VINTILTÄ LÖYTYI AARRE

Keittiössä on viime päivien aikana kuulunut omituista surinointia. Komentoora joukkoineen löysi vintiltä kauan kateissa ja toimintakyvyttömänä olleen PFAFF-ompelukoneen, joka on varmaan ajalta ennen sotia. Hämärästi muistan, että sitä on aina muuttojen yhteydessä siirretty paikasta toiseen, mutta käytössä miehen isotädin perintökalleus ei oo meillä aikaisemmin ollut. Vaan nyt on.

Hirmuisen upeita luomuksia syntyy kuin liukuhihnalta pikkutyttöjen taitavissa käsissä. Pojat kannustaa vieressä ajamaan kovempaa ja tunnelma on kuin rallikilpailussa, paitsi että hiekan sijasta keittiössä pöllyää vanu ja kangaspalat. Innostus on suuri puolin ja toisin - musta kuulostaa kuin ompelukonekin päästäisi tyytyväisiä hyrinöitä surinointinsa lomassa. Iso ilo löytyi vanhasta ja pölyttyneestä vempaimesta. Täytyy varmaan suunnata lankakauppaan lähiaikoina.

MONTA ASIAA HYVIN TÄNÄÄN

Eilisen keljun päivän vastapainoksi tapahtui tänään
monta kivaa asiaa:

- Nukuttiin hirmu pitkään aamulla
- Aurinko paistoi koko päivän
- Sain tilaamani runokirjan kirjastosta
- Ekaluokkalainen pääsi skeittirampeille
   parhaan kaverinsa kanssa
- Saatiin siivottua pahimmat sotkut
- Vessassa tuoksuu sitruuna
- Komentoora kävi kivoilla syntymäpäivillä
- Ostin viherkasvin
- Löysin ekaluokkalaiselle Luhdan ulkoiluhousut ALE-tangosta
- Esiteini meni kyläilemään luokkatoverinsa luokse
- Koira pääsi pitkälle metsälenkille emäntänsä kanssa
- Isäntä pääsi pitkälle juoksulenkille ihan yksinään
- Kauko-opiskelija pyysi anteeksi... tekstarilla
- Lukiolaiset oli kotona koko päivän ja luki kokeisiin
- Syötiin tortilloja
- Jälkiruuaksi suukkoja (Brunbergin)
- Telkkarista tuli äidin ja lasten lempiohjelma Selviytyjät
- Kukaan ei riidellyt kenenkään kanssa,
   ihan pientä nahinaa vaan siellä täällä

HUONO PÄIVÄ

Nyt se on taas todistettu: Kun ottaa oikein päähän ja kaikki asiat suututtaa, kannattaa lähteä pelaamaan pesäpalloa. Pari tuntia kun juoksee ympäri kenttää, paiskoo palloa ja huitoo mailalla niin että lapaluissa rutisee, niin johan alkaa kiukutukset laimentua.

Tämä päivä alkoi huonosti heti aamusta, kun pikkutytöt kinasteli eteisessä kukonlaulun aikaan (ennen puolta kahdeksaa!) jostain jumppavaatteista. Mä jouduin selvittelemään tilannetta aamutahmein ajatuksin, enkä onnistunut siinä ollenkaan hyvin. Edellinen iltayö oli kulunut työpaikalla kauko-opiskelijan kuviksen esitelmää kopioidessa, ja aamulla se esitelmä oli edelleen levällään keittiön pöydällä. Pisteeksi I:n päälle esitelmänlaatija veteli sikeitä siihen malliin, että myöhästyi linja-autosta ja ensimmäiseltä koulutunnilta.Yhtä ja toista muutakin harmittavaa tapahtumaa ja rasittavaa vääntöä on tähän päivään mahtunut, ja iltaa kohden energiat alkoi käydä vähiin. Siivouspäiväkin jäi pitämättä ja siitä tuli tietty vielä mälsempi fiilis. Edes pesikseen ei huvittanut lähteä, vaan lähdettiin kuitenkin. Ja nyt on jo ihan hyvä tilanne. Ei mikään loistava, mutta sellanen siedettävä. Sitäpaitsi lapset menee just nukkumaan... Paitsi teinit, jotka tulee markkinoilta viimeisellä junalla.
Mutta siihen on vielä vähän aikaa. Huooh.

PIANOHUONEESSA...

... poltetaan kynttilöitä ja tunnelmoidaan...

... musisoidaan...

... tunnistetaan puulajeja ja opetellaan kellonaikoja...

ja hyviä tapoja...

VÄHÄN PIENEMMÄLLÄ PORUKALLA

Iso perhe on mahtava asia. Aina on vipinää ympärillä ja tekemistä riittää. Silti joskus on kivaa olla vähän pienemmällä porukalla, niin kuin tänään kun osa perheestä lähti skeittiramppien kautta mummilla käymään. Talo hiljenee. Moneksi tunniksi.

