SANKARITAR

Viime joogareissulta palatessani hyvissä fiiliksissä tuli auto-radiosta seuraava biisi. Se jäi soimaan mieleeni ja myöhemmin tutkiskelin sanoitusta tarkemmin ja tajusin että lukiolainenhan se siinä. Nooh, eiköhän se siitä hieman rauhoitu aikaa myöten. Onhan niitä taistelukenttiä itse kullakin ja vielä tässä kypsem-mässäkin iässä, mutta elämä itsessään ei ole enää niin traagista kuin 17-vuotiaana. Onneksi.

TIKTAK / SANKARITAR:

  

Tämän iän piti olla parempi,

ja olotilan jotenkin tyyni.

Kenen vika? Kuka meni valehtelemaan?

Kadottanut olenko todellisuudentajun,

hajun siitä mikä uhkaa koko ajan?

Minun täytyy mennä eteenpäin,

on pakko mennä vielä enemmän mitä vaan.

Mä näen tyhjän taistelukentän,

oon ihan yksin sodassa siellä,

ja vihaan tyyntä myrskyn edellä,

kun tapahtuu on helpompi hengittää.

Mä näen tyhjän taistelukentän,

pahimman vastustajani tiedän,

minusta itsestäni sen löydän.

Ei, en pysty lopettamaan,

mä huidon pimeän taa,

ota kiinni jos saat!

Todellako pysyisit mun perässäni koko ajan,

mä en haluu kenenkään takia hidastaa.

Tosi kovat tavoitteeni korkealla,

olen epätodellisen tunnollinen,

ja niin hyvä kehittämään ongelmia

aivan kaikesta, mitä tulee vastaan.

Tätä saat jos mä oon mitä tahdot,

tätä saat jos mä oon mitä kaipaat

tasamaa se on kaukana tästä,

löydy rauhaa ei mun elämästä.

Sori mulla on hankala luonne,

sitä huitelen tänne ja tuonne.

RIEMUA

Pikkutytöt haki eilen aamupäivällä pikkujoulukuusen lähimetsästä. Pojat meni etsimään kuusenjalkaa kellarista ja...

MITÄ IHMETTÄ?!? Perunalaarissa nökötti kaksi pulleaa säkkipussukkaa!! Voi elämän kevät mikä riemu siitä repesi
- tonttu oli käynyt meidän kellarissa, eikä kukaan ollut huomannut mitään!

Säkit kannettiin porukalla sisälle ja mitä kaikkea ne pitivätkään sisällään: joululaatikoita ja riisiryynejä, kahvia ja glögiä, pipareita ja suklaakonvehteja, kynttilöitä ja servettejä...

Tonttumuorin vapisevalla käsialalla kirjoitettu pikkujoulu-tervehdys luettiin hartaudella. Jokaiselle lapselle oli osoitettu oma pieni paperipussukka sisältäen mandariineja, nameja ja pikkulahjoja. Rapeita possunkorviakin oli pakattu yhteen nyssykkään ja lahjan saajana kukas muu kuin perheen pienin, herra Koiranen. Voi että sentään... Miljoonat kiitokset sinne tonttulaan meiltä kaikilta, ihanan yllätyksen olitte taas loihtineet!

Adventtikirkkoon ei sattuneista syistä ehditty/jaksettu mennä, mutta pikkukuusi saatiin sentään koristeltua ja kynttilät sytytettyä. Ehkä ensi pyhänä päästään kirkolle asti tunnel-moimaan lähenevää joulua. Tästä se joulunodotus alkaa.

MIKÄ POIKIA VAIVAA???

Neljän tytön jälkeen on ehkä luontevaa ihmetellä että mikä noita pojanvintiöitä oikein riepoo. Lukuunottamatta joitakin sopuisia tuokioita tuntuu siltä että jatkuvasti saa olla puuttumassa johonkin asiaan. Okei okei, on tytöilläkin omat kinansa, mutta tällaista rähinäsirkusta ei tässä huushollissa ole aikaisemmin nähty.

Seitsemän vuoden rauhallisen elon jälkeen on ekaluokkalaisesta sukeutunut suoranainen raivopää, joka rikkoo ja repii, karjuu ja komentaa, uhmaa ja riehuu. Kerholainen taas on kehittänyt isonveljen kiusaamisesta oikein taidemuodon. Tämä epeli osaa varsin hyvin tiukan paikan tullen näyttää ja kuulostaa viattomalta kuin sädekehäinen enkeli, niin että paatuneempikin vanhempi menee lankaan ja uskoo koottuja sepityksiä kerta toisensa perään. Pikkuressukkahan se vielä on. Vaan hyvä suustaan. Toisin kuin isompi, jolla on hieman heikompi ulosanti ainakin selittämisen ja keskustelemisen saralla.

