Tämä taas on nykyisen joogaopettajani unettavankuuloinen hokema loppurentoutumisen aikana. Ajatukset tulee, ajatukset menee... Astangajoogan jälkimainingeissa pää on vielä ihanan tyhjä kehon & mielen rentouduttua ja rauhoituttua.
Jossain vaiheessa huomisen päivän aikana alkaa jälleen ajatusten takertuminen ja tasapainon horjuminen. Kunpa silloinkin kiireen käydessä kimppuun osaisin vaan antaa ajatusten tulla ja mennä... Mitä siitä, jos aamupesut ja -pukemiset pitkittyy poikien laulu- ja soittoharjoitusten takia, pääasia että on mukavaa. Tai mitä siitä, jos myöhästytään vähän eskarista, tärkeämpää on että päivä saa rauhallisen alun.
Ja vielä; mä tosiaankin kävin eilen juoksemassa, eikä se ollutkaan niin vaikeaa. Ostoslistalle laitoin tosin uudet korvakuulokkeet, sellaset jotka kiinnitetään korvien taakse, ettei tarvii koko ajan viritellä pulpahtelevia vaahtomuovitulppia paikoilleen. Juoksulenkin saldo: yksi löydetty lampi laitureineen ja kahdet kauniinpunaiset posket sekä tuuletettu koira. Epäilen, että lammen äärellä käydään useammankin kerran tänä kesänä tutkailemassa ajatusten liikennöintiä - huomenna muuten on kesäkuu.
maanantai 31. toukokuuta 2010
lauantai 29. toukokuuta 2010
YLÖS, ULOS JA LENKILLE!
Joopa joo. Siinä se nyt on. Lapsuuteni iskulause, joka jäi mieleen. Vai olisko se ollut vasta murrosiän laiskoina vuosina, kun sitä mulle rohkaisevasti huudeltiin..?
Oli miten oli, yritän sen avulla nyt motivoitua uudelleen aktiivisesti liikkumaan. Kun pääsi tulemaan tauko juoksemiseen, ja nyt on todella vaikeaa päästä taas alkuun. Mulla on pitkä lista kaikenmaailman syitä sille, miksi en vois lähteä lenkille juuri tänään:
On niin paljon helpompaa kohentaa nuutunutta olotilaansa hurauttamalla autolla lähikauppaan ostamaan suklaapatukka kuin lähtemällä vaivalloiselle ja hengästyttävälle juoksulenkille... joka tosin jonkin ajan kuluttua toisi kaivattua lisäenergiaa ja uutta meininkiä tähän nuupahtaneeseen tunnelmaan. Mä tosiaan olen ollut siinä pirteässä ja nousujohteisessa tilassa, jonka säännöllinen lenkkeily saa aikaan. Oon jopa kehunut muille, miten mahtava laji juokseminen on. Mutta silti... Koska... Jos vaikka huomenna... Tai sitten ensi viikolla... Ehkä...
Mä palaan asiaan, kun oon käynyt lenkillä.
Oli miten oli, yritän sen avulla nyt motivoitua uudelleen aktiivisesti liikkumaan. Kun pääsi tulemaan tauko juoksemiseen, ja nyt on todella vaikeaa päästä taas alkuun. Mulla on pitkä lista kaikenmaailman syitä sille, miksi en vois lähteä lenkille juuri tänään:
- Joko mä söin liian paljon tai sitten nukuin liian vähän.
- Lenkkikamojen etsiminen tuntuu työläältä, varsinkin mp3-soitin on usein kateissa, ja ilman sitä ei juoksemisesta tule todellakaan mitään.
- Jos vapaata aikaa yllättäen ilmaantuu, mä käytän sen mieluusti tietokoneella roikkumiseen. Niinkuin just nyt, vaikka voisin olla tuolla raikkaassa kevätilmassa liihottamassa.
- Suurin syy saamattomuuteen on kuitenkin yksinkertaisesti se, ettei mua huvita.
On niin paljon helpompaa kohentaa nuutunutta olotilaansa hurauttamalla autolla lähikauppaan ostamaan suklaapatukka kuin lähtemällä vaivalloiselle ja hengästyttävälle juoksulenkille... joka tosin jonkin ajan kuluttua toisi kaivattua lisäenergiaa ja uutta meininkiä tähän nuupahtaneeseen tunnelmaan. Mä tosiaan olen ollut siinä pirteässä ja nousujohteisessa tilassa, jonka säännöllinen lenkkeily saa aikaan. Oon jopa kehunut muille, miten mahtava laji juokseminen on. Mutta silti... Koska... Jos vaikka huomenna... Tai sitten ensi viikolla... Ehkä...
