja hakea jotain hyvää. Huomenna jäädään eskarilaisen kanssa kotiin ja nostetaan jalat pystyyn koko päiväksi. Ollaan vaan. Luetaan korkeintaan vähän Viirun ja Pesosen joulukirjaa tai askarrellaan jotain. Illalla vois tehdä pipareita. Ja jos oikein innostutaan, tehdään koko talo. Kyllä se tästä taas lähtee. Uudenlainen arki.

lauantai 17. joulukuuta 2011

JUMISSA

Terveisiä työpaikalta. Tietokoneelta. Ei kai?
Kouluhommia. Niskat jumissa. Taas?
Uskonnon essee valmis. Huomenna itsearviointi. Hohhoijaa.
Kotona kaikki sikinsokin. Tavarat, ihmiset ja ajatukset.
Seitsemän yötä jouluun.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

RUUHKAVUODET?

Marraskuun viimeiset tunnit. Joulu saa tänä vuonna tulla ihan itsekseen. Ei auta. Kun ei ehdi, niin ei ehdi.

Keittiöremontti edistyy. Jee. Miten niin hitaasti, eihän tässä oo mennyt kuin joitakin kuukausia..? Kaakelit on seinillä ja loput kaapit sekä työpöydän taso saatiin tänään. Jääkaappi on saanut itselleen uuden kolon, keittiö laajeni aavistuksen verran olohuoneen puolelle. Lattia maalataan vielä kertaalleen joskus myöhemmin sitten kun kaikki on valmista, tapettikansioita ollaan selailtu ja hellantekijöitä kyselty. Hiljaa hyvä tulee, niinhän se meni. Kun olis aikaa.

Työjakso päättyy ensi viikon jälkeen ja mulla on suurin osa kirjoituksista tekemättä. Ja yksi varhaiskasvatuksen uskonnon essee. Kun vaan kerkiäis.

Kaiken hässäkän keskellä aloittaa täräytin paaston toissapäivänä. Sitä ei tässä hulinassa ehdi edes ajattelemaan, hyvä kun muistaa suolihuuhtelun tehdä. Ajankohta ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta minkäs teet. Jos jotain meinaa tehdä, se pitää vaan tehdä. Kun muuten ei mistään tule mitään.

Näillä mennään. Joulua kohti.

lauantai 19. marraskuuta 2011

LUOVUTAAN HILJAA

Tämän kuulin radiosta tänään. Raastavan äiti-tytär -keskustelun jälkeen. Vanhimmaiseni kanssa. Luovutaan toisistamme hiljaa. Snif. Ei vielä.


MÄ ANNAN SUT POIS / Laura Närhi

Sammuu
Talossamme lamput sammuu
Autioituneita huoneet
Ovat yksi kerrallaan
Sängyn laitamilla hiljaa nuokkuu
Kaksi uupunutta
Onnellisia vain unissaan

Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa

Liikaa
Luulin meistä aina liikaa
Lupasin mä korjaan kaiken
Yhä vain uudestaan
Liukuu sun ote käsistäni
Vaihtuu viikot huomaamatta
Äänet kuuluu koko ajan hiljempaa

torstai 17. marraskuuta 2011

IHAN SUMEATA

Vuoden pimein aika. Harmaata ja höttöstä, niin kuin tämäkin päivä. Taivas roikkuu niin alhaalla, ettei tiedä mihin pilvi päättyy ja mistä usva alkaa.

Tähän hämäryyteen vois vajota, kiertyä kerälle ja herätä seuraavan kerran keväällä. Ellei olis niin kauhia kiire. Ettei tiedä millä jalalla seisois ja mitä tekis seuraavaksi. Vai pyöriskö vain itsensä ympäri ja odottais, että asiat hoituis jollain muulla tavalla? Jos vaikka joku muu tekis mun arvioinnit, raportit ja esseet niin mä voisin keskittyä työhön, kotiin, lapsiin ja mieheen kun nyt kerran oon maisemissa.

Voihan IIK. Mihin tämä aika oikein menee ja mistä sitä saa lisää? Työjakso on puolivälissä ja jouluun on 37 yötä. Huu.

Ai juu. Eskarivääntö on tuottanut tulosta ja valtakunnassa taas kaikki hyvin. Ainakin jonkin aikaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

KAKUN PAIKKA

Viime viikolla mulla alkoi siis työssäoppimisjakso pienten lasten osastolla samassa päiväkodissa (vaan ihan eri rakennuksessa), jossa mun armas jääräpääpoikani käy esikoulua. Paikkaa hakiessani ajattelin että mahdottoman kätevää kun voidaan mennä pikkuhepun kanssa samoilla kyydeillä, tosi fiksua kaikin puolin. No joo. Ei se mennyt ihan niin.

Maanantain koittaessa oli kotona ihan pattitilanne. Kaveri ei liikkunut eteen eikä taakse, koteloitui sänkyynsä ja huusi: "Mä en varmana mee eskariin, kun sä oot siellä pihalla kyttäämässä!!!" Mä olin ihan kysymysmerkkinä että "Enhän mä sua ehdi edes vilkaista, kun mun pitää vahtia silmä kovana niitä pieniä siellä päiväkodin pihassa..."

Viikko oli yhtä vääntöä ja torstai-iltana mä vajosin niin alas että lupasin leipoa kakun, jos eskariinmeno olis sujuvaa seuraavana päivänä. Miten surkean säälittävää. Tänään me kuitenkin syötiin se palkintokakku, joka muuten maistui aikas hyvältä kaikkien mielestä. Brita-kakku, jonka välissä banaaninviipaleita ja rahkakermavaahto-vadelmaseosta, mmmmm...

Huomenna olis taas maanantai. Jihuu.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

SURRUR

Ollaan menty eteenpäin. Ja taaksepäin. Tällä hetkellä junnataan paikoillaan. Haastavan eskaripojan kanssa. Huh huijaa.

Opiskeluihin on tullut pitkä kuuden viikon tauko työssäoppimis-jakson myötä. Niin tarpeellista olla enemmän mukana arjessa just nyt, kun sitä todella tarvitaan.

Marraskuu on märkä. Marraskuu on paljas. Marraskuu on pimeä. Valon juhlaan on pitkä matka. Hoh hoijaa.

lauantai 15. lokakuuta 2011

TAKAPAKKIA

Nyt koetellaan. Pinnaa, hermoja, kärsivällisyyttä. Kasvatustaitoa, äitiyttä, parisuhdetta. Vaikka mitä.

Mulla oli edellisellä viikolla yhtäkkiä vapaapäivä ja halusin tietty hoitaa aamukuskaukset. Sillä seurauksella että onnistuin sotkemaan eskarilaisen kaksi kuukautta erinomaisesti sujuneet aamurutiinit. Miten niin kaavoihinsa kangistunut heppu? Hooh.

