TÄYSI KYMPPI

Tämä päivä on tehty keväisestä auringonpaisteesta, iloisesta mielestä ja ennen kaikkea jalkapallosta. Kymppisynttäreitä vietettiin läheisen leikkikentän pallokentällä parhaimpien kavereiden kesken. Juhlapöydän antimet kannettiin lopulta autoon ja katettiin voikukkien keskelle kentän laidalle, kun pelaajia ei alkanut kuulua pöydän ääreen.

Kullan kanssa siemailtiin kahvia lapsikatrasta katsellen ja ihmeteltiin mihin katosi 10 vuotta elämästä. Ihan vastahan tuo nauravainen pellavapää näki päivänvalon, ja nyt se jolkottaa pitkine kinttuineen pallon perässä ammattilaisen elkein.
Rakas muruliini.

Sammakot ja pihaleikit kiinnostivat iltamyöhään, ja viimeiset vieraat piti käskeä koteihinsa. Koulua on enää viikko, ja halkopinon päälle ilmestyneen mustarastaan pesä on tyhjä. Ilmassa on kevään ihmeen ja juhlan tuntua.

RULLAATI RULLAA

No hopsan. Monesti oon täällä piipahdellut, lähinnä toisten juttuja selaten, mutta oman elämän puntaroinnille ei ole ollut mukamas aikaa. Se kertoo ajanpuutteen lisäksi ehkä myös siitä että asiat on olleet melko mallillaan - ei ole ollut tarvetta peilailla tapahtuneita juttuja blogin kautta. Ja hyvä niin.

Asiat on edenneet. Monella rintamalla on tapahtunut myönteistä kehitystä. Eikä vähiten itseni kohdalla. Haastava työ lastensuojelun parissa on antanut mahdollisuuksia olla mukana vaikuttamassa konkreettisella tavalla muiden ihmisten hyvinvointiin. "Joka antaa, se itsekin saa" -ajatuksen todeksi eläminen oman työn kautta on upeaa ja palkitsevaa. On etuoikeutettua saada tehdä työtä, jolla on niin suuri merkitys.

Kotirintamallakin on työskennelty ahkerasti arkivääntöjen ohessa. Me ollaan kullan kanssa pyritty kohti rennompaa kasvatustyyliä ja joustavampaa vanhemmuutta aidon kohtaamisen ja läsnäolon merkitystä unohtamatta. Vanhemmuuden lisäksi keväthuollon kohteeksi on vihdoinkin ymmärretty nostaa myös parisuhde kaikkine kiemuroineen.

Lenkkeily on käynnistynyt, ja saunamökki on kököttänyt pihan laidalla jo jonkin aikaa. Mun elämä, milloin siitä tuli näin ihana?

TÄNÄÄN, TÄSSÄ JA NYT

Nojaan talon seinään, nassutan oman pihan viinirypäleitä, suljen silmät ja nautin. Auringosta, lämmöstä ja kiireettömyydestä. Tästä hetkestä.

Iloitsen suunnattomasti elämääni juuri nyt sisältyvästä hitaudesta ja raukeudesta. On aikaa olla ja ottaa vastaan. On aikaa nähdä ja kuulla. On aikaa ajatella. Ja maalata pihalle kohonnutta saunamökkiä, ooo!!!!

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään tiedän olevani omalla, tärkeällä paikallani. Tässä ja nyt.

TÄLLÄ VIIKOLLA

Tänään on neljä viikkoa leikkauksesta ja kuherruskuukausi asian tiimoilta myös lopuillaan. Oon laskeutunut maan pinnalle enkä enää liitele ja poksahtele välikerroksissa kuin silloin tällöin. Toisaalta harmillista, toisaalta tarpeellista. Yhtä valtavaa kokemusvyyhtiä rikkaampana painelen nyt menemään kohti tulevaa valoisin mielin.

Tällä viikolla tapaan lääkärin syöpätautien klinikalla ja mulle tehdään muotti, jonka kautta ruvetaan pienentämään päähän jäänyttä kasvaimen osaa sädehoidon keinoin. Tällä viikolla reissaan myös junalla tapaamaan ystävää. Toisen ystävän ehdotuksesta keksin aamulla kokeilla näkymättömän ja venyvän sairaalateipin vaikutusta elottomaan vasemmanpuoleiseen otsalihaksistooni, ja WAU: naamasta tuli symmetrinen myös vanhan jakauksen kanssa. Voi tätä estetiikan ja turhamaisuuden riemuvoittoa!

NYT MENNÄÄN EIKÄ MEINATA

Sisuksissa kihelmöi. Odotus on päättynyt. Hirmuinen draivi on päällä ja heikompia hirvittää. Se on menoa nyt.

