lauantai 15. lokakuuta 2011

TAKAPAKKIA

Nyt koetellaan. Pinnaa, hermoja, kärsivällisyyttä. Kasvatustaitoa, äitiyttä, parisuhdetta. Vaikka mitä.

Mulla oli edellisellä viikolla yhtäkkiä vapaapäivä ja halusin tietty hoitaa aamukuskaukset. Sillä seurauksella että onnistuin sotkemaan eskarilaisen kaksi kuukautta erinomaisesti sujuneet aamurutiinit. Miten niin kaavoihinsa kangistunut heppu? Hooh.

Sen kohtalokkaan aamun jälkeen on sattunut yks jos toinenkin hankalampi tapaus, etten sanois. Milloin on ollut väärät housut jalassa (vaikka ne olis ne edellisenä iltana itsevalitut) tai milloin ei voikaan laittaa normisormikkaita kun pitää laittaa yhdet toiset, joita ei tietenkään silloin löydy. Eikä eskariin voi mennä, jos ei vaatetus ole kohdillaan. Eikä sinne ainakaan sateisena päivänä voi lähteä, koska silloin on kurja olo. Toinen hooh.

Että tämmöstä tänne. Jotta homma menis vielä vähän enemmän vintalleen, on pikkusälli ruvennut heilumaan nyrkki pystyssä silloin kun asiat ei mene niin kuin pitäis. Potkaisipa mua kaupassa kerran sääreenkin kun en ostanut pillimehua. Ja sitten meidän ruoka on ruvennut maistumaan kamalalta ja me ollaan kaikki tyhmiä. Järkyttävääkö? Jep.

Mä oon käyttänyt kaikki tiedossani olevat keinot, jotta saisin palautettua kaverin takaisin raiteilleen. Perinteiset lahjonta, kiristys ja uhkailu on kokeiltu. Lisäksi oon yrittänyt antaa aikaa niin paljon kuin vaan mahdollista. Pitänyt sylissä. Lukenut kirjoja. Koittanut puhua. Puhua. Puhua. Puhua.

Ja vihdoinkin tänään me taidettiin ymmärtää toisiamme. Pitkään kestänyt "En kuuntele sua, pidän kädetkin korvilla" -asenne alkoi muuttua ja jutustelu kulki suunnilleen näin:

- Mulla on paha mieli kun sä käyttäydyt huonosti...
- Äiti, mikset sä koskaan itke?
- Kyllä mä itkenkin, silloin kun oon tarpeeksi surullinen. Nyt mua alkaakin itkettää kun musta tuntuu tosi kurjalta toi sun käytös enkä mä tiedä mitä mun pitäis tehdä...
- Mäkään en tiedä mitä mun pitäis tehdä...
- Sun pitäis vaan uskoa mitä me sanotaan sulle.
- Mut jos mä en muista...
- Niin...
- Mut mähän voisin kirjoittaa sen lapulle!!!

Siinä hetkessä alkoi silmät taas loistaa (molemmilla). Etsittiin käsiimme iso paperi ja alettiin miettiä mitä siihen oikein pitäisi laittaa. Pikkukaveri alkoi kirjoittaa kieli poskessa pyörien: MUISTATOTELLAÄITIÄJAISIÄ! MUISTASYÖDÄHYVIN! Lisäksi paperille ilmestyi ruokalautanen, haarukka ja veitsi, maitolasi sekä salaattikulho. Ja iso, punainen sydän.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

HÄN ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN

Illalla lentoasemalla. Täristiin ja odotettiin, jännitettiin niin.
Milloin, voi milloin?

Ja sitten. Pitkänhuiskea tyttö putkahtaa ilmoille matkalaukun kera. Siinä hän on. Riehakkaana ja ruskettuneena, onnen ja ilon kyyneleet silmistä valuen. Ihana hetki. Hän on täällä. Tänään. Huomennakin. Vielä hetken.

perjantai 7. lokakuuta 2011

MURUSENI MAAILMALLA

Näitä olen hyräillyt kesästä saakka, pieni haikeus ja huoli mukanani. Luopumisen tuskaa, itsenäistymisen iloa, menetyksen pelkoa, ylpeyttä ja kiitollisuutta. Tunteiden sekamelskaa, elämää.


MAAILMAN TOISELLA PUOLEN / Haloo Helsinki!

Nyt hihnalle laukku
Ja viimeinen kuppi naamaan
Kohta pilvien päältä
Voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
Mä menen minne sattuma johtaa
Mulla on mukana kuvat
Mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa

Mä oon kujia kulkenut
Jäljessä lapsien parvet
Niiden silmissä iloa
Ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
Mutta tartun niihin muistoissa
Vaikkei tavattais koskaan
Kaikki kulkee mun matkassa



MISSÄ MURUSENI ON / Jenni Vartiainen

Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

Tyyni oli eilen yö
mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun käden tunsin ihollain

Enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
Niin kuin pieni lapsi nukahtaa
Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on
Ja jalkojemme alla sama maa

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan


Esikoiseni, aikuiseni, sydämeni lapsi, tulee kotiin keskiviikkona.
Ihan mieletöntä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

KÄMPILLÄ

Täällä sitä ollaan aina vaan. Koulussa. Ja roikutaan tietsikalla. Taustalla soi Enkeli taivaan -pianoharjoitus... Ei hassumpaa.

Mä mietin tässä että mitäköhän sitä tekis. Lähtiskö käymään Prismassa vai keittäiskö iltateet? Opiskelujuttujakin olis vähän rästissä. Tai meniskö vaan asunnolle hihittelemään kämppiksen kanssa?

Hylkään siis perheeni tasaisin väliajoin pärjäämään keskenään ja vietän itse hulvatonta opiskelijaelämää koulun asuntolassa. Kaikkein hurjimpina iltoina piipahdan marketissa, käyn juoksulenkillä, keitän kupposelliset teetä ja katson Kympin Uutiset.

Tänään taidan tyytyä pikaiseen kauppareissuun, jonka jälkeen syvennyn huomiseen luovan ilmaisun -ryhmätehtävään. Ensi viikon kädentaidot-toimintatuokion sain suunniteltua jo lähes valmiiksi aikaisemmin tänään. Uskontokasvatuksen esseetäkin saisi alkaa väkertää pikku hiljaa, ja päiväkodin hiljentymishetken ja varhaiskasvatusta käsittelevän lehtiartikkelin esitystä pitäisi vielä vähän hioa. Aika paljon kaikkea meneillään ja tuloillaan.

Heippa ja hyviä unia, kotiväki, huomenna nähdään. Ja sitten alkaakin neljän päivän vapaa. Oioioioioioi miten mukavaa.