Mä palaan asiaan, kun oon käynyt lenkillä.
torstai 27. toukokuuta 2010
PYÖRÄSYNTTÄRIT
Kaverisynttäreitä oli pyydetty ja vaadittu. Niistä oli kyselty joulusta saakka. Viime viikkojen aikana ei paljon muusta oltu puhuttukaan, ja vihdoin koitti tärkeä päivä. Päivä, jolloin pidettäisiin kerholaisen ekat kaverisynttärit.
Tihkusateesta ja koleasta ilmasta huolimatta loisti pienen päivänsankarin silmissä aurinko, kun vieraita alkoi tulla. Kuopuksellamme on tapana kadota tiukan paikan tullen, joten viime hetken tuima ohjeistus hyvien tapojen noudattamisesta tuli tarpeeseen. Vieraat otettiin reippaasti vastaan, lahjoista kiitettiin ja muistettiin vielä saatella kotiinlähtijätkin.
Tarjoilu oli pientä ja yksinkertaista. Valmiiseen täytekakkupohjaan tehtiin reikä keskelle, kuorrutusta päälle, strösseleitä sivulle ja simsalabim! Pyöräkakku oli valmis. Lisäksi mikropopcornia, viinirypäleitä ja Carneval-keksejä. That´s it. Hyvää, helppoa ja halpaa.
Pyörillä mentiin pitkin pihaakin sateesta piittaamatta: potkulaudalla, polkutraktorilla, skeittilaudalla, polkupyörällä... Yllättäen kellarin perunalaatikosta löytyi vielä uusi, hieno cross-pyörä. Tonttu tai isi sen oli sinne kuulemma vienyt, kun olivat kuulleet hänen sellaista toivoneen. Oikeasti pyörä oli kulunut ja käytetty, satulakin repaleinen, mutta viisveelle uusi. Ja hieno.
Kameran muistikortti matkusti lukiolaisen mukana Viroon, mutta tämä iltapäivä pysyy mielissä ilman sitäkin. Pitkään.
Tihkusateesta ja koleasta ilmasta huolimatta loisti pienen päivänsankarin silmissä aurinko, kun vieraita alkoi tulla. Kuopuksellamme on tapana kadota tiukan paikan tullen, joten viime hetken tuima ohjeistus hyvien tapojen noudattamisesta tuli tarpeeseen. Vieraat otettiin reippaasti vastaan, lahjoista kiitettiin ja muistettiin vielä saatella kotiinlähtijätkin.
Tarjoilu oli pientä ja yksinkertaista. Valmiiseen täytekakkupohjaan tehtiin reikä keskelle, kuorrutusta päälle, strösseleitä sivulle ja simsalabim! Pyöräkakku oli valmis. Lisäksi mikropopcornia, viinirypäleitä ja Carneval-keksejä. That´s it. Hyvää, helppoa ja halpaa.
Pyörillä mentiin pitkin pihaakin sateesta piittaamatta: potkulaudalla, polkutraktorilla, skeittilaudalla, polkupyörällä... Yllättäen kellarin perunalaatikosta löytyi vielä uusi, hieno cross-pyörä. Tonttu tai isi sen oli sinne kuulemma vienyt, kun olivat kuulleet hänen sellaista toivoneen. Oikeasti pyörä oli kulunut ja käytetty, satulakin repaleinen, mutta viisveelle uusi. Ja hieno.
Kameran muistikortti matkusti lukiolaisen mukana Viroon, mutta tämä iltapäivä pysyy mielissä ilman sitäkin. Pitkään.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
I WAS MADE FOR LOVING YOU
Esikoulun kevätjuhla huipentuu maailmankuulun bändin unohtumattomaan esitykseen. Tätä keikkaa on odotettu ja sitä varten on harjoiteltu. Päivästä toiseen, aamusta iltaan on rämpytelty ja rummuteltu olemattomia soittimia. Pahvikitarat ja naamiot on jokainen esiintyjä saanut itse suunnitella ja valmistaa suurta iltaa ajatellen.
[Tähän kohtaan yritin siirtää videopätkää tilaisuudesta, ei onnistunut, yritän myöhemmin uudestaan.]Kiss-esityksen aikana ihmettelen minne arka ja rauhallinen eskarilaisemme katosi ja kuka on tuo mahtipontisessa asennossa kukkoileva eturivin eläytyjä. Kappaleen lopussa "Paul Stanley" kiittää saamastaan suosiosta rocktähden elkein ja jättää lavan silminnähden haikein mielin. Toivottavasti tavataan pian uudestaan. Kiitos Lintukodon päiväkoti, kiitos Suomi!
