LOMILLE LOMPS

Me lähetään Kreikkaan. Heti juhannuksen jälkeen. Nelistään. Keskimmäiset ja me kaks. Juhuu.

UNELMISTA TOTTA?

Meille on tullut pihaan yksi autonrotisko lisää, niitä on siinä nyt yhteensä neljä kappaletta. Tai tämä viimeisin taitaa olla ainoa varsinainen rotisko, ne muut on ihan kelpo ajopelejä. Ei mulla ollut sydäntä asettua vastustamaan, kun mies säteilevin kasvoin esitteli netistä bongaamaansa 26-vuotiasta kaunotarta, kahden tonnin sporttimersua. Olkoon, ajattelin. Oltiin otettu pikkasen asuntolainaa lisää, että saatais pihasauna pystyyn, ja siinä oli sitten vähän ylimääräistä. Vaarin vanha autokin on myynnissä ja lähtee toivottavasti pian uuteen kotiin. Ja onhan meitä ajokortin haltijoitakin sen verran monta tässä porukassa, että kolme autoa taitaa olla minimi, ainakin sitten kun mäkin taas pääsen ratin taakse ja työelämään. Sitä paitsi sen mersun kyydissä tulee aika magee fiilis, sellanen villi ja vapaa...

Tämän talon toiset ylioppilasjuhlat taitaa olla todellisuutta reilun kuukauden päästä, kun toiseksi vanhin tyttö saa painaa valkolakin päähänsä. Hermoilin melkoisestikin sädehoitojen sivuvaikutuksia nimenomaan juhlien järjestämisen kannalta, mutta ihan turhaan - ikkunoidenpesuun ja superjynssäyksiin ei ole mitään esteitä. Kaunista säätä voisin toivoa tälle kerralle, että saatais terassikin käyttöön. Toisaalta, jos myräköi niinkuin viimeksi, vietetään tiiviitä hetkiä sisätiloissa kylki kyljessä, siinäkin on ihan omanlainen tunnelmansa.

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen monellakin tapaa. Lumet suli jo maaliskuussa, ja huhtikuussa rikottiin kahdenkymmenen lämpöasteen raja. Lumen puuttumisesta johtuen kevään edistymistä on voinut seurata aiempaa tarkemmin. Kukkia työntyy esiin jo valkovuokkoja myöten, onko ne muka yleensä näin aikaisessa? Pääsiäispyhinä lapset juoksenteli pihassa paljain varpain ja ilman paitoja kielloista huolimatta. Uimaankin olisi pitänyt päästä. Pitkäperjantaina osallistuttiin miehen ja poikien kanssa ensimmäistä kertaa Ihmisen Poika -pääsiäisvaellukseen; esitys oli varsin vaikuttava sekä pienten että isojen mielestä.

Arki soljuu sukkelaan. Mä suhailen siellä hoidoissa joka arkipäivä ja luppoajat haahuilen metsässä koiran kanssa tai rapsutan pihaa. Viikonloppuisin touhutaan perheen kanssa kaikkea tai ollaan vaan. En oikeastaan tiedä miten voisin aikaani paremmin käyttää. No jaa. Liikuntaa haluaisin jo harrastaa vähän tehokkaammin, mutta hoitojakso hillitsee ajatusta. Ensi syksystä alkaen pääsen vihdoin toteuttamaan pitkäaikaista haavettani tanssahtelemalla paikallisen tanssiseuran porukoissa. En malttais odottaa.

Sitten me ollaan suunniteltu kovasti kesää. Heti koulujen loppumisen jälkeen meidän pienin mies osallistuu omasta vaatimuksestaan neljän päivän akrobatia- ja parkour-kurssille, mikä on sensaatiomaisen ihmeellistä. Tätä heppua on kannettu väkisin eskariin ja houkuteltu ties millaisten harrasteiden pariin, mutta mihinkään ei ole jääräpää suostunut. Vaan nyt on toinen ääni kellossa. Tuntuu että nää temppuhommat on meidän molemmille pojille koko elämä. Pihalla heitellään voltteja, seistään käsillä, temppupyöräillään, skeittaillaan, skoottaillaan ja rullaluistellaan. Sisätiloissa loikitaan, kiipeillään ja pyöritään huonekalujen yli - tässä kohtaa mulla loppuu välillä kärsivällisyys ja alan jäkättää. Nuorimmaisten tyttöjen kanssa ollaan mietitty jo pidempään etelänreissua, ja sitten olis haaveissa myös käväistä poikien kanssa Tanskassa. Jälkimmäinen matka ei välttämättä toteudu tänä kesänä, mutta katotaan mihin rahkeet (ja rahat) riittää. Mökkiloma jää tältä kesältä tekemättä, mutta sauna saattaa siis kohota tuonne pihan perälle jo lähikuukausien aikana.
Voihan vihta.