Kauko-opiskelija jäi kotiin tekemään kuvataiteen esitelmää, mutta parvekkeella alkoikin yllättäen vimmattu petivaatteiden tuuletus. Yläpuolelta kuuluvasta kopinasta päätellen huoneessa vaihdetaan myös huonekalujen järjestystä ja tehdään suursiivousta. Wau. Mä oon viime aikoina vältellyt teinihuoneisiin menoa kun sinne ei vaan tahdo päästä kaikkien vaatekasojen yli. Miten niillä voikin olla niin paljon VAATTEITA?

Mä haen tänään kännykän huollosta, ja ajateltiin mennä lenkille samalla lukiolaisen kanssa uimahallin lähimaastoihin. Juoksu-urakan päätteksi mennään saunanlauteille tunnelmoimaan ja sieltä suunnataan porealtaille lillumaan. Tässä vaiheessa alkaa nälkä varmaankin kurnia eli kiiruhdetaan pizzapaikalle. Illan päätteeksi mennään vielä leffaan, kun kerran kaupungissa ollaan. Ihan hyvältä kuulostaa tämäkin lauantaipäivä. Välillä vähän pienemmällä porukalla.

RIMAKAUHUA JA RAKKAUTTA

Eilen illalla lähdettiin huristelemaan miehen kanssa jännittyneinä kohti rivitanssipaikkaa - hmmm, mihinköhän me ollaan oikein menossa..? Lampsittiin kohti opistorakennusta, jossa ohjaaja jo odotteli. Höpistiin niitä näitä kunnes kävi ilmi, että tämä porukka onkin rivitanssin jatkoryhmää, ups..! Siirryttiin tyynesti salin puolelle, vaikka syke alkoikin jo nousta ennen ensimmäistäkään tahtia. Liuta keski-ikäisiä naisia ja yksi mies tanssahteli puolentoista tunnin ajan kappaleen toisensa perään sisältäen toinen toistaan mutkikkaampia askelkuvioita ja pyörähtelyjä. Kieli keskellä suuta mentiin eri suuntiin niin että viuhui. Välillä katselin sivusilmällä ukkoparkaa, joka tuntui aina olevan väärin päin.

Tänään oon lämmöllä muistellut meidän ensimmäistä tanssituntia. Mähän sitä miestä sinne ruinasin ja se tuli, koska se tykkää musta - ei niinkään tanssimisesta. Ja lupas tulla uudestaankin, vaikka huomasinkin ettei se hänelle mikään nautinto ollut. Alkeisryhmä olis varmaankin ollut just passeli, mutta kun se osuu väärälle päivälle. Mun mielestä rivitanssit oli ihan F-A-N-T-S-U-A, eikä jatkoryhmä tuntunut ollenkaan liian vaativalta. Ihan kuin ne askeleet olis tulleet jostain selkäytimestä, oli niin ihanaa tanssia. Siis mahtavaa. Mä taidankin nimetä keskiviikon mun lempipäiväksi tästä lähtien. Toivottavasti pyörähdykset ja askellukset rupeaa kulkemaan miehelläkin oikeaan suuntaan, niin että yhteinen harrastus voi jatkua. Kiva fiilinki siitä jäi joka tapauksessa kummallekin :)

OODI PYYKINPESULLE

Tätä mun pitää oikein kehua: Entinen saunan löylyhuone (kooltaan ehkä 2,5 neliötä) on taatusti maailman paras ja tehokkain pyykkihuone! Huoneeseen mahtuu kerralla kuivumaan jopa kaksi kuuden kilon koneellista, ja ne on kuivia vuorokaudessa. Pyykkinarujen alapuolella olevalle apupöydälle viikataan napakasti jokaiselle omaan kasaan pois vietävät puhtaat vaatteet, joita ei siis silitetä ollenkaan. Meillä silitetään vaatteita vain äärimmäisessä hädässä kuten ennen kevätjuhlia tai synttäreitä. Tai no kyllähän mä työvaatteita itselleni silitän aamuisin sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Vaatetangon alapuolella on justiinsa sopivasti tilaa kolmelle eriväriselle pyykkikorille, joihin pienimmätkin lapset on oppineet lajittelemaan likapyykkinsä valmiiksi itse: valkoiseen koriin vaaleat vaatteet (plus pyyhkeet ja lakanat), siniseen tummat vaatteet ja keltaiseen punaiset pyykit (kaupassa ei ollut punaista koria). Ja tämä systeemi toimii!! Pesu- ja huuhteluaineet on hyllyllä tangon yläpuolella, ja siellä on tilaa myös kierrätykseen meneville käyttämättömille vaatteille. Pesukoneen viereen jää vielä tyhjää tilaa, jonne työnnetään usein kaikkea röhnää (parittomia sukkia, henkareita, ämpäreitä, koiranleluja...). Kertakaikkisen loistava tilaratkaisu tässä pikkuisessa huoneessa. Ja se on ihan itse mietittyä, kröhöm.