Sen kohtalokkaan aamun jälkeen on sattunut yks jos toinenkin hankalampi tapaus, etten sanois. Milloin on ollut väärät housut jalassa (vaikka ne olis ne edellisenä iltana itsevalitut) tai milloin ei voikaan laittaa normisormikkaita kun pitää laittaa yhdet toiset, joita ei tietenkään silloin löydy. Eikä eskariin voi mennä, jos ei vaatetus ole kohdillaan. Eikä sinne ainakaan sateisena päivänä voi lähteä, koska silloin on kurja olo. Toinen hooh.

Että tämmöstä tänne. Jotta homma menis vielä vähän enemmän vintalleen, on pikkusälli ruvennut heilumaan nyrkki pystyssä silloin kun asiat ei mene niin kuin pitäis. Potkaisipa mua kaupassa kerran sääreenkin kun en ostanut pillimehua. Ja sitten meidän ruoka on ruvennut maistumaan kamalalta ja me ollaan kaikki tyhmiä. Järkyttävääkö? Jep.

Mä oon käyttänyt kaikki tiedossani olevat keinot, jotta saisin palautettua kaverin takaisin raiteilleen. Perinteiset lahjonta, kiristys ja uhkailu on kokeiltu. Lisäksi oon yrittänyt antaa aikaa niin paljon kuin vaan mahdollista. Pitänyt sylissä. Lukenut kirjoja. Koittanut puhua. Puhua. Puhua. Puhua.

Ja vihdoinkin tänään me taidettiin ymmärtää toisiamme. Pitkään kestänyt "En kuuntele sua, pidän kädetkin korvilla" -asenne alkoi muuttua ja jutustelu kulki suunnilleen näin:

- Mulla on paha mieli kun sä käyttäydyt huonosti...
- Äiti, mikset sä koskaan itke?
- Kyllä mä itkenkin, silloin kun oon tarpeeksi surullinen. Nyt mua alkaakin itkettää kun musta tuntuu tosi kurjalta toi sun käytös enkä mä tiedä mitä mun pitäis tehdä...
- Mäkään en tiedä mitä mun pitäis tehdä...
- Sun pitäis vaan uskoa mitä me sanotaan sulle.
- Mut jos mä en muista...
- Niin...
- Mut mähän voisin kirjoittaa sen lapulle!!!

Siinä hetkessä alkoi silmät taas loistaa (molemmilla). Etsittiin käsiimme iso paperi ja alettiin miettiä mitä siihen oikein pitäisi laittaa. Pikkukaveri alkoi kirjoittaa kieli poskessa pyörien: MUISTATOTELLAÄITIÄJAISIÄ! MUISTASYÖDÄHYVIN! Lisäksi paperille ilmestyi ruokalautanen, haarukka ja veitsi, maitolasi sekä salaattikulho. Ja iso, punainen sydän.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

HÄN ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN

Illalla lentoasemalla. Täristiin ja odotettiin, jännitettiin niin.
Milloin, voi milloin?

Ja sitten. Pitkänhuiskea tyttö putkahtaa ilmoille matkalaukun kera. Siinä hän on. Riehakkaana ja ruskettuneena, onnen ja ilon kyyneleet silmistä valuen. Ihana hetki. Hän on täällä. Tänään. Huomennakin. Vielä hetken.

perjantai 7. lokakuuta 2011

MURUSENI MAAILMALLA

Näitä olen hyräillyt kesästä saakka, pieni haikeus ja huoli mukanani. Luopumisen tuskaa, itsenäistymisen iloa, menetyksen pelkoa, ylpeyttä ja kiitollisuutta. Tunteiden sekamelskaa, elämää.


MAAILMAN TOISELLA PUOLEN / Haloo Helsinki!

Nyt hihnalle laukku
Ja viimeinen kuppi naamaan
Kohta pilvien päältä
Voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
Mä menen minne sattuma johtaa
Mulla on mukana kuvat
Mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa

Mä oon kujia kulkenut
Jäljessä lapsien parvet
Niiden silmissä iloa
Ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
Mutta tartun niihin muistoissa
Vaikkei tavattais koskaan
Kaikki kulkee mun matkassa



MISSÄ MURUSENI ON / Jenni Vartiainen

Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

Tyyni oli eilen yö
mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun käden tunsin ihollain

Enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
Niin kuin pieni lapsi nukahtaa
Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on
Ja jalkojemme alla sama maa

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan


Esikoiseni, aikuiseni, sydämeni lapsi, tulee kotiin keskiviikkona.
Ihan mieletöntä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

KÄMPILLÄ

Täällä sitä ollaan aina vaan. Koulussa. Ja roikutaan tietsikalla. Taustalla soi Enkeli taivaan -pianoharjoitus... Ei hassumpaa.

Mä mietin tässä että mitäköhän sitä tekis. Lähtiskö käymään Prismassa vai keittäiskö iltateet? Opiskelujuttujakin olis vähän rästissä. Tai meniskö vaan asunnolle hihittelemään kämppiksen kanssa?

Hylkään siis perheeni tasaisin väliajoin pärjäämään keskenään ja vietän itse hulvatonta opiskelijaelämää koulun asuntolassa. Kaikkein hurjimpina iltoina piipahdan marketissa, käyn juoksulenkillä, keitän kupposelliset teetä ja katson Kympin Uutiset.

Tänään taidan tyytyä pikaiseen kauppareissuun, jonka jälkeen syvennyn huomiseen luovan ilmaisun -ryhmätehtävään. Ensi viikon kädentaidot-toimintatuokion sain suunniteltua jo lähes valmiiksi aikaisemmin tänään. Uskontokasvatuksen esseetäkin saisi alkaa väkertää pikku hiljaa, ja päiväkodin hiljentymishetken ja varhaiskasvatusta käsittelevän lehtiartikkelin esitystä pitäisi vielä vähän hioa. Aika paljon kaikkea meneillään ja tuloillaan.

Heippa ja hyviä unia, kotiväki, huomenna nähdään. Ja sitten alkaakin neljän päivän vapaa. Oioioioioioi miten mukavaa.

perjantai 30. syyskuuta 2011

MITÄ IHMETTÄ?

Mä havahduin tänään siihen että on syksy. Punavihreän keltaisena säkenöivä syksy - mistä ihmeestä se oikein tulla tupsahti?