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
TUNTURISSA
Kesän kynnykselle muistutus hyisestä talvesta...
Kaamoksen keskellä kolmenkymmenen asteen pakkasessa tammikuisessa Äkäslompolossa tärkeintä oli liikkeellä pysyminen ja oikeanlainen varustus. Kameran näprääminen palellutti sormet samantien nuotion virittämisestä puhumattakaan. Kasvot tunnottomina ja hiustupsut valkoisiksi jäätyneinä oli mökille saapuminen aina yhtä suuri ihme ja saavutus: Jee, me jäätiin eloon!! Ihan voittajafiilis! Saunan lauteilla tuijoteltiin pikkuikkunasta kuutamoa, kuunneltiin kiuasta ja yritettiin muistella millaista kesällä olikaan...
Esiteinin pyllähdys
lauantai 22. toukokuuta 2010
KASVUA
Sateen jäljiltä hevoskastanjan lehdet aukeaa ihan silmissä ja viinimarjapuskien kasvupyrähdykset voi melkein kuulla. Kameran muistikortti on kateissa, kun pihan ainoa omenapuu on kukassa. Hirmu kaunis, valkoinen kukkapilvi näyttää leijailevan keskellä loppukevään vihreää vehreyttä. Kesän aikana tuuli pudottaa hennot terälehdet kypsyvien omenoiden tieltä.
Henkistä kasvua ja kehittymistä tapahtuu vielä lukiolaisenkin elämässä, vaikka pahimmat pyrähdykset onkin jo takanapäin. Pienenä esimerkkinä ajattelun kypsymisestä vois olla tämän-päiväinen aikuisen äänellä kerrottu ylpeä ja onnellinen toteamus, ettei hänen tarvitse koskaan olla elämässä yksin, kun sitten aikuisena voi aina mennä jonkun siskon tai veljen luokse käymään. Tähän asti oon saanut kuulla lähinnä rasittuneita kommentteja sotkuisesta ja sekamelskaisesta perhe-elämästämme sekä mahdottomasta lapsiluvustamme, jollaista hän ei ainakaan ikinä haluaisi. Niinpä niin. Itse ainoana lapsena tiesin jo varhain, että jos jotain kaipasin, niin sisaruksia. Ja kaipaan yhä.
Henkistä kasvua ja kehittymistä tapahtuu vielä lukiolaisenkin elämässä, vaikka pahimmat pyrähdykset onkin jo takanapäin. Pienenä esimerkkinä ajattelun kypsymisestä vois olla tämän-päiväinen aikuisen äänellä kerrottu ylpeä ja onnellinen toteamus, ettei hänen tarvitse koskaan olla elämässä yksin, kun sitten aikuisena voi aina mennä jonkun siskon tai veljen luokse käymään. Tähän asti oon saanut kuulla lähinnä rasittuneita kommentteja sotkuisesta ja sekamelskaisesta perhe-elämästämme sekä mahdottomasta lapsiluvustamme, jollaista hän ei ainakaan ikinä haluaisi. Niinpä niin. Itse ainoana lapsena tiesin jo varhain, että jos jotain kaipasin, niin sisaruksia. Ja kaipaan yhä.
tiistai 18. toukokuuta 2010
LOMAN TARPEESSA
Hmm... Loma? Mähän lomailin useita vuosia peräjälkeen hoitaessani jälkikasvuani kotona äitiys"lomien" ja hoito"vapaiden" aikana. Työssäkäyvänä mulla on nykyäänkin kaikenlaisia lomia ja muita pakollisia vapaita ihan kiitettävästi. Yhtäaikaa lasten kanssa. Lomien aikana porukkaa on aina enemmän kotosalla, ja sen myötä tulee enemmän törmäyksiäkin, sekä konkreettisia päinjuoksuja että henkisen puolen kolareita. Enemmän täytyy myös tehdä ruokaa ja siivota, niin että loman perimmäinen merkitys ei toteudu oikeastaan yhtään, ei niin millään.
Yhtenä päivänä kotikeittiössä satuin samaan aikaan kahvi-kupposelle miehen kanssa. Miehen, jonka viimeisten vuosien vapaa-aika on käytännössä kulunut uudelleenkäynnistetyn opiskelun parissa. Äärimmäisen kunnioitettavaa luonteenlujuutta on miespolo jaksanut oman työnsä ja perheen vaatimusten keskellä osoittaa, ja nyt opinnoista uupuu enää lopputyön viimeiset rippeet.