Ainoa haittapuoli minkä mä tästä tilasta keksin on se, ettei sinne sovi kunnolla kuin yksi henkilö kerrallaan. Välillä iltaisin, kun porukkaa risteilee vessan ja pyykkihuoneen väliä likaisia sukkiaan viemässä samanaikaisesti puhtaan-pyykin-kasojaan noutavien kanssa, tulee kieltämättä ahdasta. Toisaalta pyykkivuoron osuessa omalle kohdalle saa siellä oleskella ihan kaikessa rauhassa, kun sinne ei vaan mahdu muita.

Ja juu: Sitä menetettyä saunaa kyllä kaipaan lähes päivittäin. Tai ainakin silloin kun tossut on märät ja iho hikisen nihkeä lenkin jäljiltä. Vaan puhdistuuhan sitä suihkussakin. Mut silti...

SUNNUNTAIAJELULLA

Lähdettiin sunnuntaiajelulle oikein kahdella autolla määränpäänä naapurikaupungin skeittirampit ja uimahalli. Istuinalusta osoittautui tarpeelliseksi varusteeksi, kun ekaluokkalainen kavereineen paineli mennä ramppeja ristiin rastiin lähes kolmen tunnin ajan. Kerholainen, pikkutytöt, pari kamua sekä valvoja uiskenteli veessä sillä aikaa, ja lopuksi treffattiin kaikki hampurilaispaikassa. Kotiin jääneille opiskelijaneitosille kertyi samaan aikaan runsaasti leppoisaa lukurauhaa. Harmaat vapaapäivät hyötykäyttöön!

KAMPAAJALLE MENOSSA

Taas on viikko vierähtänyt viikonloppua kohti. Täytyy sanoa, että tällainen lyhennetty ja osa-aikainen (3 h/päivä, 4 krt/viikko) työviikko sopii mulle kuin nenä päähän. Tehokas pyörähdys kerhoajan puitteissa työpaikalla, leppoisaa notkumista ja turisemista leikkipuiston kulmilla koulun päättymistä odotellessa, suhahdus koulun kautta kotiin, kevyt lounas tai välipala sekä koulu- ja kerhokuulumiset, kirjojen lukemista ja mahdollisesti iltapäivätirsat :), ryhdistäytyminen, kotitöitä ja ruuanlaittoa.
Tai netissä roikkumista, niin kuin nyt.

No kääks: Mun piti tässä vaan vähän aikaa näpytellä ja nyt jo tulee porukkaa kotiin nälkäisenä - äkkiä makkaroita pilkkomaan...
Ai joo! Huomenna meen vapaapäivän kunniaksi kampaajalle (pitkästä aikaa, tukka harottaa pahasti) ja kerholainen pääsee siksi aikaa kaupungin leikkipuistoon kavereiden kanssa :))) Viikonloppuja!!!

PÄÄASIA

Melko tasan kolme vuotta sitten koettu kiireellinen pään alueen leikkaus ja siihen liittynyt ajanjakso oireiluineen, kipuiluineen ja lopulta toipumisineen ovat ehkä tämänastisen elämäni pelottavinta ja toisaalta antoisinta aikaa. No jaa, lasten syntymät liippaa kyllä läheltä... Kookkaan, mutta hyvänlaatuisen aivokasvaimen leikkaus onnistui hyvin, vaikkei kasvainta saatukaan ihan kokonaan pois vaikean sijainnin vuoksi. Viimeisten magneettikuvien perusteella muutoksia ei ole tapahtunut - vuosittainen seuranta jatkuu toistaiseksi.

Kun leikkauksen jälkeisten päivien huippusuorituksiin kuului sängynreunalla istuminen tuettuna tai rollaattorin avulla hoiperteleminen, oli harsoihin käärityn pään sisällä armottoman jomotuksen lisäksi yksi kirkas tunne ylitse muiden - rakkaus.
Miten se lepatti ja lämmitti sisälläni ja ympärilläni silloin, kun pelko uhkasi käydä kimppuuni fyysisten voimien kadottua lähes olemattomiin; miten se lohdutti ja valaisi yksinäisiä iltoja ja öitä sairaalassa silloin, kun painajaisunet ja lääkehoureet piinasivat; miten se valoi uskoa tulevaan ja antoi voimia hitaaseen, mutta määrätietoiseen toipumiseen.

Toivon kaikille ihmisille (myös itselleni) mahdollisimman pitkää ja tervettä elämää, reipasta ja iloista menoa sekä kykyä ymmärtää elämää ja nauttia siitä suurin siemauksin.
Elämä on laiffii (M. Nykänen) !!!