Ihme kirjoitusripuli iski...

KESÄMIELELLÄ, VESI KIELELLÄ

Kesken kaiken ajatus harhailee kesään. Pihalla on lunta metrikaupalla ja kodissa tuoksuu vielä joulu. Talvi on hädin tuskin alkanut ja meikäläinen haaveilee kesästä. Ei mitään tolkkua.

Talven ja kesän väliin on mahdutettava kevät. Kevät, joka ainakin tällä hetkellä kummittelee mielessäni ja häiritsee yöuntanikin silloin tällöin. Opiskeluun liittyvät projektit sinkoilevat tulevan kevään aikana siihen malliin, että hirvittää jo etukäteen. Mä en pidä ollenkaan keskeneräisistä tai päällekkäisistä pitkäkestoisista jutuista, ja ensi keväänä saan osakseni kumpiakin oikein roppakaupalla. Yök. Mieluiten jättäisin väliin koko kevään ja hyppäisin suoraan kesälaitumille, mieluiten sieltä missä aita on matalin. Ai miten niin mukavuudenhaluinen (tai laiska) ihminen?

Saamattomuutta ja väsymystä karkoittaakseni nostelen puntteja kuntosalilla jo kolmatta viikkoa. Ennen joulua en ehtinyt käymään salilla kuin kerran, vaan nyt kuntoilen lähes päivittäin. Josko sitä energiaa alkaisi kohta kertyä paristoihin...

Katseltiin äsken koneelta parin vuoden takaisia kuvia Turun saaristoon suuntautuneelta polkupyöräreissulta. Ja päätettiin varata heti uuden vuoden jälkeen uusi seikkailu- ja omatoimiloma ensi kesäksi Ahvenanmaalle. JEE.

Joulusta sen verran, että me tehtiin mamman kanssa maailman parhaat laatikot. Taas. Ruoka oli niin hyvää. Kalat ja mädit ja sienisalaatit ja kinkut ja rosollit ja kaikki. Namnamnamnam. Joulupukki piipahti eteisessä isoine mahoineen, muttei puhunut mitään. Hosui vain käsillään kovin ja jätti ison kasan lahjoja perässään. Tuntui olevan aika kiireinen ukkeli.

VOI ITKU

Pitkä koleahko kesä lähenee loppuaan. Me ollaan oltu. Enimmäkseen kotona. Omalla pihalla. Välillä piipahdettu uimassa ja kaupassa. Mut pääasiassa ollaan Löysäilty. Tai ollaan me välillä ryhdistäydytty ja pelattu pingistä tai sulkapalloa. Pihalla. Aurinkoisina päivinä mä oon jopa maalaillut aitalautoja. Mut sitä ei lasketa, koska se on ihan älyttömän kivaa. Piha-aitaa on tullut lisää mooonta metriä.

Tramppoliini tuli tiensä päähän kun esikoisen poikakaverin piti näyttää siinä pari hurjaa temppua pikkupojille. Onneksi vain pomppukangas repesi ja suuremmilta ruhjeilta vältyttiin. Tiensä päähän tuli myös 1-vuotiaan kissaraasumme elämä, joka päättyi ihan liian aikaisin. Auton alle. Tänään on surtu ja itketty. Kaikenlaista. Elämä heittelee joskus yllättävällä tavalla.

Elämä, tai oikeastaan lentokone, heittää meidät kohta etelän lämpöön viikoks. Ei sitä ymmärrä. Me lähdetään siis kahdestaan lomalle. Samassa koneessa matkustaa kylläkin 17-vuotiaamme kaverinsa kanssa, mut heitä me ei tunneta. Tai siis he ei tunne meitä. Ei haittaa ollenkaan. Ja vaikka me asutaankin samassa hotellissa, me ei todennäköisesti nähdä hoidokeistamme kuin perävalot silloin tällöin, mut sekään ei haittaa. Ollenkaan. Sopii oikein hyvin. Koska mehän lähdetään lomalle. Lomalle? L-o-m-a-l-l-e.

