VOIHAN PALJU

Ihan kohta pääsen pulahtamaan ensi kertaa saunan edustalla kököttävään puiseen saaviin. Viime viikonloppuna sitä testailtiin lähinnä miespuolisen kaveriporukan kesken, ja hyvin näytti toimivan. Ainakin jos jotain voi päätellä siitä kuinka monesti siellä kastauduttiin ja kuinka saunomisesta paljukäynteineen ei meinannut tulla loppua lainkaan. Aamu ehti valjeta ennen kuin paljun lämpimästä ja kosteasta sylistä maltettiin irtaantua.

Kesä on kääntynyt syksyyn, ja siitä mä tykkään nykyään kovasti. Joskus aikaisemmin kotiäitivuosia viettäessäni muistan koulujen aloituksen ja pimenevien iltojen tuntuneen välillä ahdistavilta. Toiset tuntuivat siirtyvän elämissään taas eteenpäin, ja mä vaan poljin paikoillani, vuodesta toiseen. Nyt iltojen hämäryys ja vilpoisuus tuntuu turvalliselta ja kodikkaalta, oikealta.
(Ai miten niin tunneihminen..?)

Mä uskon, että iso osuus turvallisuudentunteen vakiintumiselle on opiskelun myötä auenneella uudella maailmalla mielekkäässä työympäristössä. Tietty terveydentilaan liittyvät koettelemukset on myöskin pakottaneet tarkastelemaan elämää totutusta poikkeavien linssien läpi. Lisäksi on ihanaa, kun on omannäköinen koti (pihasaunoineen), jonka suojissa makustella ja mietiskellä omaa elämäänsä ja valintojaan, ja tykätä niistä. Mä lähden tästä nyt sytyttelemään öljylamppuja saunareitin varrelle.

*       *       *

Seuraavan päivän lisäys:

Ensin paljussa oli liian kylmää, sitten liian kuumaa ja lopulta... Ihan täydellistä. Pisteenä i:n päällä yläpuolella kirkas tähtitaivas. Wau.

IHAN SUMEATA

Vuoden pimein aika. Harmaata ja höttöstä, niin kuin tämäkin päivä. Taivas roikkuu niin alhaalla, ettei tiedä mihin pilvi päättyy ja mistä usva alkaa.

Tähän hämäryyteen vois vajota, kiertyä kerälle ja herätä seuraavan kerran keväällä. Ellei olis niin kauhia kiire. Ettei tiedä millä jalalla seisois ja mitä tekis seuraavaksi. Vai pyöriskö vain itsensä ympäri ja odottais, että asiat hoituis jollain muulla tavalla? Jos vaikka joku muu tekis mun arvioinnit, raportit ja esseet niin mä voisin keskittyä työhön, kotiin, lapsiin ja mieheen kun nyt kerran oon maisemissa.

Voihan IIK. Mihin tämä aika oikein menee ja mistä sitä saa lisää? Työjakso on puolivälissä ja jouluun on 37 yötä. Huu.

Ai juu. Eskarivääntö on tuottanut tulosta ja valtakunnassa taas kaikki hyvin. Ainakin jonkin aikaa.

SURRUR

Ollaan menty eteenpäin. Ja taaksepäin. Tällä hetkellä junnataan paikoillaan. Haastavan eskaripojan kanssa. Huh huijaa.

Opiskeluihin on tullut pitkä kuuden viikon tauko työssäoppimis-jakson myötä. Niin tarpeellista olla enemmän mukana arjessa just nyt, kun sitä todella tarvitaan.

Marraskuu on märkä. Marraskuu on paljas. Marraskuu on pimeä. Valon juhlaan on pitkä matka. Hoh hoijaa.

MITÄ IHMETTÄ?

Mä havahduin tänään siihen että on syksy. Punavihreän keltaisena säkenöivä syksy - mistä ihmeestä se oikein tulla tupsahti?