Kun tulee oikein pieneksi ja hauraaksi,

kun on ihan selkä seinää vasten,

ei voi muuta kuin odottaa ja uskoa, olla vaan.

Silloin voi nähdä jotain suurta ja kaunista,

eikä tarvitse pelätä ollenkaan.

HYVÄ OLO

Todellakin... Nyt vannon kautta kiven ja kannon: Jos en käy hikisellä juoksulenkillä vähintään kolme, tai no sanotaan kaksi kertaa viikossa, tunnustan sen heti täällä blogissa. Siis ketä kiinnostaa puolikuntoisen randomin (tää on teinikieltä ja tarkoittaa "joku jota mä en tunne") lenkkeilyaikataulu tippaakaan?!? EI KETÄÄN, mut mulle se säännöllinen juokseminen olis elintärkeetä, joten yritän taas vaan motivoitua...
Niin MAHTAVA OLO heti eteisessä lenkin jälkeen, kun irrottaa tärisevin käsin tossuja vapisevista jaloistaan ja veri tyrskyää suonissa niin että kohisee ja päässä humisee :)))

Oltiin melko syvällisellä tuulella tässä yhtenä päivänä ja puhuttiin paljon mm. elämän tarkoituksesta. Mietittiin että ihmisen tulis tehdä mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joista tulee itselle aidosti hyvä olo. Tuntuu siltä että tälle ajalle on tyypillistä tehdä asioita, koska niin kuuluu tehdä, jotta täyttäisi tietyt kriteerit tai antaisi tietynlaisen kuvan itsestään, perheestään tai kodistaan. Silloin saattaa hämärtyä mitä asioita elämältään oikeasti toivoisikaan.

Hyvä olo voi tulla loppujen lopuksi hirmu yksinkertaisista asioista: tietynlaisen musiikin kuuntelemisesta, soittamisesta tai laulamisesta, piirtämisestä tai maalaamisesta, lukemisesta tai kirjoittamisesta, juoksemisesta tai tanssimisesta, luonnossa liikkumisesta tai mietiskelystä, kodin sisustamisesta tai neulomisesta... Luetteloa vois jatkaa vaikka miten pitkään, ja jokaisen ihmisen lista on tietty erilainen omien mieltymysten mukaisesti. Täytyy vaan oppia löytämään ja tunnistamaan ne omat innostuksen ja inspiroitumisen kohteet sekä viettää aikaa niiden parissa usein ja paljon, vaikkei sitä aluksi aina haluaisikaan syystä tai toisesta. That´s it. Helppo nakki.

UNITAUTIA?

Me ollaan torkahdeltu pitkin iltoja ja viikonloppuja kuka minnekin. Kesken perjantaisen pikasiivouksen löytyi pikkueteisen lattialta seinään nojaamasta kaikkein pienin sikeässä unessa, lippalakki kallellaan ja jalat vintallaan. Komentoora epäili heti, että kerholaisella on varmaankin se unitauti, mikä se nyt olikaan, narkolepsia... Tarkkana tyttönä oli tuonkin ajatuksen jostain poiminut. Vaan todellisuudessa kerholaisella tutkitusti todettiin taannoin sikainfluenssa ainoana perheestämme, eikä rokotetta siis tarvittu, joten yhteyttä Pandemrixiin ei hänellä ainakaan ole. Kauko-opiskelija on nukahdellut sohvalle parina iltana, ja poikien kanssa ollaan simahdettu lähes säännöllisesti iltapäivisin välipalan syömisen ja kirjojen lukemisen jälkeen.

Koulukirjoja on päällystetty tunti- ja metritolkulla, koulumatka-kaavakkeita täytetty ja läksyissä autettu. Tiedotteita on luettu, vanhempainilloissa käyty ja vanhempainvartteja sekä terveys-tarkastuksia varattu. Autolla on suhattu kodin, alakoulun, lukion, rautatieaseman, kerhon ja työpaikan väliä - molempiin suuntiin.

Kiirettä ja sutinaa on siis riittänyt, niinkuin aina kesän jälkeen koulujen alettua. Vastapainoksi huomaan kaipaavani tavallista enemmän hiljaisia hetkiä ja rauhallisia tuokioita. Viime aikoina suosituin lauseeni lienee ollut: Menkää ulos hyppimään, pliiiis..! Unitaudin sijaan uskon perheemme ajoittain kärsivän lievästä syysnuupahduksesta, joka johtunee monen uuden arkirutiinin samanaikaisesta käynnistymisestä. Ja ennen kuin rutiinit rullaa, menee hieman aikaa totuttelemiseen. Loman jälkeen kun ollaan vielä vähän hitaita.