Poikaenergia näkyy ja varsinkin kuuluu oikeastaan koko ajan. Hyvällä tuulella ollessaan viikarit juoksee, hyppii tai kiipeilee. Sisällä. Kielloista huolimatta. Riemumieli purkautuu myös kovaäänisenä mölinänä, joka muistuttaa hieman heavylaulantaa tai metsästyshuutoa. Huonoina hetkinä kun kaikki ärsyttää alkaa töniminen ja tappelu, lelujen ja muiden tavaroiden paiskominen, takaa-ajot ympäri taloa kiinniottokarjuntoineen ja karkuunjuoksu-kiljumisineen. Tilanteet päättyy nykyään niin että toinen kärsii 5-minuuttisensa keittiön jakkaralla istuen ja toinen viereisen huoneen tuolilla - välillä joudutaan kylläkin tuplaamaan sessiot ennenkuin hemmot saadaan kunnolla rauhoittumaan.

Tänään on kaikesta huolimatta ihana ja odotettu adventtisunnuntai. Tavoitteena on pakkasia uhmaten kiikuttaa pesue kirkon penkeille rauhoittumaan ja seuraamaan ensimmäisen kynttilän sytyttämistä. Kotiintultua etsitään vintiltä edes yksi toimiva kynttelikkö ikkunaa valaisemaan ja vaihdetaan keittiöön ruskeat piparkakkuverhot. Josko sen jälkeen uskaltaisi vihjata yön aikana piipahtaneesta tontusta kellarissa..?

HIIPPALAKKI & HOT WHEELS

Keittiön lattialle on ilmestynyt Hot wheels -autorata. Kattilat, paistinpannut ja taikinakulhot on aseteltu tarkkaan jokaiselle Hot wheels -autolle sopivaksi, sitten vaan FIUUUUUUH JA RÄISKIS, ja autot pyörimään tai kolaroimaan keskenään. Varmuuden vuoksi pitää radoilla olla vähän vettä, ettei autot syty palamaan kun kerran renkaatkin on jo tulessa.

Eilisestä saakka on kerholainen kulkenut tonttukamppeissa ympäriinsä. Tonttulakkia sovitettiin eilen kattiloidenkin päälle, mutta yöksi sen sai kutreilleen keinuhevonen. Aamulla se haettiin äkkiä takaisin omaan päähän, punainen tonttupaita harmaine röyhelöineen oli sen sijaan yölläkin yllä. Ulos olisi pitänyt päästä pelkällä paidalla ja tonttutossukoilla, koska oikeat tontutkin pukeutuu sillä tavalla. Pienen keskustelun jälkeen tultiin siihen tulokseen että tontuilla on varmasti jotkin erikoistossut ja -paidat, jotka kestää paremmin näitä pakkasia - lasten täytyy pukeutua kunnolla toppavaatteisiin. No okei sitten.

JOULUAAKKOSET

Appelsiinit koristetaan neilikoilla ja silkkinauhoilla

Beetlehemissä syntyi Jeesus Nasaretilainen

C-vitamiini on jouluaikaan vähissä

"Hoosianna, Daavidin poika, kiitetty olkoon Hän!"

Enkelikello kootaan joka joulu

Fazerin suklaata tulee aina syötyä liikaa

Glögin sekaan laitetaan aattona loraus hehkuviiniä

Himmeli on tämän vuoden jouluhaave

Joulupöydän herkkuruoka on mamman imelletty perunalaatikko

Sisäänkannettu joulukuusi tuoksuu muistoilta

Yön yli paistuvan kinkun tuoksu on lempeä

Aatonaattona talossa leijailee lanttulaatikon tuoksu

Keittiöön vaihdetaan mäntysuovantuoksuiset matot

Neilikka on joulun ykkösmauste

Jouluksi ostamme kiiltävänpunaisia omenoita

Piparitaikinan ainekset lämmitetään kattilassa

Quickly! Osaisinpa kiiruhtaa hitaasti ainakin jouluna...

Jouluaattona syömme lounaaksi riisipuuroa

Omaa saunaa kaipaamme varsinkin jouluaikaan

Tontut liikkuvat lähistöllämme pikkujoulusta lähtien

Uunin puhdistus kuuluu joulun siivousrutiineihin

Valkoviiniä maistelemme joulukalojen kera

"We wish you a merry Christmas..." soitetaan pianolla

Ystäviä yritetään ehtiä tavata edes pikaisesti

Zzzzzzzzzzz... Joulupäivänä nukutaan puoleenpäivään

Åbo on Suomen joulukaupunki 

On tärkeää viettää joulua yhdessä oman äidin kanssa

Öylätti on ehtoollisleipä

Täällä ollaan siis ihan joulutunnelmissa :) Kivaa tällä tavalla makustella ja muistella mitä kaikkea se joulu pitääkään sisällään. Tulevana viikonloppuna on pikkujoulu ja ensimmäinen adventti-sunnuntai. Pikkuväki odottaa jo kovasti tonttujen tervehdystä - näkyyköhän tänä vuonnakin vain poisjuoksevan tontun vilahdus lyhdyn kera..?

