ERITYINEN

Kulunut syksy on ollut erityinen ja poikkeava. Monella tavalla. Oon ollut tilanteissa, joihin en kuvitellut pääseväni, saati joutuvani. Vanhemmuuttani on ravisteltu ja perustuksiani horjuteltu eilisen myrskytuulen tavoin. Eteeni on noussut kysymyksiä, joihin en ole löytänyt vastauksia, ja oon ollut pakotettu kyseenalaistamaan aikaisempaa totuttua ja hyväksikoettua.

Tulla kouluun, syödä kouluruokaa ja opiskella.

Aikaisemmin en ihan ymmärtänyt lastemme koulun rehtorin laatimaa huoneentaulua, joka korosti koulussaolemisen ja ruokailun tärkeyttä ja jätti opiskelun viimeiselle sijalle. Pidin itsestäänselvyytenä että koulutunneille mennään ja niillä pysytään. Kouluruokaakin syödään koska ravintoa tarvitaan, sehän nyt on sanomattakin selvää. Tai sitten ei.

Syksyn aikana on selvitetty että yksi täydellisistä pullistani on lisäksi aivan erityinen pulla. Sellainen, jota koulussaoleminen ja opiskelu ahdistaa. Sellainen, joka tarvitsee erityistä tukea oman kielellisen oppimisensa edistämiseen. Sellainen, jonka vierellä kuljen rinta rottingilla. Rakastaen, huolehtien ja valvoen. Hammasta purren.