Ihana väriloisto vyöryi vastaan, kun poljin tänään tavallista rauhallisempaa tahtia asemallepäin. Mä en oo kai yleensä pahemmin sivuilleni vilkuillut ulkona kulkiessani, painellut vain pää punaisena ehtiäkseni koulutunnille tai seuraavaan junaan. Tänään oli aikaa ihmetellä. Kaunista ympärilläni. Kameralle olis ollut käyttöä.

HOMMIA

No onpas pimeää. Sataa ropisee ja ukkonen jyrisee jossain kauempana. Omenoita on jo putoillut nurmikolle ja ilmassa on selvä syksyn tuoksu.

Terassi alkaa olla VALMIS ja huomenna sille asetellaan kuorma-autolastillinen uusia polyrottinkisia puutarhakalusteita. Tarttee varmaan tarjota avajaiskahvit kakkupalan kera ukkokullalle, joka tarmokkaasti ähersi terassityömaalla koko 2-viikkoisen kesälomansa ajan. Apumiehenä poranvarressa ahkeroi välillä myös reipas esikoispoikamme.

Keittiöremontti on edennyt jonkin verran: lattia on maalattu kertaalleen ja joitakin kaapinovia on vaihdettu, kaakeleita ollaan käyty katsomassa ja vetimiäkin mietitty. Pitkän pirttipöydän päälle löydettiin ihanat rottinkivalaisimet alennusmyynnistä, jee.

Aitalaudat odottaa maalattuina ja pinottuina inspiraatiota, taidan mä kuitenkin tarvita siinä aidanrakentamisessa myös hieman opastusta, hmm. Lisäksi sain uuden maalausurakan, kun päätettiin tehdä vanhoista autotallin perällä lojuneista rimoista sellanen harvahko seinäsäleikkö(?) kesäkeittiön ja terassin välisiin seiniin.

Vanhat ja rikkinäiset kesäkalusteet on melkein kaikki maalattu ja kunnostettu, kiitos tyttö nro 2:lle, joka on omien kesätöidensä lomassa jaksanut vielä heiluttaa pensseliäkin kesäkuumalla.

Matonpesu-urakka saatiin vihdoin aloitettua hellekausien päätyttyä, järkevää..? Parhaillaankin roikkuu räsymattoja metritolkulla rankkasateessa pressun alla. Kuivumiseen menee parhaassakin tapauksessa pari päivää, mutta ei kai tässä mikään kiire ole. Muitakin hommia kun löytyy kyllä. Huh.

Viinimarjat ja puutarhavadelmat on vaivihkaa kypsyneet. Keksittiin (tai oikeammin kopioitiin, terveisiä vaan Kuopioon!) ihan älyttömän hyvä idea lasten poimintamotivaation nostamiseksi : tietokoneelle pääsee ainoastaan marjapuskien kautta ja silloinkin pitää kerättynä olla ainakin puoli ämpärillistä, mieluummin kokonainen. Kauhia kuri. Mutta homma toimii.

METSÄSSÄ

Lähdettiin porukalla retkelle. Marraskuisessa maastossa on helppo taivaltaa ja tilaa temmeltää. Metsä on hiljainen ja kaunis. Täällä tuuletetaan lapset ja ajatukset. Kaikilla on hyvä mieli, koirakin nauttii. Taaperretaan polkuja pitkin ja hörpitään välillä lämmintä kaakaota. Lampea koristaa ihan ohut jääpeite. Talvi on vielä kaukana, joulu yllättävän lähellä. Seitsemäs paastopäivä meneillään...

AAMULLA

Aamulla töihin mennessä täytyy pysähtyä. Katselemaan kaunista.

OPETTELUA

Hyvinhän tämä viikko päättyi, vaikka alkoikin kehnosti.

Ollaan mietitty, että alettais itse kukin opetella aktiivisesti uusia taitoja. Että pidettäis oikein kirjaa taitojen kehittymisestä ja valittais taas uusi taito, kun edellistä on harjoiteltu tarpeeksi. Miten taitavia meistä vielä tuleekaan...