Ihana väriloisto vyöryi vastaan, kun poljin tänään tavallista rauhallisempaa tahtia asemallepäin. Mä en oo kai yleensä pahemmin sivuilleni vilkuillut ulkona kulkiessani, painellut vain pää punaisena ehtiäkseni koulutunnille tai seuraavaan junaan. Tänään oli aikaa ihmetellä. Kaunista ympärilläni. Kameralle olis ollut käyttöä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

TÄYSI KYMPPI

Mä niiiin tein sen. Juoksin kymmenen kilometriä putkeen ihan oikeassa juoksutapahtumassa. O-O-O-O-H-O. Mikään muu ei tällä viikolla sitten mennytkään putkeen. Terveisiä työpaikalta. Haukotus.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

SUJUVAA

Kulunut viikko on ollut hyvä. Ei ollenkaan paha. Ja kun siihen lisätään vielä rauhallisen tehokas viikonloppu enimmäkseen kotioloissa, niin lopputulos lähentelee jo kiitettävää. Monellakin tavalla.

Vaikka kahdeksan aamuja ja käsittämättömän aikaisia herätyksiä oli kolme peräjälkeen, en ollut oikeastaan edes väsynyt, melko kummallista. Junat kulki yllättäen ajallaan ja pahimmat sateet ropisi silloin kun olin sisätiloissa - pyörällä pääsin sujahtamaan sopivasti taukojen aikana.

Sitten musta on ollut niin ihanaa kuulua r-y-h-m-ä-ä-n, olla osa suurempaa kokonaisuutta. Heilauttaa kättä koulutuntien alussa nimenhuudon yhteydessä että "Mäkin oon täällä! Paikalla!" Lisäksi ne opettajat ja muut ryhmäläiset on kaikki tosi hyviä tyyppejä. Aamulla on aina kiva lähteä kouluun.

Kotona on arki sujunut tosi hyvin. Varsinkin aamuisin. Jopa paremmin(!?!) kuin silloin, kun mä satun jostain syystä olemaan kotona. Niin kuin perjantaina, kun sain pitää ylimääräisen vapaapäivän (Voisko viikonloppu kestää aina kolme päivää, pliis..?) ja olin vuorostani viemässä poikia kouluihinsa. Eskarilainen oli kärppänä autossa niin kuin pitikin, mutta tokaluokkalaista sain tulla autolla erikseen hakemaan, kun ensimmäisellä kerralla ei kaverin vauhti oikein riittänyt. Huoh.

TADAA: Me ollaan pesty alakerran ikkunat, jee jee. Sisäpuolelta, ulkopuolelta ja vielä väleistäkin. Yhdessä 4-luokkalaisen ja pikkuteinin kanssa. Oi oi miten sujuvasti saatiin urakka tehtyä. Teini hoilotteli kuulokkeet korvissa ja homma eteni ihan huomaamatta. Pikku "komentoora" emäntäkin siirtyi ikkunasta toiseen niin että kolina kuului, ja työn jälki oli vieläpä ihan kelvollista. Tytöt suorastaan kisaili siitä kumpi pesee enemmän ikkunoita. No juu, ehkä motivaattorina toimi myös pieni rahapalkkio jokaisesta hoidetusta ruudusta. Heh.

Ehdittiin me tehdä vielä viikkosiivouskin. Ja vaihtaa lakanat kaikille. Nurmikkokin ajettiin lähes kokonaan ja loput puut saatiin pilkottua. Pyykkiä on pesty ja kuivatettu monta koneellista. Että reipasta meininkiä on ollut. Niin, ja sitten tuli käytyä työpaikalla ja kyläiltyä isovanhemmillakin. Juoksulenkki lauantai-illan päätteeksi tuntui mahdottoman hyvältä. Jälleen kerran.

Tämän viikon laitan talteen myös sydämeeni. Silloin kun taas tuntuu että MIKÄÄN ei suju ja KAIKKI menee päin pyllyä, muistelen lämmöllä yhtä syyskuista viikkoa. Yhtä syksyistä viikkoa, jolloin elämä rullasi mukavasti eteenpäin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

VÄLÄHDYKSIÄ

Uudenlaisia tuttavuuksia, mielenkiintoisia ilmiöitä, ihmeellisiä ajatuksia, AHAA-elämyksiä. Voi miten kiehtovaa: oppia ja älytä, ymmärtää ja oivaltaa. Oikein tuntee miten pääkopassa surisee ja raksuttaa, välillä tenttimateriaalin äärellä kumistelee tyhjyyttäkin, toivoo ettei kukaan kuule.

Ihanaa tulla kotiin. Olla kotona. Jäädä kotiin. Viikonloppuna. Mahtavaa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

TUNTI JA VARTTI

Sen verran kestää suunnilleen mun koulumatka, jos meen autolla. Siis yhteen suuntaan. Ekan viikon suhailinkin aamusumussa ja -ruuhkassa, enkä tykännyt ollenkaan. Joka aamu mönki edellä joku sunnuntaikuski, jolla ei ollut kiire mihinkään. Toisin kuin mulla.

Toisella viikolla otin käyttöön kätevän auto-juna-polkupyörä-mallin. Aikaa kuluu vähän enemmän kuin omalla kyydillä mennessä, mutta matkanteko on ihan eri luokkaa: pieni hurahdus autolla naapurikaupungin rautatieasemalle, tunti leppoisaa junanryskettä ja pääteasemalta muutama kilometri pirtsakkaa pyöräilyä. Homma toimii hyvin. Ainakin ennen lumia ja liukkaita.

Jonkun näköinen rutiini alkaa pikkuhiljaa muotoutua näihin uusiin kuvioihin. Edellisenä iltana kamppeet kaikille valmiiksi, aamulla AIKAISIN ylös, koulupähkäilyä, iltapäivällä kotiinpäin, arkea, tohinaa, nukkumaan... Viikonloppuna huilailua. Kyllä kai se siitä lähtee sujumaan. Uudenlainen arki.

Tunti ja vartti meni illalla myös juoksulenkillä. Pohkeet ihan tukossa, mutta fiilis aika kohdillaan. Mä oon niiiin reipas.

perjantai 26. elokuuta 2011

VÄHÄSEN VÄSY

Hooh. Viikonloppu. Fiu.

Mä nukun huomenna ainakin kahteentoista ja ylihuomenna yhtä pitkään. *Haukotus*

Kamala viikko. Tai siis kamalan paljon on tapahtunut kaikkea uutta ja kummallista. Siihen opiskeluun liittyen.

Tuntuu että ajatuksissa on jotain ihme moskaa eikä niitä saa mihinkään järjestykseen. Kova temmellys tuntuu pääkopassa käyvän ainakin silloin kun pitäisi nukahtaa. Ja aamulla pitää kammeta itsensä ylös viis kolkyt. Ihan sairasta.