Nykyinen kommunikointimme on arjen kiireiden ja ajoittain rankkojenkin elämäntilanteiden vuoksi surkastunut melko vähäiseksi tyyliin: Mitä kaupasta? tai Kuka hakee lapset? Kiireetön kahvittelutuokio havahdutti molemmat samaan asiaan: Me ollaan niiiin loman tarpeessa... siis kahdenkeskisen löhöloman tarpeessa. Voi että sentään..! Haaveilua, toiveajattelua... Joku viikon halpismatka etelään kuulostaa ihan taivaalliselta. Ja vaikkei siitä koskaan totta tuliskaan, pelkästään asiasta puhuminen oli parasta pitkiin aikoihin.
Yhtenä päivänä kotikeittiössä satuin samaan aikaan kahvi-kupposelle miehen kanssa. Miehen, jonka viimeisten vuosien vapaa-aika on käytännössä kulunut uudelleenkäynnistetyn opiskelun parissa. Äärimmäisen kunnioitettavaa luonteenlujuutta on miespolo jaksanut oman työnsä ja perheen vaatimusten keskellä osoittaa, ja nyt opinnoista uupuu enää lopputyön viimeiset rippeet.
Nykyinen kommunikointimme on arjen kiireiden ja ajoittain rankkojenkin elämäntilanteiden vuoksi surkastunut melko vähäiseksi tyyliin: Mitä kaupasta? tai Kuka hakee lapset? Kiireetön kahvittelutuokio havahdutti molemmat samaan asiaan: Me ollaan niiiin loman tarpeessa... siis kahdenkeskisen löhöloman tarpeessa. Voi että sentään..! Haaveilua, toiveajattelua... Joku viikon halpismatka etelään kuulostaa ihan taivaalliselta. Ja vaikkei siitä koskaan totta tuliskaan, pelkästään asiasta puhuminen oli parasta pitkiin aikoihin.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
MEREN ÄÄRELLE
Se tuntuu jo ennen kuin se näkyy. Sen voi haistaa ennen kuin sen kuulee. Meri sykkii kauniina ja tuoksuvana, houkuttelee pysähtymään, kutsuu luokse. Eskarilainen laittaa pyöränketjut paikoilleen äitiään taitavammin, ja matka meren äärelle voi jatkua. Koirallakin on kiire. Kiva, kun ihan kohta on kesä :)
N-Y-T-NYT!!! Kilpa-juoksua kaislojen yli, vesi on kylmää, elämä ihanaa. Pikainen pulahdus, muutama uintiliike ja äkkiä takaisin kierimään lämpöiselle hiekalle. Tämä tehdään uudestaan. Aina vaan uudestaan. Kerran vielä, pliis..?
Missä lokit???
perjantai 14. toukokuuta 2010
HITAAMPAA ELÄMÄÄ ETSIMÄSSÄ
Tällaiset ylimääräiset vapaapäivät ja pitkät viikonloput tulee niiiin tarpeeseen. Kun kotihommien jälkeen jää vielä ylimääräistä aikaa, eikä kenenkään tarvitse mennä mihinkään, ja voi vaan jäädä aurinkoiselle pihalle... makaamaan trampoliinille, heiluttelemaan paljaita varpaita, kuuntelemaan linnunlaulua ja kärpästen surinaa... ja vaipua hiljalleen... syvemmälle... ja syvemmälle... ZZZzzzzzzzzzzz...
"ÄITIII!! Tuu kattoo mitä me ollaan kerätty!"
"ÄITIII!! Tuu kattoo mitä me ollaan kerätty!"
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
MURUSIA
Joskus äitienpäivän aamu on raskas. Joskus koko päivä tuntuu tahmealta. Tällä kertaa se oli täynnä onnenmurusia.
Liuta lapsia tulla kahistelee sängyn viereen. Kaikilla jännittynyt ilme, erityinen olo, ikioma äiti. Hetki on hauras ja herkkä.
