tiistai 17. elokuuta 2010

SYYSKAUDEN AVAUS

Kaikkien aikojen maanantai koettiin keskuudessamme eilen, kun kesälaitumilta koulunpenkeille ja konttorituoleille siirtyi ennätysmäärä porukkaa; eskarilaisesta tuli ekaluokkalainen, murkusta kauko-opiskelija, komentoora ja esiteini siirtyivät alakoulussa pykälän ylöspäin, lukiolaisen ensimmäinen vuosi jäi taakse ja aikuiset palasivat entisiin työpaikkoihinsa. Kerholainen kiikutettiin kaverin luokse leikkimään kerhotätien ollessa vielä kesälomalla.

Kesä tekee tarpeellisen tauon arkiseen aherrukseen. Se antaa luvan levätä ja latautua, haaveilla ja unelmoida. Hyvä niin. Hyvä on myös se, kun syksyn tullen saa terottaa kynät ja ajatukset, ryhdistäytyä ja järjestäytyä, aloittaa arki, mennä kohti uusia haasteita. Lyheneviin ja pimeneviin päiviin toivon sopivaa yhdistelmää reipasta menoa sekä rauhallisia ja tunnelmallisia koti-iltoja. Pian voi taas ruveta virittelemään tulia pönttöuuneihin. Ja pöytäkynttilöitä pitää muistaa hankkia.