Moni asia sujuu silti hyvin. Jopa paremmin kuin ennen. Esim. ihana eskari. Tänään pikkuepeli tuli kotiin, jossa mä jo makoilin ryytyneenä sohvalla, ja toitotti ääni innosta täristen että "Äiti äiti, seitsemän yön päästä me mennään eskarin kanssa junalla retkelle uimarannalle ja mennään leikkipuistoon ja ostetaan jäätelöt ja kaikkea ja mulla on maailman paras eskari!!!" Jee jee.

Sitten mun ei tarvii enää hikeentyä aamuisin kenellekään vetkuilusta tms., koska kukaan muu ei oo vielä hereillä. Mun ei täydy myöskään huolehtia kenenkään kouluun tai eskariin ehtimisestä, koska mä en oo edes kotona. Mä vaan herään ja lähden. Ja tuun takaisin huomatakseni että välipalat on kolmatta tuntia esillä ja koira pölyttyy olkkarin nurkassa. Sillä lailla.

lauantai 20. elokuuta 2011

UUDEN EDESSÄ

Tämä viikko ollaan käynnistelty kouluja: eskareita, ala- ja yläkouluja sekä lukioita ihan ulkomaita myöten.

Eskarilainen on vastoin kaikkia odotuksia osoittanut suurta yhteistyökykyä ja myönteisyyttä esikouluasioihin liittyen. Silmät loistaen on pikkukaveri painellut päiväkodin porteista sisään ja iloisesti vilkuttaen lähettänyt äitinsä matkoihinsa. Näinhän sen piti mennäkin, ainakin unelmissa, mutta silti riipaisee raapaisee, ja syvältä. Tässäkö tämä oli? Äiti on tehnyt tehtävänsä ja äiti saa nyt mennä. Kiitos ja näkemiin.

Pikkuteini tallusteli bussipysäkille yhdessä isonsiskon kanssa, ihan pikkasen taisi yläkouluun siirtyminen jännittää pienempää. Nuorempi lukiolaistyttömme on siis jälleen maisemissa ja käy nyt oman kaupungin lukiota yhden erityislukiovuoden jälkeen. Vanhin lukiolaisemme on vuorostaan karistanut pikkukaupungin pölyt päältään ja käynnistelee parhaillaan abivuottaan Espanjan auringossa. (Voi hyvin siellä, terkkuja kaikilta <3333333)

Toka- ja nelosluokkalaisen syyskausi starttasi tutuissa ympyröissä. Hieman oli perhosia vatsassa isommalla ala-koululaisella kun uudeksi opettajaksi tuli koulun rehtoriope. Ihan mukavaksi oli sekin opettaja sitten osoittautunut, vaikka olikin antanut läksyjä heti ekana päivänä, miten käsittämätöntä. Toka-luokkalaisen syksy alkoi tomerasti juoksemalla päin tolppaa ensimmäisen välitunnin päätteeksi ja saamalla kunnioitusta herättävän sarven otsaansa.

Tulevana maanantaina käynnistyy vielä yksi koulu tähän perheeseen liittyen. Ja se on sitten meikäläinen, joka heittää läppärilaukun olalle ja lähtee kohti tuntematonta. Että semmosta. Hui kauhistus.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

PARI KUVAA




Sain ladatuksi vain kaksi lomakuvaa, jonka jälkeen systeemi ilmoitti että oon ylittänyt jonkin kiintiön koskien kuvien lataamista, höh ja ööö..?

Oikeastaan noista otoksista välittyykin lähes täydellisesti Ahvenanmaan "mökillä" vallinnut olotila: totaalisen pysähtynyt tunnelma vanhassa maatilamiljöössä. Oolalaa. IHANAA.

Muutaman laiturikuvan haluaisin silti vielä lisätä jos se nyt enää onnistuu. Päivän paras hetki oli ehdottomasti aamu (ihan kummallinen kommentti yleensä aamuäreältä tyypiltä). Ensin silmät sikkuralla ja hiukset hapsottaen yöpuvussa pihan perälle ulkohuussiin aamukasteisen nurmikon läpi ja sitten laiturille kimmeltävän veden ääreen kahvikuppi, voileipä ja paksu kirja kainalossa. Olisko päivä voinut paremmin alkaa..? Ei olis.



perjantai 5. elokuuta 2011

SYNNYTYSTUSKAA

Mä näen unta että mä synnytän. Työnnän ja ponnistan, supistukset on hyviä ja vahvoja. Mitään ei kuitenkaan tule ulos. Herätessä piti oikein tarkistaa ettei peiton allakaan ollut mitään...

Tänään hän lähtee. Bileisiin. Ja me muut lähdetään mökkireissulle ylihuomenna. Seuraavan kerran nähdään ehkä kahden kuukauden kuluttua, jos suunnitelmat pysyy ennallaan.

Ensimmäiseni, nukkaposkeni, silkkitukkani. Pakkaa matkalaukun ja lähtee maailmalle maanantaina, sunnuntailapsi.

Esikoisemme abivuosi käynnistyy siis luokkakaverin kera ulkomailla, kyseessä on opiskelijavaihto Espanjan Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun yhden jakson ajaksi. Sisältäen myös syksyn yo-kirjoitukset. Huu. Jättiloikka itsenäistymisen ja irtaantumisen tiellä. Meille molemmille.

torstai 28. heinäkuuta 2011

HOMMIA

No onpas pimeää. Sataa ropisee ja ukkonen jyrisee jossain kauempana. Omenoita on jo putoillut nurmikolle ja ilmassa on selvä syksyn tuoksu.

Terassi alkaa olla VALMIS ja huomenna sille asetellaan kuorma-autolastillinen uusia polyrottinkisia puutarhakalusteita. Tarttee varmaan tarjota avajaiskahvit kakkupalan kera ukkokullalle, joka tarmokkaasti ähersi terassityömaalla koko 2-viikkoisen kesälomansa ajan. Apumiehenä poranvarressa ahkeroi välillä myös reipas esikoispoikamme.

Keittiöremontti on edennyt jonkin verran: lattia on maalattu kertaalleen ja joitakin kaapinovia on vaihdettu, kaakeleita ollaan käyty katsomassa ja vetimiäkin mietitty. Pitkän pirttipöydän päälle löydettiin ihanat rottinkivalaisimet alennusmyynnistä, jee.

Aitalaudat odottaa maalattuina ja pinottuina inspiraatiota, taidan mä kuitenkin tarvita siinä aidanrakentamisessa myös hieman opastusta, hmm. Lisäksi sain uuden maalausurakan, kun päätettiin tehdä vanhoista autotallin perällä lojuneista rimoista sellanen harvahko seinäsäleikkö(?) kesäkeittiön ja terassin välisiin seiniin.