Kyyneleitä ei pysäytä mikään siinä vaiheessa, kun murkku halaa kömpelösti ja törkkää käteen ryppyiselle kopiopaperin palaselle liimatun vanhan valokuvan itsestään. Kosketuskammoinen lukiolainen antaa lahjaksi 10-kerran hartiahieronnan, esiteini lupaa hoitaa kerholaisen iltapesut tästä lähtien... Kuulemma siihen asti, että se alkaa sujua. Paketista löytyy myös edellisenä iltana omin käsin tehty nappisilmäinen nalle. Komentoora on kasvattanut pavuntaimen ja koristellut pienen pahvilaatikon virkatuilla nauhoilla ja napeilla, laatikon sisältä löytyy Pätkis Mini Bites -pussi. Nam.
Eskarilaisen tekemä tuohikoru kaulassa ja kerholaisen tekokukkasilla koristeltu laukku olkapäällä lähden tapaamaan omaa äitiäni ja isoäitiäni.
Liuta lapsia tulla kahistelee sängyn viereen. Kaikilla jännittynyt ilme, erityinen olo, ikioma äiti. Hetki on hauras ja herkkä.
Kyyneleitä ei pysäytä mikään siinä vaiheessa, kun murkku halaa kömpelösti ja törkkää käteen ryppyiselle kopiopaperin palaselle liimatun vanhan valokuvan itsestään. Kosketuskammoinen lukiolainen antaa lahjaksi 10-kerran hartiahieronnan, esiteini lupaa hoitaa kerholaisen iltapesut tästä lähtien... Kuulemma siihen asti, että se alkaa sujua. Paketista löytyy myös edellisenä iltana omin käsin tehty nappisilmäinen nalle. Komentoora on kasvattanut pavuntaimen ja koristellut pienen pahvilaatikon virkatuilla nauhoilla ja napeilla, laatikon sisältä löytyy Pätkis Mini Bites -pussi. Nam.
Eskarilaisen tekemä tuohikoru kaulassa ja kerholaisen tekokukkasilla koristeltu laukku olkapäällä lähden tapaamaan omaa äitiäni ja isoäitiäni.
perjantai 7. toukokuuta 2010
PLUS KUUS
Lukiolainen on tyttö ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Pitkä ja kaunis 17-vuotias, joka harrastaa klarinetinsoittoa, lenkkeilyä ja kavereita. Pienenä ujo, arka ja epäsosiaalinen, nykyään seikkailunhaluinen ja sanavalmis maailmanparantaja. Hyvä kaikessa mihin jaksaa keskittyä.
Murkku on 15-vuotias peruskoulunsa päättävä opettajien lempilapsi. Luokan tukioppilas on iloinen ja reipas, kiltti ja ystävällinen sorrettujen puolustaja. Kotona "kympin tyttö" purkaa koulu- ja ulkonäköpaineita raivoamalla ja riitelemällä. Nukkuu liian vähän ja on tietokoneella liian paljon. Soittaa klarinettia, laulaa ihanasti ja haaveilee poikaystävästä.
Kolmas lapsemme on 5-luokkalainen esiteini, joka on kaikkien ystävä ja höpsö hauskanpitäjä. Hento ja kepeänhilpeä tyttäremme rakastaa eläimiä ja kavereita. Koululäksyihin tuhraantuu harmittavan paljon kallisarvoista aikaa, jonka hän käyttäisi mieluummin vaikka sukan kutomiseen. Harrastuksena käyrätorvensoitto, tanssi ja yleisurheilu. Aamu-uninen.
Tyttö numero neljä on tokaluokkalainen komentoora. Omatoiminen ja itsepäinen taiteilijatyyppi, jonka intohimona on savityöt, leirielämä ja ostoksilla käyminen. Lempiurheilulaji on pikajuoksu ja toiveammatti maatalon emäntä, leipuri ja kotiäiti. Ei tarvitse apua missään, eikä valita koskaan. Vaikenee vieraiden seurassa kuin muuri. Rakastava ja huolehtiva.
Eskarilaisemme on herkkä kalapoika, joka ainoana lapsistamme onnistui syntymäänkin veteen. Tyytyväinen ja rauhallinen lapsi, piirtää tai näpertelee pitkiä aikoja. Innostuu suunnattomasti skeittaamisesta, sählystä, pyöräretkistä ja monsteriautoista. Rakastaa herkkuja ja haaveilee rakettikuskin ammatista. Hirmuisen söpö.
Toinen poikamme on kohta 5-vuotias kerholainen, joka haluaa tehdä kaiken ensin. Herkästi tulistuva supermiehemme tuli maailmaan kyynärpää edellä, ja sama asenne tuntuu jatkuvan. Omaa tahtoa löytyy ja odottaminen on vaikeaa. Hurmaava hymypoika on välillä todella rasittava ja kuitenkin äärimmäisen rakastettava. On taitava laskettelija, pyöräilijä ja uimari.