Alkajaisiksi kerholainen opettelee sietämään eroahdistuksen aiheuttamaa ikävää ja ekaluokkalainen pitkistä kalsareista aiheutuvaa pukeutumistuskaa, komentoora opettelee aktiivisempaa osallistumista oppitunneilla ja esiteini myönteisempää suhtautumista läksyjentekoon. Ja me aikuisemmat opetellaan aikuismaisempaa käyttäytymistä toisiamme kohtaan, mitä kaikkea se sitten pitääkään sisällään..?

Muutaman päivän puhumattomuus meidän isojen tyttöjen kesken antoi kaivattua lisäaikaa ajatella ja oivaltaa. Mulle on tärkeää ymmärtää miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy tai sanoo mitä sanoo. Kieltämättä olis paljon helpompaa, jos tiukan paikan tullen vois vaan kohautella olkapäitään ja antaa asioiden ja ihmisten olla. Mutta kun sitä on tällainen vääntäjä-kääntäjä-tyyppi luonteeltaan, ei oikein osaa. Nyt oon kuitenkin päättänyt ainakin opetella etäisyyttä (siis näiden typyjen kanssa) ja olla lähinnä käytettävissä. Säännöistä meinaan silti pitää taas kiinni pienen tauon jälkeen. Ettäs tiedätte.

TYÖPAIKALLA

Tämän viikon aamupäivät ollaan kerholaisen kanssa oltu työpaikalla. Pikkukaveri on tutustunut oikein urakalla niittien, paperiliittimien ja kuminauhojen kiehtovaan maailmaan. Yhtenä päivänä viime viikolla oli kerhossa alkanut itkettää ilman erityistä syytä ja sen jälkeen tuli tyrmäysreaktio koko asialle: "Kerhossa on tylsää ja kaikki häiritsee ja mulla on äiti sua ikävä, enkä mä mee enää koskaan kerhoon!!!" Jaahas.

"Nooh, mennään siis työpaikalle molemmat, eiköhän se kerhokin taas ala maistua, kun vietetään pari tylsää päivää pölyisten mappien keskellä", ajattelin toiveikkaana. Viikko vierähti, eikä psykologinen sodankäynti näytä tuottavan tulosta ollenkaan. Eilenkin löytyi työpaikan kätköistä mahtava pahvilaatikko eli monsteriauto, johon heppu askarteli mittarit ja systeemit ratteineen päivineen. Siinä se istua kökötti pitkän ajan laatikossaan itsekseen höpisten ja lauleskellen. Ja viihtyi vähän turhankin hyvin. Voihan nenä.



Autolla ajetaan varo-varovasti
ettei kaatuisi kallis lasti
mittari näyttää kaheksaakymppiä
jarrut on epäkunnossa.
Pois kaikki mummot alta
tie näyttää kapealta...
PRRR-RRR-NNN!!!



UNITAUTIA?

Me ollaan torkahdeltu pitkin iltoja ja viikonloppuja kuka minnekin. Kesken perjantaisen pikasiivouksen löytyi pikkueteisen lattialta seinään nojaamasta kaikkein pienin sikeässä unessa, lippalakki kallellaan ja jalat vintallaan. Komentoora epäili heti, että kerholaisella on varmaankin se unitauti, mikä se nyt olikaan, narkolepsia... Tarkkana tyttönä oli tuonkin ajatuksen jostain poiminut. Vaan todellisuudessa kerholaisella tutkitusti todettiin taannoin sikainfluenssa ainoana perheestämme, eikä rokotetta siis tarvittu, joten yhteyttä Pandemrixiin ei hänellä ainakaan ole. Kauko-opiskelija on nukahdellut sohvalle parina iltana, ja poikien kanssa ollaan simahdettu lähes säännöllisesti iltapäivisin välipalan syömisen ja kirjojen lukemisen jälkeen.