Vanhat ja rikkinäiset kesäkalusteet on melkein kaikki maalattu ja kunnostettu, kiitos tyttö nro 2:lle, joka on omien kesätöidensä lomassa jaksanut vielä heiluttaa pensseliäkin kesäkuumalla.

Matonpesu-urakka saatiin vihdoin aloitettua hellekausien päätyttyä, järkevää..? Parhaillaankin roikkuu räsymattoja metritolkulla rankkasateessa pressun alla. Kuivumiseen menee parhaassakin tapauksessa pari päivää, mutta ei kai tässä mikään kiire ole. Muitakin hommia kun löytyy kyllä. Huh.

Viinimarjat ja puutarhavadelmat on vaivihkaa kypsyneet. Keksittiin (tai oikeammin kopioitiin, terveisiä vaan Kuopioon!) ihan älyttömän hyvä idea lasten poimintamotivaation nostamiseksi : tietokoneelle pääsee ainoastaan marjapuskien kautta ja silloinkin pitää kerättynä olla ainakin puoli ämpärillistä, mieluummin kokonainen. Kauhia kuri. Mutta homma toimii.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

MANSIKOITA MIKKELIN TORILTA

Kukonlaulun aikaan junamatkalle. Määränpäässä ystävä odottamassa, vilkuttamassa. Nurmikolla istumista, varpaiden liottelua, pysähtyneitä hetkiä. Jutustelua, rupattelua, pohdintaa.

Illansuussa laukussa kopallinen makeita mansikoita, kotiinviemisinä myös repullinen lämpöisiä ajatuksia.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

HÄÄPÄIVÄNÄ...





... tehtiin pieni piipahdus naapurikaupungin upeiden maisemien ja herkkujen ääreen. Lisäksi sirkkelöitiin ja ruuvailtiin pattinkeja sekä kärrättiin sepeliä niin että luita vihloi. Vastapainoksi.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

TUNTI PUTKEEN

Huuh.

Ensi kertaa sitten teinivuosien. Juoksua tunti putkeen. Jei. No matkaa tuli ehkä sellaset kahdeksan kilsaa eli vauhti ei ollut niin päätä huimaava. Mutta silti. Tunti putkeen. Ooho. Hyvä minä.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

EDISTYSTÄ

Nuorimmainen, ex-kerholainen, alkoi tänään yhtäkkiä tapailla sanoja. Siis lukemalla. Huulet tötteröllä tuli sana toisensa perään Peppi-kirjaa selaten. Hauskaa ja söpöä.

Iiihanat kitinväriset keittiönovet on vihdoin saapuneet. Kohta päästään valitsemaan kaakeleita ja tapetteja. Ja maalaamaan lautalattiaa ja paneleita, jeee.

Terassin alta on kärrätty multaa kottikärryllä monta tonnia. Siitäkin tulee niiin kiva. Iso ja aurinkoinen terassi.

Ulkokalusteet on jo melkein kaikki maalattu suklaanruskeiksi. Aitalaudatkin odottaa paikalleen naputtamista, oikein sormia syyhyttää. Yhtenä päivänä mies toi peräkärryllisen lautoja pihaan, kun olin lauta-aidasta tarpeeksi marissut. Mahtipontisesti lupasin rakentaa sen ihan itse, ja nyt on jo laudat maalattu. Seuraavaksi laitetaan sirkkeli soimaan ja vasara paukkumaan.

MAISTIAISIA



Kuuma ja kaunis Tukholma. Valtavasti porukkaa, upeita veneitä, vanhoja rakennuksia. Isoja kauppoja, pieniä kauppoja, nakkikioskeja, jäätelökioskeja, vaikkamitäkioskeja... Puistoja! Ihan liian vähän aikaa yhdellä vaivaisella risteilyllä. Pieni maistiainen suuresta kaupungista. Tultaisko pian uudestaan?






Ravintolamaistiaisia nautittiin niin että napa natisi. Ekana iltana paineltiin tomerasti laivan seisovaan pöytään, toisena iltana herkuteltiin vähän hillitymmin. Voi että miten NJAMSKISTA.


Aurinko upposi mereen...

torstai 30. kesäkuuta 2011

ME KAKS KESÄKUUSSA

Me ollaan vähäsen reissailtu, tai siis kerran, jolloin käytiin hotellikuhertelemassa lähikaupungissa yhden yön verran.
Lisäksi shoppailtiin ja syötiin kahdestaan, herkuteltiin vielä hotellihuoneessakin, mmm... Tosi kivaa ja rentouttavaa. Ihan mahtavaa että niin voi tehdä. Lähteä tosta vaan ja tulla taas takaisin, arki pyörii vähäsen aikaa ilman meitä vanhempia. Aika hienoa kun perheessä on jo aikuinen lapsi, joka voi ja osaa ottaa hetkiseksi ohjat käsiinsä. Rakas, luotettava esikoisemme.

Lisäksi me ollaan kovasti hakattu, hiottu, paklattu ja maalattu: keittiön seiniä ja lattiaa, aitalautoja ja ulkokalusteita. Kesäkeittiön yhteyteen ollaan suunniteltu terassia. Nurmikot on jo niiltä osin saaneet väistyä, sepeli- ja lautatilausta mietitään. Terassiajatus uhkaa paisua myös pienen joen rantaan, jonne on tontiltamme suora käyntiyhteys. Paikka olisi kuulemma mitä parhain ilta-auringossa kahvitteluun... Mä yritän vuorostani jarrutella, saataisiin ensin tekeillä olevat projektit päätökseen.

Kovasti ollaan siis touhuiltu kaikkea. Energiaa tuntuu piisaavan riittävästi kun välillä muistetaan ottaa vähän löysemmin. Lomat on vielä kaikki pitämättä eli hommat taitaa olla ihan hyvällä mallilla. Huomenna lähdetään nuorempien tyttöjen kanssa laivareissulle, siellä tulee varmasti myös sitä kahdenkeskistä aikaa kun pikkumurkut ottavat etäisyyttä ja kulkevat omilla poluillaan. Hetken aikaa.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

HAPPY

Mä oon taas tutkiskellut, itseäni ja fiiliksiäni: mistä tulee hyvä olo, mikä tekee onnelliseksi, milloin on tyytyväinen?

Mä tykkään touhuta ja tehdä kaikkea, saada aikaiseksi, olla tehokas suorittaja. Välillä tulee sellanen draivi päälle että pois alta, oikea "Täältä pesee, sano puujalka ja potkas" -fiilis.

Sitten musta on ihanaa antaa kaiken vaan olla. Katsella ympärille, löllötellä ja olla möllöttää. Antaa ajan kulua ja vaipua ajatuksiin, mietiskellä.