Ylihuomenna startataan kohti leikkauspöytää. Kierretään magneettikuvauksen, verikokeiden ja lääkärihaastatteluiden kautta osastolle, josta on järjestetty kuljetus pääkallopaikalle (heh). Toimenpiteeseen, jota ne huipputyypit tekee päivittäin. Huipputyypeille.

Saa peukuttaa. Palaillaan.

PIENEN PIENI IHME

Klikkasin äsken viimeisen kerran LÄHETÄ-läpyskää. Sehän sitten lähti. Vihoviimeinen portfolio. Mä en koskaan enää mainitse sitä sanaa missään yhteydessä. Olo on älyttömän epätodellinen ja outo. Vaatii totuttelua. Taidanpa korkata Fanta-pullon. 

Mitä tehtäis? Sika pestäis. Tai mattoja. Siitä on hyvä jatkaa. Terve!

WOHOOOO.....

HYRINÄÄ

Tänään lähti toiseksi viimeinen portfolio kohti koulua ja työelämää. Huomenna vietetään pikkuhemmon kaverisynttäreitä. Olo alkaa tuntua kevyemmältä ja kepeämmältä... Ikään kuin aurinko paistais kirkkaammin tai käki kukkuis kauniimmin.
Ke-sä! Ke-sä! Ke-sä!

NYT

Ummehtuneeseen nörttikammiooni kiirii vastaleikatun nurmikon tuoksu avonaisesta ikkunasta. Tiirailen pihamaata kärpästen ja ihmisten tahrimien ikkunaruutujen läpi ja huomaan kesän saapuneen.

SUOLAISTA JA MAKEAA

Täällä ollaan taas. Konttorissa näpyttelemässä. Tulin jo aamupäivällä tekemään ryydyttäviä koulujuttuja ja nyt puuduttaa. Loppuis jo tämäkin vaihe, alkaa kyllästyttää ihan tosissaan.

Kolme tutkinnon osaa siis päällekkäisinä meneillään. Kahdesta oon saanut teoriat avattua, enää puuttuu vaivaiset itsearvioinnit. Eli suunnilleen puolet tekstiä lisää molempiin teoksiin. Juuh. Ja sitten se kolmas pentele. En jaksa edes ajatella. Lisäksi kirjalliset suunnitelmat. Näpy näpy.

Näpytysten välillä oon käynyt oikeissa töissä ja siitä mä oon tykännyt. Vauvantuoksua lastensuojelun ja perhekuntoutuksen raadollisessa ympäristössä, ah ja voih. Siellä jos missä tuntee olevansa avuksi ja omat pikkuruiset probleemat saa ihan uudenlaisen peilin. Asiat tärkeysjärjestykseen. Hei haloo.

Opiskeluihin liittyen sain kunnian sijaistaa itse kirkkoherraa rippikoululaisten aloitusviikonloppuleirillä. Leirimeininki oli rentoa ja mukavaa ja ne tyypit siellä ihan mahtavia. Sain myös suunnitella lasten ja koululaisten pääsiäiskirkkoihin saarnan tilalle draamaa, joka toteutettiin useamman henkilön voimin. Mukana loistivat vanhimmat typsykkäiseni ja yleisön seassa istuskeli loput lapsista. Esitys oli upea ja vaikuttava, vaikka itse sanonkin. Niin sanoi moni muukin.

P.S. Sauna-ajatus etenee...

OLISKO MAHDOLLISTA..?

Grillikatos makaa edelleen. Kyljellään, surullisen näköisenä, omenapuuhun nojaten. Omenapuukin on vintallaan ja hädin tuskin pystyssä. Pihan ainoa. Saa nähdä keikahtaako sekin reppana jossain vaiheessa.

Me ollaan sitten mietitty. Että mitä sen hökötyksen tilalle tulee. Siihenhän mahtuis aika sopivasti toi... hmmm... pihasauna.

KUPLIVAA

Valmista tuli. Pientä fiksausta vielä ja sitten monistamaan. Ou jee. Portfolio on valmis.

Mä saan välillä sellasia poreilukohtauksia. Jostain asiasta tulee ihan älyttömän hyvä fiilis ja tuntuu että päässä soi kaikki maailman parhaat biisit samaan aikaan. Jokin villitysvaihe tuloillaan..?

Joulu on pian. Ihanaa. Postikin toi ilosanomaa.

KOULULAINEN

Mä luulin et olisin tuntenut pelkästään kammottavaa haikeutta pienimmäisen koulunaloituksen yhteydessä. Kun viimeinen lapsi menee kouluun... Tunnemylläkässä olikin mukana aimo annos helpotusta, huojennusta ja iloa. Kiitollisuutta.

Reissussa käytiin ja takaisin tultiin. Etelän lämmössä oli pakahduttavan kuumaa. Oleminen pysyi siedettävänä kylmien juomien, uintipulahdusten ja ilmastoinnin avulla. Siis haloo, siedettävänä?