Murkku on 15-vuotias peruskoulunsa päättävä opettajien lempilapsi. Luokan tukioppilas on iloinen ja reipas, kiltti ja ystävällinen sorrettujen puolustaja. Kotona "kympin tyttö" purkaa koulu- ja ulkonäköpaineita raivoamalla ja riitelemällä. Nukkuu liian vähän ja on tietokoneella liian paljon. Soittaa klarinettia, laulaa ihanasti ja haaveilee poikaystävästä.
Kolmas lapsemme on 5-luokkalainen esiteini, joka on kaikkien ystävä ja höpsö hauskanpitäjä. Hento ja kepeänhilpeä tyttäremme rakastaa eläimiä ja kavereita. Koululäksyihin tuhraantuu harmittavan paljon kallisarvoista aikaa, jonka hän käyttäisi mieluummin vaikka sukan kutomiseen. Harrastuksena käyrätorvensoitto, tanssi ja yleisurheilu. Aamu-uninen.
Tyttö numero neljä on tokaluokkalainen komentoora. Omatoiminen ja itsepäinen taiteilijatyyppi, jonka intohimona on savityöt, leirielämä ja ostoksilla käyminen. Lempiurheilulaji on pikajuoksu ja toiveammatti maatalon emäntä, leipuri ja kotiäiti. Ei tarvitse apua missään, eikä valita koskaan. Vaikenee vieraiden seurassa kuin muuri. Rakastava ja huolehtiva.
Eskarilaisemme on herkkä kalapoika, joka ainoana lapsistamme onnistui syntymäänkin veteen. Tyytyväinen ja rauhallinen lapsi, piirtää tai näpertelee pitkiä aikoja. Innostuu suunnattomasti skeittaamisesta, sählystä, pyöräretkistä ja monsteriautoista. Rakastaa herkkuja ja haaveilee rakettikuskin ammatista. Hirmuisen söpö.
Toinen poikamme on kohta 5-vuotias kerholainen, joka haluaa tehdä kaiken ensin. Herkästi tulistuva supermiehemme tuli maailmaan kyynärpää edellä, ja sama asenne tuntuu jatkuvan. Omaa tahtoa löytyy ja odottaminen on vaikeaa. Hurmaava hymypoika on välillä todella rasittava ja kuitenkin äärimmäisen rakastettava. On taitava laskettelija, pyöräilijä ja uimari.
torstai 6. toukokuuta 2010
KAKS
Mä ja mun mieheni...
Story alkaa työväentalon lukiobileissä, ikää molemmilla 18vee. Yhtäkkiä vaan pussailtiin keittiön rappusilla, kun kaveri keitti nakkeja. Ei siihen liittynyt sen kummempaa. Seuraavana päivänä ihmeteltiin, että mitä oikeastaan tapahtui ja miksi? Yhteen mentiin ja yhdessä ollaan. Arjen ja hormonien pyörityksissä on yhteys välillä pätkinyt, mutta parisuhteen kulmakivet tukeutuu rakkauden peruskallioon. Ja fiilis on enimmäkseen hyvä.
Story alkaa työväentalon lukiobileissä, ikää molemmilla 18vee. Yhtäkkiä vaan pussailtiin keittiön rappusilla, kun kaveri keitti nakkeja. Ei siihen liittynyt sen kummempaa. Seuraavana päivänä ihmeteltiin, että mitä oikeastaan tapahtui ja miksi? Yhteen mentiin ja yhdessä ollaan. Arjen ja hormonien pyörityksissä on yhteys välillä pätkinyt, mutta parisuhteen kulmakivet tukeutuu rakkauden peruskallioon. Ja fiilis on enimmäkseen hyvä.
HEIPPA, TÄÄLLÄ OLLAAN!
Ihan hetken mielijohteesta tulin perustaneeksi tän toisen blogin. Olin avaamassa Google-tiliä kommentoimista varten ja sitten vaan yksi asia johti toiseen... Eka blogi on pelkästään yksityiskäytössä ja sisältää päiväkirjamaisia merkintöjä ja muistelmia jälkipolvia ajatellen. Mutta täällä siis ollaan ihan kaikkien nähtävillä, tervetuloa vaan seuraamaan keski-ikäisen perheenäidin tokaisuja! Tarkoitus on kirjoitella aika vapaasti mieleen pulpahtelevista asioista ja voipi olla ettei paljoa pulpahtelekaan, mutta katellaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
