VOIHAN PALJU

Ihan kohta pääsen pulahtamaan ensi kertaa saunan edustalla kököttävään puiseen saaviin. Viime viikonloppuna sitä testailtiin lähinnä miespuolisen kaveriporukan kesken, ja hyvin näytti toimivan. Ainakin jos jotain voi päätellä siitä kuinka monesti siellä kastauduttiin ja kuinka saunomisesta paljukäynteineen ei meinannut tulla loppua lainkaan. Aamu ehti valjeta ennen kuin paljun lämpimästä ja kosteasta sylistä maltettiin irtaantua.

Kesä on kääntynyt syksyyn, ja siitä mä tykkään nykyään kovasti. Joskus aikaisemmin kotiäitivuosia viettäessäni muistan koulujen aloituksen ja pimenevien iltojen tuntuneen välillä ahdistavilta. Toiset tuntuivat siirtyvän elämissään taas eteenpäin, ja mä vaan poljin paikoillani, vuodesta toiseen. Nyt iltojen hämäryys ja vilpoisuus tuntuu turvalliselta ja kodikkaalta, oikealta.
(Ai miten niin tunneihminen..?)

Mä uskon, että iso osuus turvallisuudentunteen vakiintumiselle on opiskelun myötä auenneella uudella maailmalla mielekkäässä työympäristössä. Tietty terveydentilaan liittyvät koettelemukset on myöskin pakottaneet tarkastelemaan elämää totutusta poikkeavien linssien läpi. Lisäksi on ihanaa, kun on omannäköinen koti (pihasaunoineen), jonka suojissa makustella ja mietiskellä omaa elämäänsä ja valintojaan, ja tykätä niistä. Mä lähden tästä nyt sytyttelemään öljylamppuja saunareitin varrelle.

*       *       *

Seuraavan päivän lisäys:

Ensin paljussa oli liian kylmää, sitten liian kuumaa ja lopulta... Ihan täydellistä. Pisteenä i:n päällä yläpuolella kirkas tähtitaivas. Wau.

KAKSI SYDÄNTÄ

Mä en oikein oo mikään koruihminen. On mulla joitakin rakkaita aarteita, mutta enimmäkseen ne pysyy piirongin kätköissä - vihkisormuskin on välillä "kateissa" pitkiä aikoja. Valmistuttuani lastenohjaajaksi kaksi vuotta sitten halusin hankkia itselleni muiston, jota voin tarvittaessa kantaa mukanani. Pitkähkön harkinnan jälkeen päädyin ostamaan punotun nahkarannekkeen, johon voi kerätä monenlaisia hopeasta tehtyjä symboleja. Ensimmäinen symboleista oli pieni ristillä merkitty Raamattu.

Toisen symbolin hankin pian valmistumiseni jälkeen, kun sain kuulla päässäni olevan kasvaimentyngän jatkaneen kasvuaan. Samoihin aikoihin oli esikoiseni lähdössä kolme kuukautta kestävälle reppureissulle Aasian perukoille. Symboliksi valikoitui luonnollisesti suojelusenkeli turvaamaan meidän molempien edessä olevaa matkaa.

Hääpäivä koitti heti kohta magneettikuvauksen jälkeen. Sydän oli täynnä ahdistusta, mutta myös verenpunaista rakkautta. Rannekkeeseen ilmestyi punainen sydän hopeisella reunuksella.

Leikkauksen jälkeinen aika täytti mieleni valtavalla ilolla ja valolla. Vaikka naama oli kipeä ja mustaksi turvonnut ja edessä oli kuuden viikon sädehoitojakso, mä olin liekeissä. Ihan vaan elämästä ja elossa olemisesta. Mä leijailin tietoisuuden tasosta toiseen ja täytyin kiitollisuudesta ja riemusta joka päivä uudestaan. Muistutukseksi pahojen päivien varalle valitsin nahkapunokseen kimaltelevan helan. Hoitokäynnit syöpätautien klinikalla, kuten myös aikaisemmat sairaalajaksot Töölön sairaalassa, olivat rentoja ja sujuvia, ja tunsin koko ajan olevani turvallisissa ja osaavissa käsissä. Suomalainen sairaanhoitohenkilökunta ja lääketiede saivat oman vaaleanpunaisen symbolinsa.