SNAP, CRACKLE & POP

Portfolio lähti eilen postin mukana kohti koulua ja arvioivaa opettajaa. Ens viikon lopulla saadaan palautteet ja sen jälkeen on enää joitakin päiviä opiskelua ennen kesälomaa. Oih.

Sitä ennen järkätään yhdet ylioppilasjuhlat. Iik. Mä en oo vielä yhtään miettinyt servettejä tai pöytäliinoja. Voisko käydä niin että mä en ehdi stressata niitä juhlia paljoakaan..?

Elämä tuntuu tosi poreilevalta ja kuplivalta just nyt. Vähän sellanen hyrisevän poksahteleva riisimurofiilis kaiken kaikkiaan; lehdetkin vaan poksuu puissa ja linnut rakentaa pesiään ja sirkuttaa puolisoidensa perään. Tää aika on ihan parasta.

Huomenna mennään häihin koko porukalla. Tänään kaiveltiin jo juhlavaatteita esiin. Ja käytiin poikien kanssa pukeutumistaistelun ensimmäinen erä. Tasapeli. Aamulla jatketaan. Mikä ihme siinä juhlapukemisessa on niin vaikeaa..? Huoh.

Hellantekijä tuli viimein ja teki puuhellan. Tosta noin vaan. Ja me vaan kuljetaan ympäri keittiötä ja ihaillaan sitä. Meidän puuhellaa.

TÄSSÄ KÄVI NYT NÄIN

Meidän nuorempi lukiolaistyttömme, 17-vuotias seikkailijasielu, on kuukausitolkulla suunnitellut tulevan kesän lomareissua hyvän ystävänsä kanssa. Tarkoituksena olisi lähteä jonnekin eteläiseen Eurooppaan itse tienatuilla rahoilla. Me ollaan miehen kanssa tasaisin väliajoin hoettu hajamielisesti että jaa tai hmmm ottamatta sen kummemmin kantaa reissun toteutumiseen.

Kunnes tänään. Typsykkäisemme ilmoitti että nyt he muuten varaavat viikon matkan Rhodokselle, kyseessä on joku superhyperhyvä kaksi yhden hinnalla -tarjous ja paikkoja on rajoitetusti.

"Hetkinen, hetkinen..! Tehän ootte molemmat alaikäisiä, menkää vasta seuraavana kesänä kirjoitusten jälkeen, jooko? Ai että ollaan luvattu ja nyt sitten perutaan. Ja meinaatte lähteä joka tapauksessa?" No sitten meikäläinen heittää vitsinä että "Mähän voisin lähteä mukaan!" Mies siihen että "Eikun mä voisin lähteä!" Yhdestä suusta taidettiin tokaista että "Mitä jos lähettäis molemmat..?"

Niin siinä sitten kävi että näpyteltiin tarvittavat tiedot koneelle ja maksettiin varausmaksu nettipankissa. Kaikki tapahtui puolen tunnin sisällä. Tosta noin vaan. Naputinap ja klik-klik. Kiitos varauksesta ja hyvää matkaa. Voihan iik. Eikun JEEEEEEE!!!!!

SYNNYTYSTUSKAA

Mä näen unta että mä synnytän. Työnnän ja ponnistan, supistukset on hyviä ja vahvoja. Mitään ei kuitenkaan tule ulos. Herätessä piti oikein tarkistaa ettei peiton allakaan ollut mitään...

Tänään hän lähtee. Bileisiin. Ja me muut lähdetään mökkireissulle ylihuomenna. Seuraavan kerran nähdään ehkä kahden kuukauden kuluttua, jos suunnitelmat pysyy ennallaan.

Ensimmäiseni, nukkaposkeni, silkkitukkani. Pakkaa matkalaukun ja lähtee maailmalle maanantaina, sunnuntailapsi.

Esikoisemme abivuosi käynnistyy siis luokkakaverin kera ulkomailla, kyseessä on opiskelijavaihto Espanjan Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun yhden jakson ajaksi. Sisältäen myös syksyn yo-kirjoitukset. Huu. Jättiloikka itsenäistymisen ja irtaantumisen tiellä. Meille molemmille.