Okei okei, oli siellä melko huippua, myönnetään. Viikossa ehdittiin tutustua paikalliseen herkkuruokatarjontaan useassa eri ravintolassa, kärventyä rannalla kyllästymiseen asti ja viettää kahdenkeskistä aikaa monen vuoden edestä. Kotiin oli kuitenkin kiva palata. Lomaa olis voinut jatkaa pidempäänkin.

PILKAHDUKSIA

HYVIN PYYHKII

Hyviä unia täältä toivottelen mukavan tiistaipäivän päätteeksi. Käytiin äsken lukiolaisen kanssa rakentava ja mielenkiintoinen jutustelu, kivaa kun perheessä on aikuinen lapsi.

Kolmannen paastopäivän iltana täytyy todeta että hyvin pyyhkii. Paastoaminen tuntuu etenevän omalla painollaan, välillä koko juttu ihan unohtuu.

Tunnelma on oikeastaan melko tavallinen - ei muutoksia hyvään tai huonoon suuntaan. Aikaa jää yli ja siitä syystä on ehkä aavistuksen verran reippaampi tai aikaansaavampi olo normaaliin verrattuna.

Miehelläkin on mennyt hyvin. Yllättävän hyvin. Hän oli alussa hieman epäileväinen koko asiasta, mutta vaikuttaa nyt itsekin hämmästyneeltä paaston sujumisen suhteen. Että miten sitä voi muka pelkällä siirappilitkulla pärjätä, raavas mies.

LEPOPÄIVÄ

Sunnuntai.
Ei mitään ohjelmaa.
Ihanaa.
Levätään.

PELASTAJA

Mulla alkaa aina välillä soimaan päässä joku biisi ilman että olisin sitä mistään musavehkeestä hetkeä aiemmin kuullut - tänään oon jammaillut Happoradion Pelastajan tahdissa. Sanat on koskettavia ja musiikki niin hyvää. Eilisen vaikerruspäivän jälkeen tänään on ollut taas ihan ookoo päivä. Niin ne tilanteet muuttuu. Onneksi.

Minä olen muuttunut
itseluottamus nollassa
Virun vakavassa tuulessa
virun pienessä jollassa
Sinä olet rakkaus
yön luodolla majakka
Tällä määrätyllä matkalla
maailmanpyöräni tarakka

Ei mun jalkani kanna
kun olen sinun kosketusta vailla
Eikä henkeni kulje
kun olen sinun kosketusta vailla
Pelasta mut
Pelasta mut
Pelasta mut

Minä olen horjunut
epäilen enemmän kuin ennen
Mutta halusit ihmisen
sen viat, sen heikkouden
Kyllä minä maljasi juon
jos sinä tahdot niin
Vien perille tän taakkani
joka minulle uskottiin

OPETTELUA

Hyvinhän tämä viikko päättyi, vaikka alkoikin kehnosti.

Ollaan mietitty, että alettais itse kukin opetella aktiivisesti uusia taitoja. Että pidettäis oikein kirjaa taitojen kehittymisestä ja valittais taas uusi taito, kun edellistä on harjoiteltu tarpeeksi. Miten taitavia meistä vielä tuleekaan...

Alkajaisiksi kerholainen opettelee sietämään eroahdistuksen aiheuttamaa ikävää ja ekaluokkalainen pitkistä kalsareista aiheutuvaa pukeutumistuskaa, komentoora opettelee aktiivisempaa osallistumista oppitunneilla ja esiteini myönteisempää suhtautumista läksyjentekoon. Ja me aikuisemmat opetellaan aikuismaisempaa käyttäytymistä toisiamme kohtaan, mitä kaikkea se sitten pitääkään sisällään..?

Muutaman päivän puhumattomuus meidän isojen tyttöjen kesken antoi kaivattua lisäaikaa ajatella ja oivaltaa. Mulle on tärkeää ymmärtää miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy tai sanoo mitä sanoo. Kieltämättä olis paljon helpompaa, jos tiukan paikan tullen vois vaan kohautella olkapäitään ja antaa asioiden ja ihmisten olla. Mutta kun sitä on tällainen vääntäjä-kääntäjä-tyyppi luonteeltaan, ei oikein osaa. Nyt oon kuitenkin päättänyt ainakin opetella etäisyyttä (siis näiden typyjen kanssa) ja olla lähinnä käytettävissä. Säännöistä meinaan silti pitää taas kiinni pienen tauon jälkeen. Ettäs tiedätte.

ERÄVOITTO

Joskus on heti aamusta sellanen olo, että tänään on hyvä päivä. Joskus taas on sellanen olo, että tästä päivästä ei tuu yhtään mitään. Yleensä ne aamut on sellasia keskivertotapauksia, ei mitään huippufiiliksiä suuntaan tai toiseen, normaaliarjen tasaista perusvääntöä vaan. Tänään on ollut hyvä päivä.