Toissapäivänä armas muruseni yllätti mut samanlaisella punaisella sydämellä kuin olin itse itselleni kaksi vuotta aikaisemmin hääpäivän kunniaksi ostanut. Mikä hassu, mutta onnellinen yhteensattuma. Ei kai rakkautta voi koskaan olla liikaa.

Rannekoru on jossakin lähelläni koko ajan. Ellei se ole ranteessa, löytyy se laukun pohjalta tai hyllyn kulmalta. Kerran se oli kadoksissa pitkän aikaa, kun joku apulaisistani oli siivouspäivänä laittanut sen vaan muiden korujen joukkoon. Huh ja fiu.

Usko, toivo, rakkaus, ilo, onnellisuus ja riemu. Kiitollisuus. Joitakin mainitakseni. Ja muistaakseni.

EILISEN RAUKEUS

Ensimmäisen lomaviikon viimeiset hetket ovat käsillä ja mieli on hieman apeana, vaikka töihin onkin mukava palata. Viikko piti sisällään kaikkea kivaa ja tarpeellista, enimmäkseen kotoilua ja joutenoloa, mutta myös ystävien tapaamista ja pientä touhuilua.

Ikkunasta vyöryy sisään sateenjälkeinen vihreys. Saunamökkerö näyttää siltä kuin se olisi ollut tontin perällä aina. Kallellaan oleva omenapuun rotisko kaartuu kauniina pihaterassin ylle. Syreenit ovat kukassa ja juhannusruusujen nuput puhkeamaisillaan. Hiuksissa viipyilee savun tuoksu laavuretken jäljiltä. Tämän päivän kaikkeus koskettaa. Huomenna on uusi päivä.

TÄYSI KYMPPI

Tämä päivä on tehty keväisestä auringonpaisteesta, iloisesta mielestä ja ennen kaikkea jalkapallosta. Kymppisynttäreitä vietettiin läheisen leikkikentän pallokentällä parhaimpien kavereiden kesken. Juhlapöydän antimet kannettiin lopulta autoon ja katettiin voikukkien keskelle kentän laidalle, kun pelaajia ei alkanut kuulua pöydän ääreen.

Kullan kanssa siemailtiin kahvia lapsikatrasta katsellen ja ihmeteltiin mihin katosi 10 vuotta elämästä. Ihan vastahan tuo nauravainen pellavapää näki päivänvalon, ja nyt se jolkottaa pitkine kinttuineen pallon perässä ammattilaisen elkein.
Rakas muruliini.

Sammakot ja pihaleikit kiinnostivat iltamyöhään, ja viimeiset vieraat piti käskeä koteihinsa. Koulua on enää viikko, ja halkopinon päälle ilmestyneen mustarastaan pesä on tyhjä. Ilmassa on kevään ihmeen ja juhlan tuntua.

RULLAATI RULLAA

No hopsan. Monesti oon täällä piipahdellut, lähinnä toisten juttuja selaten, mutta oman elämän puntaroinnille ei ole ollut mukamas aikaa. Se kertoo ajanpuutteen lisäksi ehkä myös siitä että asiat on olleet melko mallillaan - ei ole ollut tarvetta peilailla tapahtuneita juttuja blogin kautta. Ja hyvä niin.

Asiat on edenneet. Monella rintamalla on tapahtunut myönteistä kehitystä. Eikä vähiten itseni kohdalla. Haastava työ lastensuojelun parissa on antanut mahdollisuuksia olla mukana vaikuttamassa konkreettisella tavalla muiden ihmisten hyvinvointiin. "Joka antaa, se itsekin saa" -ajatuksen todeksi eläminen oman työn kautta on upeaa ja palkitsevaa. On etuoikeutettua saada tehdä työtä, jolla on niin suuri merkitys.

Kotirintamallakin on työskennelty ahkerasti arkivääntöjen ohessa. Me ollaan kullan kanssa pyritty kohti rennompaa kasvatustyyliä ja joustavampaa vanhemmuutta aidon kohtaamisen ja läsnäolon merkitystä unohtamatta. Vanhemmuuden lisäksi keväthuollon kohteeksi on vihdoinkin ymmärretty nostaa myös parisuhde kaikkine kiemuroineen.

Lenkkeily on käynnistynyt, ja saunamökki on kököttänyt pihan laidalla jo jonkin aikaa. Mun elämä, milloin siitä tuli näin ihana?