ME KAKS KESÄKUUSSA

Me ollaan vähäsen reissailtu, tai siis kerran, jolloin käytiin hotellikuhertelemassa lähikaupungissa yhden yön verran.
Lisäksi shoppailtiin ja syötiin kahdestaan, herkuteltiin vielä hotellihuoneessakin, mmm... Tosi kivaa ja rentouttavaa. Ihan mahtavaa että niin voi tehdä. Lähteä tosta vaan ja tulla taas takaisin, arki pyörii vähäsen aikaa ilman meitä vanhempia. Aika hienoa kun perheessä on jo aikuinen lapsi, joka voi ja osaa ottaa hetkiseksi ohjat käsiinsä. Rakas, luotettava esikoisemme.

Lisäksi me ollaan kovasti hakattu, hiottu, paklattu ja maalattu: keittiön seiniä ja lattiaa, aitalautoja ja ulkokalusteita. Kesäkeittiön yhteyteen ollaan suunniteltu terassia. Nurmikot on jo niiltä osin saaneet väistyä, sepeli- ja lautatilausta mietitään. Terassiajatus uhkaa paisua myös pienen joen rantaan, jonne on tontiltamme suora käyntiyhteys. Paikka olisi kuulemma mitä parhain ilta-auringossa kahvitteluun... Mä yritän vuorostani jarrutella, saataisiin ensin tekeillä olevat projektit päätökseen.

Kovasti ollaan siis touhuiltu kaikkea. Energiaa tuntuu piisaavan riittävästi kun välillä muistetaan ottaa vähän löysemmin. Lomat on vielä kaikki pitämättä eli hommat taitaa olla ihan hyvällä mallilla. Huomenna lähdetään nuorempien tyttöjen kanssa laivareissulle, siellä tulee varmasti myös sitä kahdenkeskistä aikaa kun pikkumurkut ottavat etäisyyttä ja kulkevat omilla poluillaan. Hetken aikaa.

SINISIÄ HETKIÄ

Ennen nukkumaanmenoa käväisin pihalla räpsimässä muutaman sinertävän kuvan. Kesä raikkaimmillaan, kesä kauneimmillaan.

Me (kaks) lähdetään huomenna keittiön remonttipölyn keskeltä pikkiriikkiselle hotellilomalle. Taas. YES!!!

AHVENANMAALLE

Me ollaan aina välillä tutkittu esitteitä ja nettiä, josko löytyis sopivaa vuokramökkiä Ahvenanmaalta tulevalle kesälle. Tarjonta tämän kokoiselle perheelle lemmikkieläimen kera on vaikuttanut melko suppealta ellei olemattomalta, mutta tänään tärppäsi!

Puulämmitteinen sauna (jihuu!), merinäköala (jippii!) ja ulkokäymälä (ou jee!) 2-kerroksisen maalaistalon (oho?) pihapiirissä. Kuulostaa todella hulppealta tähtiluokituksesta (**) huolimatta. Hitsi miten tuntuu hyvältä. Koko elämä.


Mökkiesitettä lainatakseni:

On paikkoja,
joissa taivas on lähempänä.

Ahvenanmaalla on tylsää vain,
jos itse niin valitsee.

Toisinaan ylellisyys piiloutuu
kaikkein yksinkertaisimman verhon taa.

Kovin moni ei tiedä, että Ahvenanmaa
on herkkusuiden paratiisi.

VIIKONLOPPUA KOHTI

Koskaan ennen ei oo salaattiateria maistunut yhtä hyvältä kuin tänään kuntosalireissun jälkeen. Paasto on saatettu onnellisesti päätökseen ja syöminen voi pikkuhiljaa alkaa. Aamulla juotiin teetä ja mustikkakeittoa ja lounaaksi oli siis herrrrrkullista tonnikalasalaattia.

Tää kolmas paasto sujui odotettua huomaamattomammin ja helpommin. Se oli oikeastaan jo ohi ennen kuin edes kunnolla alkoi, kai tähänkin rutinoituu. Toisaalta paastoa olis mielellään jatkanut vielä joitakin päiviä, mutta kun aikataulu ei anna myöten. Huomenna on nimittäin luvassa meidän kahden kauan odotettu tuulettumisvuorokausi lähikaupungissa. Luvassa on ainakin musikaaliesitys, kahdenkeskistä ruokailua ja muuta mukavaa oleilua. Kaksistaan. Ilman lapsia. Ihan rauhassa. Hooooh.

ONNEKKAAN PÄIVÄN ILTANA

Tänään on ollut tuuria. Kerta kaikkiaan.