Tyytyväisyys omaan itseen on varmaankin huipussaan juoksulenkin jälkeen. Sitä tunnetta on vaikeaa sanoin kuvata, se pitää vaan kokea. Hiki ja hengästyminen, perille pääseminen, veren ja endorfiinin suhina. Oih.

Ja silloin kun näistä aineksista muodostuu sopiva coctail, mä oon tyytyväinen. Happy. Hetkittäin jopa onnellinen. Happy.

No juu. Onnellisuusasteita tietty lisää tai nakertaa se että läheisillä on asiat hyvin tai vähemmin hyvin. Ja että niitä rakkaita ON siinä ympärillä. Paljon.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

ELLUN KANAT




Eilisen hosupäivän jälkeen ollaan tänään oltu kuin Ellun kanat. Notkuttiin koko päivä juhannussaarella, syötiin ja uitiin, huilailtiin ja nukuttiin, veneessä ja kallioilla. Hohhoteltiin.


Lempeä kesätuuli,
hattarapilviä,
meri.

Auringolta tuoksuva iho,
nauravat silmät,
kesä.

Läheisten lämpö,
kiireettömyys,
nyt.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

KELLARI...

... on mystinen paikka. Pikkujoulun tienoilla sinne ilmestyy joulutonttujen tervehdyksiä ja toisinaan siellä käy syntymä-päivienkin aikaan kummaa väkeä. Niin kuin tänään kun vietettiin vihdoin ex-kerholaisen 6-vuotiskaverisynttäreitä.

Aarteenetsintävihjeet ohjasivat juhlaporukan kellarin perukoille, josta löytyi salaperäinen lasipullo sisällään ruttuinen kirje. Kellaritontulta.

Lapussa kehotettiin kulkemaan salaista polkua pitkin talon viereiselle tyhjälle tontille kahden puun väliin. Lapio oli siinä kuin taiottuna ja pienen kaivuu-urakan jälkeen se kolahti johonkin kovaan. Aarrearkku, jossa seitsemän kappaletta suklaatuutteja, voihan vaude!!! Kivaa ja hauskaa. Parituntinen hetkessä ohi.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

KESÄHÄSSÄKKÄ

Tämä kesä hässäköidään: pientä pintaremonttia ja muuta kunnostusta, pikkuisia lomareissuja sinne ja tänne, piipahduksia työpaikalla, juoksutapahtumien järkkäämisiä, yleisurheilua tiistaisin ja torstaisin, pesäpalloa perjantaisin... Lisäksi arkea.

No hooh. Mutta silti jeah. Ei tunnu edes pahalta, vaan hyvältä. Sellaselta kirpeän ja napakan hyvältä. Saadaan jotain aikaiseksi, eikä vaan meinata ja tuumata.

Ei tänne blogiinkaan tahdo oikein ehtiä, kun illatkin on niin valoisia. Tai sitä tarvetta tulla kirjoittamaan ei enää samalla tavalla tunnu olevan. Mieluummin laitan hihat ja pensselit heilumaan tuolla pihalla - mikä lie energiapiikki iskenyt..?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

HUUMAAVAA


Juhannusruusun tuoksu on... niin... huumaava... Mmm...

Kuuman huumaavaa hellettä on jatkunut jo päiväkausia. Luonto räjähti täyteen vihreyteen, ja pusikoissa käy kova kuhina. Nuoriso sirkuttavaa kilpaa lintujen kanssa yötä myöten, aamulla taas vauhti päällä. Energiaa riittää joka taholla.

Huumaavan viikonlopun jäljiltä on hyvä aloittaa uusi viikko ja mennä kohti syvempää kesää. Kahdenkeskinen hotellipiipahdus antaa voimia tuleviin koitoksiin, mieli on hyvä ja rentoutunut.

Perheen miesväki lähti testaamaan perämoottoria merelle, teinit huitelee omilla teillään ja nuoremmat tytöt pääsi hauskalle yökylä-päiväretki-reissulle mummun ja A:n luokse. Kivaa!

Mä jäin ihan yksin, koirakin raijattiin mukaan veneeseen. Mitäköhän sitä tekis, viikkailisko pyykkejä vai meniskö omenapuun alle lukemaan hömppää kylmän juoman kera..? Jälkimmäinen vaihtoehto taitaa voittaa täpärästi.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

SINISIÄ HETKIÄ






Ennen nukkumaanmenoa käväisin pihalla räpsimässä muutaman sinertävän kuvan. Kesä raikkaimmillaan, kesä kauneimmillaan.

Me (kaks) lähdetään huomenna keittiön remonttipölyn keskeltä pikkiriikkiselle hotellilomalle. Taas. YES!!!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

PÄÄTÖKSIÄ




Paidat ja mekot on silitetty, juhlakenkiä on soviteltu ja papiljotteja kääritty märkiin hiuksiin yötä vasten - huomenna on tärkeä juhlapäivä, kouluvuoden päätösjuhla.

Koulujen kevätjuhlissa on aina myös hieman haikea tunnelma. Tänä vuonna jäähyväislaulu esitetään pikkuteinin kutosluokalle ja liikuttavina laulajina toimivat pienet ykkösluokkalaiset, mukana siis oma ekaluokkalaisemmekin. Täytyykin muistaa varata kamera mukaan. Ja nenäliinoja.

Päätöksiä tehdään myös perheessämme syksyä ja arkea ajatellen. Suuria sellaisia. Niistä myöhemmin lisää. Nyt nukkumaan että jaksaa huomenna tunnelmoida ja niiskutella. Snif.

tiistai 31. toukokuuta 2011

OMENAPUUN ALLA

Pitkästä aikaa ihanan lämmintä. Omenapuun alla on hyvä pohtia kuluvaa ja tulevaa, mietiskellä. Lauantaina tiedossa viiden lapsen koulunpäättäjäissuhinoita, ilmassa on jo juhlan ja KESÄN tuntua.


lauantai 28. toukokuuta 2011

ME KAKS HUHTI-TOUKOKUUSSA


Joskus tarvitaan vain rakkaudesta väriseviä ruusuja...

torstai 26. toukokuuta 2011

KALAREISSU

Isot ja vähän pienemmätkin kalastajat lähti iltaretkelle meren ääreen, oli eväät ja kaikki. Myöhemmin kotona lapset ihmetteli että "täällä tuoksuu ihan mammalta". Juu, voissa paistettuja silakoita, olipa rapsakoita. Ei jaksettu odottaa seuraavaa päivää ja perunamuussia vaan syötiin ihan sellaisenaan iltapalaksi. NAM.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

KUUDEN VUODEN KRIISI

Kerhokausi on tässä perheessä päättynyt. Lopullisesti. Neljäntoista vuoden putken jälkeen. Siis nyyh. Missä mä sitten tapailen ketään, kun ei kerhomammojen kanssakaan tule enää turistua. Höh. Pitäisköhän ruveta ihan pyytämään ihmisiä kylään, leipomaan pullaa ja semmosta?

