lauantai 31. heinäkuuta 2010

ME KAKS HEINÄKUUSSA

Vieläkö ehtii..? Heinäkuun viimeiset hetket meneillään ja parisuhdepohdinta ihan kesken. Hmm, miettii kiivaasti ja hakee sanoja... Leppoisa, laiska, utuinen ja utelias on ehkä parhaiten nykyistä tunnelmaa kuvaavia adjektiiveja. Myöskin hauska. Musta tuntuu etten mä oo pitkiin aikoihin nauranut niin että vatsa kramppaa. Vastapainoksi oon sitten itkenyt yhden viikon aikana kolmesta eri syystä, joita en just nyt saa edes mieleeni eli kovin vakavista jutuista ei voinut olla kyse, pelkkää kuohuntaa ja purkautumista vaan.

Me ollaan tehty aika paljon asioita yhdessä, välillä ihan kahdestaankin. Ollaan todettu että elämä oli rankkaa jonkin aikaa, vähän liiankin rankkaa. Ollaan laiskoteltu ja nukuttu pitkään. Ollaan oltu ihan hiljaa eikä tehty yhtään mitään. Ollaan kiivetty kalliolle puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ollaan vaan oltu ja ihmetelty - missä ollaan ja miten sinne tultiin? Ollaan oltu mattopyykillä ja alennusmyynneissä, veneilemässä ja metsäretkillä. Ollaan syöty liikaa jäätelöä. Ollaan nautittu kesästä ja toisistammekin. Ollaan tehty suunnitelmia. Ollaan innostuttu uusista asioista. Ollaan vahvempia kuin ennen.

Hyvästi heinäkuu, tapaamisiin taas ensi vuonna!

Vielä on kesää jäljellä/Mamba:

Sä etsit vielä tilaisuutta,
kaipaat jotain, etsit uutta,
on kuin ois kuuma kesä
jo mennyt menojaan.
Mutta vielä tulee noita
lämpimiä öitä joita
sä koko pitkän talven
jaksoit odottaa.
Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä,
vielä voit löytää ystävän,
vielä tilaisuuden saat.
Kesä sulle paljon antaa,
lämpö sylissään kun kantaa,
sen hetken toivot
ikuisesti kestävän.
Elämä on niin kuin unta,
kukkii koko luomakunta,
sydän vain uutta
tilaisuutta odottaa.
Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä,
vielä voit löytää ystävän,
vielä tilaisuuden saat.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

KOLMEN KÄRKI

Useiden helleviikkojen ja muutaman ukkosyön jäljiltä kesäkauden perimmäiset tunnelmat on suorastaan käsin kosketeltavissa. Viikkoja jatkunut hellekausi alkaisikin jo ehkä tympiä ellei väliin olisi osunut pari pilvisempää ja kylmempää päivää muistuttamaan ohimenevästä ilmiöstä. Mansikoiden pakastamisen ohella yritän säilöä mieleeni parhaita kesäelementtejä, joista...

...ehdoton ykkönen on kesäAURINKO ja sen paisteeseen liittyvät toiminnot: uinti- ja veneretket aurinkoisille luodoille ja lämpimille kallioille, kimaltelevat vedet ja lähes trooppiselta tuntuva tuuli, valoisat kesäaamut ja -illat... kun untakaan ei tarvitse yhtä paljon kuin pimeinä aikoina, ja aikaa jää enemmän...

Hopeasija menee HERKULLISILLE KESÄSYÖTÄVILLE kylmien juomien ja hyvän seuran kera, nam ja maiskis! Jäätelöä mansikoiden kanssa, vadelmapirtelöitä, mehukkaita ananaksia ja vesimeloneita, grillattuja kesäkurpitsa-kana-herkkusieni-sipuli-paprika-vartaita, hääpäivän todella herkullinen kala-ateria terassilla... meren päällä olevassa ravintolassa... heinäkuun tummenevassa illassa... rakkaan ihmisen seurassa...

Palkintokorokkeelle nostetaan myös kuumuudesta aiheutuva LÖYSÄILY ja rennompi elämäntyyli. Enemmän musiikkia, vähemmän kiristyviä pinnoja, enemmän rohkeutta tyyliin "ei tehdä tänäänkään mitään erikoista", vähemmän siivoamista kun ei vaan jaksa eikä viitsi. Kallioille ja pihoille torkahtamisia, tuntikausia paikallaanistumista ja lörpöttelyä muiden äitien kanssa uimarantavahtina, enemmän läsnäolemista, ajatukset tässä ja nyt.

Ihana kesä.


Rehellisyyden nimissä on mainittava myös kolikon kääntöpuolesta, vaikka vaan tulevaa talvikautta lohduttamaan:

1. Valtavan kokoisia ja ihan uuden näköisiä pörriäisiä sisällä ja ulkona paljon: tavallisia paarmoja, jättihevospaarmoja, ampiaisia, pistiäisiä, sudenkorentoja, hyttysiä, kärpäsiä...
2. Hiekkaa joka paikassa: nihkeällä iholla, lakanoiden välissä, hiuksissa, ruokapöydässä, retkieväissä, kännyköissä, käsilaukuissa...
3. Nurkkiin kerääntynyt pöly alkaa haista kesähelteillä, kompostista puhumattakaan, hyh-hyh.