Mä hävitin mun käsilaukun. Sisältäen kaksi lompakkoa, kännykän ja käteistä rahaakin harmittavan paljon. Lisäksi tietty passi sekä ajo- ja pankkikortit oli siinä laukussa. Me oltiin Ikeassa niin kuin näköjään aika moni muukin hiihtolomalainen. Ja yhtäkkiä se veska vaan katosi.

Me olin hetkeä aikaisemmin iskenyt silmäni ihanaan intialaiseen villamattoon, jonka hinta ei ollut selvillä, ja esittelin sitä mattoa miehellekin. Haeskeltiin myyjää ja ihasteltiin mattoa, kauhisteltiin kuultua hintaakin. Pienen harkinnan jälkeen päätettiin kuitenkin ostaa se ja silloin huomattiin, että laukkua ei oo missään. Ohimot jyskyttäen lähdettiin kiertämään käytäviä ja hyllynvälejä epätoivoisesti etsien, pahinta peläten. Kun...

"Huomio, asiakaskuulutus: Rouva se ja se, ottakaa yhteys vaihto- ja palautuspisteeseen, kiitos!" Ei oo totta, ei oo totta, VOISKO olla totta, ajattelin ja kiiruhdin pyydetylle paikalle. Ja siellähän se laukku oli. Ystävällinen sielu sen oli löytänyt ja vienyt löytötavaroihin sisältöineen päivineen. Oi onnea.

Sokerina pohjalla: Intianmatto olikin todellisuudessa hinnoiteltu todennäköisesti virheellisesti VIISISATAA (siis 500,00!?!) euroa halvemmaksi kuin myyjän kertoma summa. Oltiin ihan hiljaa, hipsittiin hissun kissun ulos ovesta ja oltiin tyytyväisiä. Erittäin tyytyväisiä.

Ai niin, meinasinko unohtaa? Tänään saatiin myös onnekkaasti varattua 2-hengen hotellihuone musikaalilipuilla höystettynä. Eikä se ollut ollenkaan niin vaikeaa. Ihan turhaan oon tässä kuukausitolkulla aiheesta marissut. Ei muuta kuin puhelin kouraan ja huonetta varaamaan. Lapset olkoot keskenään kotona - onhan siellä nyt joukossa yksi täysi-ikäinenkin, pärjäävät varmasti ja laillistakin on. Isoisää pyydetään päivystämään puhelimen lähellä mahdollisten hätätapausten varalta. Että sillä lailla. Taitaa olla tuuletuksen paikka.

MITTA TÄYNNÄ

Kun mä oon sellainen periaatteen ihminen. Että jos oon jotain sanonut tai päättänyt, niin se sitten pitää.

Oon pitänyt pitkiä puheita täällä kotona siitä miten tärkeää olis, että jokainen oman taitonsa ja kykynsä mukaan osallistuis kotihommiin ja varsinkin omien jälkiensä korjaamiseen. Siistissä kodissa kun kaikkien on parempi olla ja rentoutua. Näin uskon. Ja yhdessä miehen kanssa käynnistettiin sitten kaikkien aikojen nipotuskausi: ystävällisesti, mutta napakasti muistutettaisiin lapsukaisia kaikista silmiin osuvista unohduksista, kuten omista astioista ja hujanhajan olevista puhtaista ja likaisista vaatteista, puhumattakaan niistä tekemättömistä kotitöistä. HOOOOH.

No nyt alkaa patterit loppua. Kun ei siitä vaan tule mitään!!! Tai siis tulee ehkä kolmannella tai neljännellä sanomisella. Mutta kun siinä vaiheessa kiehuu jo sisuksissa siihen malliin että höyry nousee korvista. Mikä p...hana siinä oikein on kun ei ne tajua???

Vaan faktaahan kaiketi on, että sen määrä lisääntyy, mihin kiinnitetään huomiota. Eli mitä enemmän me jankutetaan vaikka pyykkiin menevistä vaatteista, sitä varmemmin ne jättää niitä ympäriinsä lojumaan. Arrrgh. Huomiota se on huonokin huomio.

Melko vaikeaa tässä ruveta ketään reippaudesta kiittämään kun ei ole mitään syytä. Tai olishan niitä syitä tietty vaikka kuinka, mutta kun ei yhtään huvittais kehua noita jästipäitä tällä hetkellä. Sillä linjalla olis silti viisainta jatkaa, kyllä mä sen ymmärrän vähemmälläkin. Mutta kun risoo... sotkuinen koti, oma saamattomuus, yleinen niskurointi, samat ympyrät. Blaa blaa blaa. Vali vali vali.