Kerholainen ehti täyttää huimat kuusi vuotta ja ensi viikolla olisi tiedossa kaverisynttärit. Huuto.netistä bongattiin itsetehty skeittiramppi jatkopalaksi sivupihan temppuilualueelle ja synttärirahoilla käytiin ostamassa ensimmäinen oma skeittilauta ja -kypärä sekä polvi- ja kyynärpääsuojat. Kyllä nyt kelpaa.

Tänään 6-vuotiaamme pulahti ensimmäisenä veteen kun maastojuoksuporukka kävi iltapesulla uimarannalla. Mä seisoin tiukasti jalat lenkkareissa hiekalla ja päivystin kolmea hurjapäätä, ekaluokkalaista palellutti vielä liikaa ajatus uimisesta. Ymmärrän täysin, ihan karrrseen kylmää vettä.

Tulevaa eskarilaista taas hirvitti ajatus juoksukisoista, jotka siis päättyivät hänen osaltaan ennen kuin kunnolla alkoivatkaan. Jalkoihin kuulemma sattui ja muutenkin ihan tylsää hommaa koko juoksu. Niin kai. Pihalla ja kavereiden kesken juostaan pää kolmantena jalkana, mutta EI kisoissa. Missään tapauksessa EI myöskään mennä laulamaan minnekään kerhon juhliin tai kirkon eteen. EI. Todellakaan.

Mulla on suuret odotukset tulevan eskarivuoden suhteen rakkaan kuopuksemme rohkaistumisprosessiin liittyen. Eihän kaikista tietenkään tarvitse tulla (no juu, mielellään kyllä...) juoksijoita, mutta jonkinlaista esiintymistä tai esillä olemista joutuu ihmisraasu harjoittamaan viimeistään koulussa. Halusi tai ei. Hoooh.

Hei mutta: toi kuuden vuoden ikähän onkin perinteisesti vaikeaa aikaa, oikea toinen uhmakausi - voisko ne kipuilut ja kiukuttelut liittyäkin 6-vuotiskriisin aiheuttamiin henkisiin kompurointeihin? Sehän olis siinä tapauksessa ohimenevä ilmiö. Paitsi että sitä on esiintynyt jo noin neljän vuoden ajan. Eli kyseessä onkin ehkä 2-vuotiskriisin pitkittynyt versio ennen 6-vuotiskriisin alkamista. Joka vuorostaan kestänee tällä kaavalla aina esipuberteettiin asti jatkuen luontevasti murrosiän myräköihin. No jeepa jee.

tiistai 17. toukokuuta 2011

KELTAINEN TOUKOKUU?


Ikkunasta kuulen kuinka linnut iloisesti laulaa
kertoen viestiään meille
lumet sulaa
ruoho kasvaa
aurinko saa taas
kaiken muuttaa uudestaan

Kevätsade puhdistaa ja raukeaksi tekee maan
valo antaa kaikelle aikaa
unelias mielikin
jo hehkun aavistaa
iho tahtoo koskettaa

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää
nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen
jonka voi säilyttää
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
voi kesän muistot lämmittää

Sateenkaaren alla kuljen
taakse talven portin suljen
kostealla sammaleella seison
aurinkokin alkaa paistaa
sade vaihtaa kaistaa
vaihdan mieleen keltaiseen

- AIKAKONE / KELTAINEN


Nyt on kylmä. Ihan liian kylmä ollakseen toukokuun puoliväli. Kolme viikkoa koululaisten kesälomiin ja kohta pitää kaivaa pipot ja villasukat uudestaan esiin, hrrr.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

PUSKAPÄIVÄT

Oho, miten nopeasti tää viikko hurahti. Mulla on joku ihme viipotuskausi päällä, koko ajan on jotain meneillään. Eniten mä oon viettänyt aikaa PUSKIEN parissa, mikäköhän niissä oikein kiehtoo..? Mä siirrän vanhoja puskia uusiin paikkoihin, kuokin maata vadelmapuskien ympäriltä ja katkon aina vaan kuivia ruusupuskien oksia. Kohta niistä on kai enää pelkät tyngät jäljellä, hmm.

Olisko se tää rytinällä humpsahtanut kevät, joka antaa jokaiselle päivälle uutta havainnoitavaa ja hurjasti ylimääräistä virtaa? Tai ihan vaan elämisen riemu ja tietoisuus siitä, että joka hetki on arvokas ja ainutlaatuinen? HUIMAAVAA...

Ilma kylmeni viikonlopuksi, mutta se ei tahtia haitannut. Ikkunoitakin oli mukavampi pestä pilvisenä päivänä, ja sisällä tuli pitkästä aikaa kunnolla siivottua kun uloskaan ei sateella niin huvittanut mennä.

Vauhdikas viikko sai mukavan päätöksen kun vietimme vihdoin esikoisemme täysi-ikäisyyden juhlapäivää parinkymmenen osallistujan voimin. Odotettuja vieraita ja herrrrrkullisia leipomuksia - mikä ihana päivä. Kakkuja ja piirakoita tehtailtiin yömyöhään Euroviisuja kuunnellen, ja hunningolla olleet jääkaapit ja keittiönkomerotkin saatiin rykäistyä paraatikuntoon ennen juhlavieraiden saapumista. Jos vaikka joku olisi halunut kurkistaa vähän peremmälle. Heh. Kaikin mokomin, siitä vaan.


Päivänsankarin puska nro 1, voihan nuuh...

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

LÄIKÄHDYKSIÄ


Äiti nauraa meidän nauruamme,
itkee meidän kyyneliämme,
vastaa meidän rakkauteemme,
pelkää meidän pelkojamme.

Äiti elää myötä iloissamme,
huolehtii kaikkia huoliamme
ja kaikki toivomme, kaikki unelmamme
äiti toivoo ja uneksii kanssamme.


- Julia Summers


Ja taas itkettiin... Kiitos muruset kauniista sanoistanne... Tällä viikolla on tirautettu monta ilon ja onnen kyyneltä. Kiitollisuutta on niin monesta asiasta. Isoja ja pieniä kiitosaiheita rinnakkain. Niin paljon. Lämpimiä läikähdyksiä.

