MIKÄ POIKIA VAIVAA???

Neljän tytön jälkeen on ehkä luontevaa ihmetellä että mikä noita pojanvintiöitä oikein riepoo. Lukuunottamatta joitakin sopuisia tuokioita tuntuu siltä että jatkuvasti saa olla puuttumassa johonkin asiaan. Okei okei, on tytöilläkin omat kinansa, mutta tällaista rähinäsirkusta ei tässä huushollissa ole aikaisemmin nähty.

Seitsemän vuoden rauhallisen elon jälkeen on ekaluokkalaisesta sukeutunut suoranainen raivopää, joka rikkoo ja repii, karjuu ja komentaa, uhmaa ja riehuu. Kerholainen taas on kehittänyt isonveljen kiusaamisesta oikein taidemuodon. Tämä epeli osaa varsin hyvin tiukan paikan tullen näyttää ja kuulostaa viattomalta kuin sädekehäinen enkeli, niin että paatuneempikin vanhempi menee lankaan ja uskoo koottuja sepityksiä kerta toisensa perään. Pikkuressukkahan se vielä on. Vaan hyvä suustaan. Toisin kuin isompi, jolla on hieman heikompi ulosanti ainakin selittämisen ja keskustelemisen saralla.

Poikaenergia näkyy ja varsinkin kuuluu oikeastaan koko ajan. Hyvällä tuulella ollessaan viikarit juoksee, hyppii tai kiipeilee. Sisällä. Kielloista huolimatta. Riemumieli purkautuu myös kovaäänisenä mölinänä, joka muistuttaa hieman heavylaulantaa tai metsästyshuutoa. Huonoina hetkinä kun kaikki ärsyttää alkaa töniminen ja tappelu, lelujen ja muiden tavaroiden paiskominen, takaa-ajot ympäri taloa kiinniottokarjuntoineen ja karkuunjuoksu-kiljumisineen. Tilanteet päättyy nykyään niin että toinen kärsii 5-minuuttisensa keittiön jakkaralla istuen ja toinen viereisen huoneen tuolilla - välillä joudutaan kylläkin tuplaamaan sessiot ennenkuin hemmot saadaan kunnolla rauhoittumaan.

Tänään on kaikesta huolimatta ihana ja odotettu adventtisunnuntai. Tavoitteena on pakkasia uhmaten kiikuttaa pesue kirkon penkeille rauhoittumaan ja seuraamaan ensimmäisen kynttilän sytyttämistä. Kotiintultua etsitään vintiltä edes yksi toimiva kynttelikkö ikkunaa valaisemaan ja vaihdetaan keittiöön ruskeat piparkakkuverhot. Josko sen jälkeen uskaltaisi vihjata yön aikana piipahtaneesta tontusta kellarissa..?