Ei mutta..! Siinähän se: lomallehan meidän piti mennä, ihan pikkiriikkiselle, kahden aikuisen kahdenkeskiselle tauolle... Kahdestaan.

UUDET KUJEET

Uudenvuoden aattona alkoi tapahtua. Hommattiin tapetteja ja maalia, raahattiin lumiset tikkaat autotallin seinustalta sisälle sulamaan ja laitettiin pensselit heilumaan - nyt alkaa remontti. Jes.

Päätettiin viisaasti maalata sisärappujen yläpuolella oleva lautakatto ennen portaikon seinien tapetoimista. Yläkerran pikkuaulaan valittiin pirteät talitinttitapetit lähestyvän kevään kunniaksi. Oikeammin sille alueelle on meidän 12-vuotias jo aiemmin siirtänyt kirjoituspöytänsä yhteisestä neljän hengen huoneesta omaa rauhaa etsiessään, ja tämä neiti rrrrakastaa lintuja.

Kesken kiivaimman katonmaalauksen alkoi porukkaa rampata maalarintikkaitten alta: teiniporukka tälläytyy h-u-o-l-e-l-l-a uudenvuoden viettoon, ja silloin täytyy juosta yläkerran peililtä alakerran peilille, KYMMENIÄ kertoja, kaverit perässä...

Aivan älyttömän virkistävää käynnistää pitkään muhinut remppa. Mies miettii jo seuraavaa kohdetta, joka taitaa olla yläkerran wc. Jos me jotain tarvitaan tässä arjen ja hössötysten keskellä, niin se on kyllä toinen vessa. Ja ollaan me suunniteltu pientä hotellireissuakin. Että hyvältä näyttää tämä tuleva vuosi :)

VÄÄNTÖÄ

Viime päivinä ollaan väännetty oikein urakalla: Ekaluokkalainen vääntää vuoronperään ketjusilmukoita ja itse tekemiään sormiskeittilautoja suu supussa ja kulmat keskittyneessä kurtussa, esiteini vääntää ja vaikeroi läksyjensä kimpussa kaiket illat, komentoora vääntäisi mielellään pikkuveljiltään niskat nurin monta kertaa päivässä, teinien kanssa väännetään kaikesta maan ja taivaan välillä sekä kerholaisen kanssa ihan vaan kerhoon menemisestä. HOOH.

Mä mietin joskus että mitä jos antaisin vaan olla. Lopettaisin sen vääntämisen ja antaisin todellakin vaan olla. Menkööt nukkumaan silloin kun huvittaa, tiskatkoot sitten kun astiat loppuu, tapelkoot niin että tapetit irtoaa, syökööt kyynärpäät pöydällä, olkoot… Välillä tekis mieli nostaa kädet pystyyn ja sanoutua irti koko hommasta, lähteä nostelemaan ja sanoa että ”Morjensta vaan kaikki, meikä menee nyt! Nähdään vuoden päästä!” No jaa, ehkä viikon päästä. Kyllä tekis terää. Alkaa taas kuulostaa siltä kuin oltais loman tarpeessa. Ehkä joku hotelliviikonloppu?
Hmmm…?

SEIKKAILUJA KOHTI

Tänään lähti puolet porukastamme juna-polkupyörä-saaristolautta-yhdistelmällä kohti Ahvenanmaata. Huoltojoukko tulee perästä parin päivän viiveellä isolla laivalla pikkulasten, tavaroiden ja koiran kera. Koko perheen viikon kestävä mökkiloma pääsaaren länsipuolella käynnistyy siis lauantaina; toivotaan hyviä aikataulun- ja kartanlukutaitoja pyöräilijöille, täsmällisiä pysäköintejä "sillit suolassa"-autokannelle ja lopulta onnekkaita kohtaamisia vuokramökin luona. Seikkailua kerrakseen!

