VAPAUS VALITA

Vapaus valita. Ehkä yks oman elämän hienoimmista ja arvostetuimmista jutuista. Tuntea itsensä vapaaksi tekemään asioita mitä haluaa tehdä. Ilman syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa. Että on oikeasti mahdollisuus itse päättää mihin aikaansa käyttää. Ei mikään itsestäänselvyys.

No juu, suhteutettuna tietenkin voimassaoleviin realiteetteihin, kuten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, vireystilaan ja varallisuuteen. Mutta noin niinkuin periaatteessa on upeaa ymmärtää kuinka paljon tämä lahjaksi saatu elämä lepää myös omien valintojen varassa. Tiedostan toki samalla surullisena, että on olemassa tekijöitä, jotka saattavat jumittaa ihmistä ja estää tätä elämästä oman etunsa ja onnensa mukaisesti.

TYYNEYSRUKOUS

Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä asiat, 

joille emme voi mitään,

rohkeutta muuttaa asioita, 

joihin voimme vaikuttaa,

ja viisautta erottaa

nämä asiat toisistaan.

Viikonlopun aikana kävimme koko perheen kera onnittelemassa 23-vuotiasta esikoistamme opiskelukaupungissa. Muiden lähtiessä kotimatkalle jäin vielä tunnelmoimaan nuoren aikuisemme eloa ja arkea yhden yökylän verran. Seuraavana iltana siirryin junalla pääkaupungin sykkeeseen ja majailin myös yhden yön toiseksi vanhimman lapsemme luona. Niin kutkuttavaa oli päästä kurkistamaan jo niin itsenäisten lastemme aikuisiin elämiin ja omiin pikku koteihin. On ne vaan niin ihania kaikki.

LUOVA TAUKO

Taukoa on ollut. Kaikkea on tapahtunut, mutta ilmeisesti oon pystynyt käsittelemään asioita niin, etten oo kokenut niistä sen suurempaa jakamisen tarvetta. Koska oon kerran pysytellyt hiljaa. Tai sitten hulinaa on ollut ihan liikaa, enkä oo vaan ehtinyt.

Tiivistettynä väittäisin, että hyvää kuuluu. Noin niin kuin äkkiä ajateltuna. Pojat on hurahtaneet jalkapalloon ihan täysillä kummatkin, ja arki täyttyy paljolti treeni- ja turnauskuskauksista sekä urheiluvaate- ja varustehuollosta. Kompastelen päivittäin haiseviin nappulakenkiin ja jalkapalloihin, ja kotimme tyypillisin ääni  pesukonehurinan lisäksi on tätä nykyä pallon pomputtelu, joka kantautuu eteisestä lukuisten tekniikkaharjoittelujen aikana.

Keskimmäiset typykät on teinejä omine kasvuun liittyvine kipuiluineen ja murtautumisineen, ja isot tytöt jo niin aikuisia ja itsenäisiä. Näin sen kuuluu kai mennäkin. Me kullan kanssa pärskytellään kaiken keskellä, eikä aina oikein tiedetä mistä ollaan tulossa tai mihin menossa ja mitä varten. Rakkautta tuntuisi kuitenkin riittävän, ja se on kai oleellista. Ruuhkavuodet jatkuu aina vaan, keski-iän kriisi on parhaimmillaan ja viidenkympin villitys kurkistaa ihan nurkan takana. Että ei käy tylsäksi elämä.

Luovaa taukoa on blogin lisäksi yritetty pitää myös arjesta. Viikonloppuna vietettiin nuorimman tytön 15-vuotissynttäreitä helsinkiläisessä hotellissa asiaankuuluvine hemmotteluineen. Hotellihumputtelujen ohessa nautimme olostamme mm. intialaisessa ravintolassa ja nykytaiteen museossa, jossa yllätin itseni kyynelehtimästä vuolaasti katsoessani videota pianomusiikilla vaikutetuista muistisairaista. Niin koskettavan kaunista oli nähdä miten musiikin avulla voitiin herättää jo lähes kokonaan sammunut ihmismieli edes hetkiseksi henkiin. Kunnes se taas katosi.