HILJALLEEN

Tehtailtiin kauden ensimmäiset piparkakut: joulukuusia, ukkoja, akkoja, tähtiä, sydämiä. Taiteiltiin ja koristeltiin, maisteltiin hieman. Varsinkin koristeita. Lopulta satoi keittiössäkin lunta ja piparit saivat kauniin peitteen. Illalla pönttöuunin lämmössä hörpitään kuumaa glögiä. Hiljalleen mennään kohti joulua.

  

LUNTA



Aamulla ikkunan takana valkoinen maailma. Yön aikana tipahti talvi maisemaamme. Pihalla lumienkeleitä ja pitkätukkainen lumiukko.

ISÄNPÄIVÄNÄ MEILLÄ YLEENSÄ...

... nahistellaan aina ennen päivänsankarin herättämistä: Kuka menee ensin, kuka kantaa tarjotinta, kenen lahja on vielä paketoimatta tai kortti tekemättä ja kuka ei ole vielä edes herännyt?

... lauletaan "nukkuvalle" isille onnittelulaulu: "Paaljon onneaa vaaaan...!!!" Ja joka vuosi on isi yhtä yllättynyt ja hämmästynyt.

... tuodaan isille tarjottimella aamupala vuoteeseen. Sitä hän ei koskaan ehdi syömään tai kahvikuppi kaatuu, kun on niin paljon paketteja, kortteja ja lapsia avattavana, luettavana ja halattavana. Onneksi lisää aamiaista löytyy keittiöstä, jonne on jo valmistettu koko perheelle runsas aamuateria paistettuine pekoneineen ja kananmunineen sekä paahdettuine leipineen. Harvinaista herkkua.

... isi saa paljon pieniä lahjoja lapsilta, itsetehtyjä tai kaupasta hankittuja. Tänä vuonna paketeista paljastui murokuppi, Vihreitä kuulia ja täytelakuja, Hiihto-lehteen kääritty Paksu Pepe, virkistävää naamarasvaa väsyneelle iholle, Viivi & Wagner -tyynyliinoja sekä Muumipappa-muki. Lisäksi itsetehtyjä kortteja omilla runoilla, räpeillä ja valokuvilla höystettynä. Arvokkaita ja rakkaita muistoja.

... isi saa äidiltä halauksen rutistuksen kera, ei lahjaa.

... katetaan lautaset ja servetit pöytään ja syödään paremmin kuin yleensä - tällä kertaa paistettua kuhaa kermaviilikastikkeella sekä valmiiksikuorittuja perunoita. Kasviksia ja sörsseleitä lisäksi. 

... soitetaan ja kuullaan torvisoittoa. Jo kolmena peräkkäisenä isänpäivänä on puolet perheestämme päivänsankari mukaan-lukien konsertoinut paikallisen puhallinorkesterin mukana kirkonkylän kauniissa harmaakivikirkossa. Toinen puoli kuuntelee ja katselee hartaana parvelta. Pieninkin keskittyy.

... juodaan isänpäiväkeikan jälkeen kakkukahvit. Pöydässä istuu myös mieluisa juhlavieraamme, äidinisä eli lasten muffa. On niin mukava istua yhdessä ja rupatella kuulumisia. Lopuksi alkaa kinastelu siitä kuka saa viimeisen keksin, palan piirakkaa tai suklaakakkua. Äitiä harmittaa.

... huomataan kaivata kameraa vasta sitten kun kaikki on jo ohi. Taas harmittaa.

... ollaan kiitollisia ja onnellisia ihanista, maailman parhaista isistämme. Eikä harmita enää ollenkaan.



TUNNELMA KATOSSA

Eilen hörppäsin iltapalaksi mukillisen lämmintä mustikkasoppaa - ensimmäinen "ateria" yhteentoista päivään. Tänään aamulla taas mustikkasoppaa ja lounaaksi vihreää salaattia kurkun kera. Illallisella söin jo kunnon ruokaa eli annoksen kasvissosekeittoa. Iltapalalla ratkesin ja hotkin pari ruisleipää kalkkunaleikkeleillä. Voi elämä, miten hyvää... Ja napsinhan mä kourallisen jugurttirusinoitakin, oih ja voih...



Tunnelma katossa :)

Ihan MAHTAVA juttu oli tämä paastoaminen. Etenkin ensimmäisen viikon jälkeen alkoi tunnelmat olla todella korkealla. Suurta rauhoittumista en yrityksistä huolimatta onnistunut itseeni luomaan, sillä energiaa ja touhuvoimaa riitti normaalia enemmän. Silti käperryin välillä viltin alle ihan vaan nauttiakseni uudesta ja erinomaisesta olotilastani.