Perillepäästyä on tarkoitus jatkaa kotonakin hyväksihavaittua löhöilyä, löytyisköhän mökin liepeiltä riippumattoa..? Sateen sattuessa sohvakin kelpaa. Suunnitelmissa on myös kevyttä mato-ongintaa soutuveneestä käsin, ehkä jopa virvelinheittoa. Isomman saaliin toivossa on haavikin pakattava mukaan. Jokailtainen saunanlämmitys lukeutunee raskaimpiin mökillä suoritettaviin toimintoihin, hooh ja voih, mitenköhän sitä jaksaa..? Siis SAUNOMAAN: Aah, iiiihanaaa!!! Puiden pilkkomista, veden kantamista, tulen virittelyä, savun tuoksua, kiukaan sihinää... Ja lopulta kortinpeluun jälkeen pitkälle tummuvaan yöhön kestäviä rupatteluja ja kuiskutteluja, kikatteluja...

NYT NAUTITAAN KESÄSTÄ

Huomenna se vasta varsinaisesti on, ainakin mun mielestä. Alkukesästä siihen jo totuteltiin: kesäaika, kesäkuu, kesäkerho... Mut huomenna, huomenna, huomennaaaaa alkaa IHANA HEINÄKUU!!! Varsinainen keskikesän kuukausi sateineen, helteineen, ukkosineen, mustikkapiirakoineen ja matonpesuineen, JEE! Kesä ja kärpäset on todellakin täällä. Just nyt. Mahtavaa. Ei muuta kuin varpaat hiekkaan ja mansikoita suuhun. Kuullaan taas myöhemmin, nyt naatiskellaan kesästä...

...Katri Helenaa hyräillen:

Mä unestani taas jo herään kesätuuleen,

ja hyvän olon saan, kun meren äänet kuulen.

Kesämieli on taas ihan vallaton.

Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.

Mä odotellut oon niin monen monta päivää.

Nyt kesäloma on, en tunne surun häivää.

Sydän sykkimään, ystävää etsimään!

Taas elämältä maistuu tää.

Aaa kesän lapsi kun oon.

Aaa villi luonteeni on.

Aaa kesän lapsi mä oon.

Aaa poissa huoleni on.

Ja nämä kesäyöt ei niille ole vertaa.

Ei kiristele vyöt, kun juoksen kohti merta.

Kesämieli on taas ihan vallaton.

Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.

Ja sinut jostakin saan vierelleni rantaan,

mun tekee mieli niin nyt suukko sulle antaa.

Sydän sykkimään!

Saapuvan sun jo nään,

ja elämältä maistuu tää.

P.S. Oon siis syntynyt heinäkuussa, seko mikä seko :)
P.S.2 Ei mulla oikeasti oo vielä lomaa, mutta fiilis on silti kohdillaan.

Kesän lapsi kun ooooon.

LOMAN TARPEESSA

Hmm... Loma? Mähän lomailin useita vuosia peräjälkeen hoitaessani jälkikasvuani kotona äitiys"lomien" ja hoito"vapaiden" aikana. Työssäkäyvänä mulla on nykyäänkin kaikenlaisia lomia ja muita pakollisia vapaita ihan kiitettävästi. Yhtäaikaa lasten kanssa. Lomien aikana porukkaa on aina enemmän kotosalla, ja sen myötä tulee enemmän törmäyksiäkin, sekä konkreettisia päinjuoksuja että henkisen puolen kolareita. Enemmän täytyy myös tehdä ruokaa ja siivota, niin että loman perimmäinen merkitys ei toteudu oikeastaan yhtään, ei niin millään.

Yhtenä päivänä kotikeittiössä satuin samaan aikaan kahvi-kupposelle miehen kanssa. Miehen, jonka viimeisten vuosien vapaa-aika on käytännössä kulunut uudelleenkäynnistetyn opiskelun parissa. Äärimmäisen kunnioitettavaa luonteenlujuutta on miespolo jaksanut oman työnsä ja perheen vaatimusten keskellä osoittaa, ja nyt opinnoista uupuu enää lopputyön viimeiset rippeet.

Nykyinen kommunikointimme on arjen kiireiden ja ajoittain rankkojenkin elämäntilanteiden vuoksi surkastunut melko vähäiseksi tyyliin: Mitä kaupasta? tai Kuka hakee lapset? Kiireetön kahvittelutuokio havahdutti molemmat samaan asiaan: Me ollaan niiiin loman tarpeessa... siis kahdenkeskisen löhöloman tarpeessa. Voi että sentään..! Haaveilua, toiveajattelua... Joku viikon halpismatka etelään kuulostaa ihan taivaalliselta. Ja vaikkei siitä koskaan totta tuliskaan, pelkästään asiasta puhuminen oli parasta pitkiin aikoihin.