Koulukirjoja on päällystetty tunti- ja metritolkulla, koulumatka-kaavakkeita täytetty ja läksyissä autettu. Tiedotteita on luettu, vanhempainilloissa käyty ja vanhempainvartteja sekä terveys-tarkastuksia varattu. Autolla on suhattu kodin, alakoulun, lukion, rautatieaseman, kerhon ja työpaikan väliä - molempiin suuntiin.

Kiirettä ja sutinaa on siis riittänyt, niinkuin aina kesän jälkeen koulujen alettua. Vastapainoksi huomaan kaipaavani tavallista enemmän hiljaisia hetkiä ja rauhallisia tuokioita. Viime aikoina suosituin lauseeni lienee ollut: Menkää ulos hyppimään, pliiiis..! Unitaudin sijaan uskon perheemme ajoittain kärsivän lievästä syysnuupahduksesta, joka johtunee monen uuden arkirutiinin samanaikaisesta käynnistymisestä. Ja ennen kuin rutiinit rullaa, menee hieman aikaa totuttelemiseen. Loman jälkeen kun ollaan vielä vähän hitaita.

TULEEN TUIJOTTAJA

Hyisen päivän iltana uunissa

ritinää ja rapinaa,
sihinää ja huminaa.

Monensävyiset lieskat,
liekkien lämmittävä loimotus.

Tulen tuolle puolelle tuijotan,
tyhjennän mielen.

Olen.

Tuijottelutuokion jälkeen lähden koiran kanssa lenkille, eikä pitkät kalsarit ole ollenkaan liikaa. Polun varrella on kellertäviä lehtiä ja nenässä tuoksuu syksy. Ääks, mihin kesä katosi - nythän on vasta elokuu?!?

Kerholainenkin tuijotti tänään tulta ja puhalsi kakkukynttilöitä sukulaisten saavuttua myöhästyneille 5vee-synttärikahveille. Päivänsankari poti korvasärkyä ja ajoittain epäkohteliasta käyttäytymistä; korvakipua helpotti ainakin toistaiseksi pelkkä Panadol, vaan mikä lääke auttaisi huonoon käytökseen? Täytynee aloittaa säännölliset kohteliaisuusharjoitukset tai pyytää useammin vieraita kylään...

                                            

                                           

                      

 Sytytän sinulle kynttilän keskelle hämäryyttä,

sytytän kynttilän loistamaan iloa, ystävyyttä.

Sytytän sinulle kynttilän, hauras on lempeä valo,

kuitenkin loisteessa liekin sen väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän, näetkö viestini hennon?

Kuuletko lauluni saapuvan, siivillä tähdenlennon?

Anna-Mari Kaskinen

SYYSKAUDEN AVAUS

Kaikkien aikojen maanantai koettiin keskuudessamme eilen, kun kesälaitumilta koulunpenkeille ja konttorituoleille siirtyi ennätysmäärä porukkaa; eskarilaisesta tuli ekaluokkalainen, murkusta kauko-opiskelija, komentoora ja esiteini siirtyivät alakoulussa pykälän ylöspäin, lukiolaisen ensimmäinen vuosi jäi taakse ja aikuiset palasivat entisiin työpaikkoihinsa. Kerholainen kiikutettiin kaverin luokse leikkimään kerhotätien ollessa vielä kesälomalla.

Kesä tekee tarpeellisen tauon arkiseen aherrukseen. Se antaa luvan levätä ja latautua, haaveilla ja unelmoida. Hyvä niin. Hyvä on myös se, kun syksyn tullen saa terottaa kynät ja ajatukset, ryhdistäytyä ja järjestäytyä, aloittaa arki, mennä kohti uusia haasteita. Lyheneviin ja pimeneviin päiviin toivon sopivaa yhdistelmää reipasta menoa sekä rauhallisia ja tunnelmallisia koti-iltoja. Pian voi taas ruveta virittelemään tulia pönttöuuneihin. Ja pöytäkynttilöitä pitää muistaa hankkia.