Aamulla ripinää ja rapinaa, suhinaa ja kuhinaa, valkovuokkoja ja sulhaspiirakoita, onnitteluja "universumin parhaalle äidille". Oi.


Vilkutus omalle äidille. Ihanaa että olet.

perjantai 6. toukokuuta 2011

ELÄMÄLLE KIITOS

KAIKKI HYVIN!!!


Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson
erotan selvään kirkkaan ja mustan
korkean taivaan, sen tähtien pohjan
läpi ihmisjoukon miehen, jonka tahdon

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain siltä kuulon leveän virran
se imee öin ja päivin liverryksen, laulun
jylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain siltä äänen ja kirjainten muodon
ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään
nimet äidin, veljen, ja valon heittää
sille tielle, jota yksin kuljet

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat
kaupunkien halki, poikki lammikoiden
arojen ja hiekan, vuorien ja soiden
lattias poikki, pihas puutarhoiden

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
se sydämen antoi, joka ilosta takoo
kun kasvavan huomaan ihmisen taidon
kun pahasta irti näen hyvän ja aidon
kun silmies syvää kirkkautta katson

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun
niin erotan selvään onnen ja tuskan
jokaisen laulun läikkyvän pohjan
yhteisen laulun, jota itsekin laulan

Elämälle kiitos, sain siltä paljon


- Violeta Parra / Gracias a la vida (suom. Jaana Lappo)

torstai 5. toukokuuta 2011

SEKAVUUSTILA

Mä hakkaan halkoja ja pilkon puita, pitkään. Niin että ranteet puutuu ja hauikset tärisee. Käsiin sattuu. Pitää jatkaa.

Mä katkon kuivia ruusupensaiden oksia, poistan ja harvennan. Käsivarret on täynnä verisiä naarmuja, mutta mä vaan jatkan. Kahdeksan tunnin jälkeen alkaa sataa rakeita, ja mä riuhdon aina vaan. Loppuun asti.

Mä kaivan syvän kuopan, irrotan parimetrisen painavan puskan maasta ja siirrän sen toiseen paikkaan. Koska. Niin täytyy tehdä.

Mä keitän ruuaksi puuroa, joka ilta. Vaihtelen sentään mannaryynien ja kaurahiutaleiden välillä. Mielikuvitus ei riitä parempaan. Vatsat täyttyy.

Mä käperryn iltaisin pienelle myttyrälle tiukasti peiton alle, laitan kädet ristiin ja nukun turvallista unta. Olen luottavainen.

Huomenna. Odotus päättyy. Ajatukset selkiytyy. Tulee tietoa: aivokasvaimen seurantakuvauksen tulokset kerrotaan.

maanantai 2. toukokuuta 2011

HAUSKAA VAPPUNA


perjantai 29. huhtikuuta 2011

PÄRINÄPOIKA


Ekaluokkalaisen syntymäpäivä oli jo maaliskuussa, mutta kaverikekkerit päätettiin pitää vasta 8veen nimipäivänä. Jostain syystä samalle viikolle osui myös pari orkesterikeikkaa, urheilu-seuran kokous, vappunaamiaiset, linturetki ja musikaaliesitys. Aina välillä näköjään tulee tällaisia tapahtumien sumia, jolloin joka päivälle olisi erilainen ohjelma arkihössötysten lisäksi.
Kivaa, mutta täyttä. Vähän turhan täyttä.

Synttäreillä oli hulinaa kun poikalauma kaahasi kuka milläkin menopelillä pitkin pihaa. Lähes 3-tuntisen taukoamattoman pyörä-, skeittilauta-, potkulauta- ja trampoliinirumban jälkeen sain houkuteltua pojat sisätiloihin väsäämään itselleen jäätelöannokset. Hetken aikaa oli jopa rauhallista kunnes joku valopää keksi kokeilla mitä tapahtuu kun jätskin sekaan laitetaan cokista - sehän kuohuu jännästi kulhon reunojen yli, jee! Sitä piti sitten kaikkien tietty kokeilla, TOSI KIVAA!!! Argh...

Tänään mentiin koiran ja kerholaisen kanssa terapeuttiselle juoksu- ja pyörälenkille lammen rantaan. Jäät lähti vasta muutama päivä sitten, ja metsä on vielä mukavan helppo-kulkuinen ja jotenkin tyhjäntuntuinen: ei lehtiä tai muuta kasvillisuutta, ei pörriäisiä. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus.

Ja vielä: synttärisankarin hartaasti odotettu toive toteutui kun auton takakonttiin lastattiin upouusi temppupyörä. Polkupyörä-kauppaan marssittiin tärkeänä rahalipas mukana ja siitä pieni pärinäpoika latoi tyytyväisenä tiskiin kaikki säästämänsä setelit.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

AIJAI



NUUH... Grillikausi avattu. Kanaa, maissia, pekoneihin käärittyjä herkkusieniä ja raikasta salaattia, oo-la-laa..!

Kunnon kevät humpsahti tulla muutamassa päivässä. Lumet on sulaneet lukuunottamatta joitakin hiekanpeittämiä kasoja kaikkein varjoisimmissa paikoissa.

Tänään kaivettiin trampoliini, riippumatto ja kesäkalusteet esille. Nopeimmat ehti jo hetkeksi heittää paitoja päältään ja juosta paljain varpain pitkin pihaa piilotettuja suklaamunia etsiessään. Maa on kuitenkin vielä melko vilpoinen, vaikka lämpötilat kohoileekin jo lähes kesälukemiin. YES!!!




Eilen saimme luoksemme mieluisia vieraita. Kivasta ja mielenkiintoisesta illasta muistuttaa keittiön pöydällä kaunis pääsiäiskimppu. Huomenna tapaamme sukua lounaan merkeissä. Mukavaa taas tiedossa. Pääsiäisen iloa ja riemua elellään.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

MISSÄ KISSA?




Kiva, söpö, hassu, ihana, vilkas, urhea, rakas, laiska


Ekaluokkalainen askarteli tänään 2-vuotta täyttävälle koiralle synttärihatun ilmapalloineen ja sulkineen. Päivänsankaria kuvaavia adjektiiveja oli raapustettu päähineen ympärille. Samoilla sanoilla voisin luonnehtia hatuntekijääkin. Ei siis mikään ihme että nämä samikset ovatkin ihan parhaita kavereita. (Kuvassa tyypillinen Missä kissa? -ilme. Koiralla siis.)

Kissaa kaivattiin myös täydentämään palmusunnuntain pääsiäisnoita-lookia. Luuta ja pajunoksat kainalossa painelivat noidat ja taikurit menemään pitkin naapurustoa vitsapalkkioiden toivossa. Rairuohotkin ovat itäneet. Pääsiäistä kohti mennään.