Kerholainen kammettiin jälleen kerhoon, mutta eiliseen päivään verrattuna huomattavasti vähemmällä vaivalla. Eilen kerhomatkaa oli taivallettu "Askel eteen, kaksi taakse" -periaatteella sillä seurauksella, että vauhtia piti hakea jossain vaiheessa uudestaan kotoa asti. Lopulta oli viejältä käämi kärähtänyt ja hihat palaneet siihen malliin, että oksat pois: "Kerhoon mars!!!" Sinnehän se oli sitten mennyt, ja paineli mennä tänäänkin. Oolalaa.

Tähän päivään suhtauduin jo valmiiksi pelonsekaisin tuntein, että mitenköhän taas sujuu mikään, MUTTA -> Lähes lauleskellen ja jotenkin helpottuneen oloisena lähti vesseli aamulla kohti kerhokyytiä, kun kuski kaarsi sepelit sinkoillen pihaan. Vilkuttikin vielä auton ikkunasta. Voi pientä jästipäätä.

Teinit on liittoutuneet keskenään ja tekee irtiottoa pitkin harppauksin. Vanhempien kai kuuluukin jossain vaiheessa muuttua idiooteiksi eli tavoite saavutettu. Wau, onnea meille ärsyttäville urputtajille! Ollaan me vaan niin parhaita.

MONTA ASIAA HYVIN TÄNÄÄN

Eilisen keljun päivän vastapainoksi tapahtui tänään
monta kivaa asiaa:

- Nukuttiin hirmu pitkään aamulla
- Aurinko paistoi koko päivän
- Sain tilaamani runokirjan kirjastosta
- Ekaluokkalainen pääsi skeittirampeille
   parhaan kaverinsa kanssa
- Saatiin siivottua pahimmat sotkut
- Vessassa tuoksuu sitruuna
- Komentoora kävi kivoilla syntymäpäivillä
- Ostin viherkasvin
- Löysin ekaluokkalaiselle Luhdan ulkoiluhousut ALE-tangosta
- Esiteini meni kyläilemään luokkatoverinsa luokse
- Koira pääsi pitkälle metsälenkille emäntänsä kanssa
- Isäntä pääsi pitkälle juoksulenkille ihan yksinään
- Kauko-opiskelija pyysi anteeksi... tekstarilla
- Lukiolaiset oli kotona koko päivän ja luki kokeisiin
- Syötiin tortilloja
- Jälkiruuaksi suukkoja (Brunbergin)
- Telkkarista tuli äidin ja lasten lempiohjelma Selviytyjät
- Kukaan ei riidellyt kenenkään kanssa,
   ihan pientä nahinaa vaan siellä täällä

JUHANNUS(T)AIKOJA

Meidän perheen juhannus käynnistyi perinteisesti torstai-illan talkoilla, jolloin kyläkoulusta taiottiin juhannusjuoksujen tehokas kilpailukeskus. Juhannusaattona parisataa kilpailijaa juoksi sateisessa ilmassa raskasta ylämäki-alamäki-ylämäki-reittiä ja kourallinen toimitsijoita samaan aikaan edestakaisin tietokoneen, tulostaulun ja ajanottokellon välillä. Tulospalvelun atk-ohjelma ei kaatunut, sähkökatkosta ei tullut, eikä kukaan toimihenkilöistä painanut tällä kertaa kelloakaan sammuksiin kesken juoksun eli järjestelyt sujuivat kertakaikkisen upeasti. Tapahtumaan yllättäen osallistunut ja sarjassaan toiseksi sijoittunut ulkoministerikin kehui kovasti järjestäjäseuraa (hyvä me!) ja oli mukana jakamassa lastensarjojen palkintoja. Ehdottipa vielä kaikille junnumitalisteille yhteiskuvaa kanssaan, vaude...

Siivoustalkoiden jälkeen kotiin saapui illansuussa väsynyttä, mutta tyytyväistä porukkaa. Tunnin tehotirsojen jälkeen päätettiin vielä lähteä lämmittämään (Lapissa juhannusta viettävän) isäukon pihasaunaa. Kipakoiden löylyjen jälkeen pellolle kirmasi kuusi alastonta lasta perässään yksi kummastunut koira. Kummissaan mahtoi olla myös naapuritalon isäntä, jos sattui sinnepäin katselemaan. Lopuksi syötiin kiukaalla paistettuja makkaroita ja halukkaat poimi seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle laitettavaksi. Kotiinpäin lähdettiin ennen puoltayötä auringon viimeinkin pilkahdellessa. Juhannusyönä esiteini uneksi söpöstä luokkakaveristaan ja mä kolmesta koiranpennusta, vaikken kukilla taikonutkaan. Alkaakohan hauvakuume vaivata jälleen..?