Paastojuoma maistui varsinkin jääkaappikylmänä ihanan raikkaalta. Vihreä tee lämmitti sisuksia iltaisin ennen nukkumaan-menoa. Uni oli syvää ja hyväätekevää, aamuisin oli helppo herätä uuteen päivään. Juoma piti verensokerin tasaisena pitkin päivää, eikä nälkä vaivannut ollenkaan. Mielitekoja tuli puolivälissä paastoa ja varsinkin hajuaisti terävöityi. Kielen pinta muuttui hiljalleen harmaasta helakan punertavaksi mikä kertoi kuona-aineiden poistumisesta.

Matka paaston ihmeelliseen maailmaan on tältä erää päättynyt, ensi keväänä pääsiäisen aikoihin lähdetään taatusti uudestaan reissuun.



AHAA..!

Mä oon odottanut jonkinlaista ahaa-elämystä tän paaston tiimoilta viime päivien ajan. Ja tänään kolahti. Alkupäivät oli sellasta melko normaalia olotilaa, lisäksi pientä huippausta ja ohimenevää väsymyksen tunnetta. Lauantain saunareissu oli miellyttävä kokemus, mutta fyysisesti yllättävän rankka. Eilinen metsäretki teki kokonaisvaltaisesti hyvää.

Tänään heräsin rutkasti ennen kellonsoittoa, mikä on todella harvinaista. Muutoinkin on olo tämän päivän aikana ollut poikkeuksellisen reipas. Jopa tähän aikaan iltapäivästä tuntuu energiaa riittävän vaikka muille jakaa. Normaalisti näihin aikoihin ainakin haaveilen nokosista, ellen jopa hetkeksi kuukahda. Ja nyt on jo käyty kaupassa, tehty kaikki kotihommat ja päivitetty blogiakin. Vaikuttaa siltä, että perhe saa tänään ruokaa ajoissa. Paastominä rulettaa!

METSÄSSÄ

Lähdettiin porukalla retkelle. Marraskuisessa maastossa on helppo taivaltaa ja tilaa temmeltää. Metsä on hiljainen ja kaunis. Täällä tuuletetaan lapset ja ajatukset. Kaikilla on hyvä mieli, koirakin nauttii. Taaperretaan polkuja pitkin ja hörpitään välillä lämmintä kaakaota. Lampea koristaa ihan ohut jääpeite. Talvi on vielä kaukana, joulu yllättävän lähellä. Seitsemäs paastopäivä meneillään...

NÄLKÄ

Tänään mulla on ollut nälkä. Tai ehkä se on vaan mieliteko, joka kurnii suolissa viidentenä paastopäivänä. Joka tapauksessa tekee mieli syödä. Ruokaa. Heti. Kaikki kelpaa.

Nuuskuttelen kaikkea ihanaa mitä ympäriltä löytyy: mandariineja, ruisleipää, juustoa, hernesoppaa, kaakaota, KAHVIA... Lista on loputon. Tänään haistoin pihalla selvästi, kun naapuri keitti perunoita lounasaikaan.  

Keskiviikon rivitanssitunti oli työläs ja sekosin koko ajan askeleissani. Eilisillan joogasessio sen sijaan sopi tähän hitaampaan tunnelmoimiseen kuin nenä päähän, varsinkin venytykset tuntui ihan mahtavilta. Yleisfiilis on pysynyt hyvänä ja motivaatio korkealla. Silti häippäsin takavasemmalle, kun muu perhe alkoi aterioida. Täällä sitä ollaan edelleen tietsikalla. Kumoan itselleni lisää makoisaa ja energistä paastojuomaa,
kippis ja kulaus.

VIIMEINEN ATERIA...

... ennen paastoa oli pannukakkupala mansikkahillolla, namskis.

Sunnuntai-illan jälkeen en oo sitten syönyt mitään, paastojuomaa (vaahterapalmusiirappia vedellä laimennettuna, lisäksi puristettua luomusitruunamehua ja hypsäys cayennenpippuria) vaan lipitellyt. Ja olo on ihan hyvä, ei ollenkaan huono. Minkäänlaisia jomotuksia ei oo päässä tai muuallakaan, nälkääkään ei tunnu - ihan kummallista.

Viimeksi tässä vaiheessa oli ihan hervoton päänsärky ja alaselkäänkin sattui. Nyt jätin kahvin pois jo reilu viikko sitten ja sain ne hedarit siis siinä vaiheessa, parempi niin. Vähän on ehkä sellainen hidas olo, mut sehän tässä oli kai tarkoituskin: hidastaa tahtia ja kuulostella. Huomenna pitäis tilastojen valossa olla huono päivä kuona-aineiden jyllätessä pahimmillaan.
Sitä odotellessa. Öitä!