sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

RUUHKAVUODET

Ennen otsikointia kävi mielessä, että oonkohan käyttänyt samaa sanaa ennenkin, mutta en jaksanut/ehtinyt tarkistaa. Ja vaikka olisinkin, ei haittaa, koska tällä teemalla mennään.

Kiirettä pitää siis. Koko ajan. Samaan aikaan hirvittävä haikeus siitä, että kohta tää loppuu. No ei varmaankaan koko elämä, mutta jokin aikakausi kuitenkin käy uhkaavasti loppua kohden. Lapset kasvaa ja kehittyy, ja me kaks siinä sivussa rupsahdetaan samaa tahtia. Hitaasti, mutta varmasti.

Viime kirjoituksen jälkeen on kaksi lapsista täyttänyt taas lisää vuosia. Vanhimmasta pojasta tuli teini ja kolmanneksi vanhimmasta tytöstä täysi-ikäinen. Voisko tän ajankulun vaan pysäyttää tai edes hidastaa? Vai olisko mahdollista palata menneeseen ja elää joitakin hetkiä uudestaan, kun ne oli niin upeita ja nopeasti ohimeneviä? Eikö mitenkään..?

Kyllähän mä sen tiedän, että elämä on matka. Että jostain tullaan ja johonkin ollaan menossa. Enkä kai ihan tosissani kummiskaan haluaisi jäädä yhteen ja samaan tilanteeseen. Välillä vaan tuntuu, ettei pysy perässä kaikessa mitä ympärillä tapahtuu. Tai omassa itsessä. Tarttis lisää kapasiteettia ja kykyä kaiken käsittelemiseen ja sisäistämiseen. Kun sitä on tällainen tunne edellä taaksepäin mönkivä rapuihminen.

Mitä muuta? Töitä, tapaamisia, ajattelua, keskusteluja, työstä palautumista, ajatusten harhailua ja arjen hallintaa. Sitä se oma elämä kai enimmäkseen pitää sisällään nyt. Painopiste on lisäkoulutuksen aloittamisen myötä siirtymässä uhkaavasti työelämään, joka on erittäin mieluisaa ja antoisaa, mutta myös haastavaa ja kuluttavaa. Aikaa omille harrastuksille tai vaikkapa parisuhteen hoitamiselle ei hyvästä tahdosta huolimatta tunnu järjestyvän. Mielessä silti on usein, että jottain tarttis tehrä, mutta siihen se sitten jääkin. Toisaalta, ehkäpä asioiden tiedostaminen on jo tärkeä muutokseen johtava seikka, ja seuraavaksi sitten vaan odotellaan sitä inspiraatiota ja oikeaa hetkeä.

Joka tapauksessa on ihanaa, kun on kevät. Pihan ainoa kunnollisen kokoinen omenapuu kaatui väsymyksestä kyljelleen, ja nurmikko muistuttaa päivä päivältä enemmän perunamaata futispoikien ansiosta, mutta joka hetki mennään kohti kesäisempiä kelejä ja vastaleikatun nurmikon tuoksua. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

P.S. Edelliseen kirjoitukseen viitaten oon sitä mieltä, että nämäkin valinnat on ihan omia ja seison niiden takana leuka pystyssä. Haluaisin vaan lisää tunteja vuorokauteen ja sata samanlaista toivomusta. Kun maailma ei riitä.