Tämän hetken tilanne on sanalla sanottuna raskas. Kutsumaton vieras nimeltä Parisuhteen Pohjakosketus on saapunut luoksemme. Opiskelu, työ ja suurperheen arki yhdistettynä liian vähäisiin yöuniin on vienyt kaiken energian. Ilo ja rentous tuntuu kadonneen suorittamisen tultua tilalle.
ONNEKSI loppu tälle liian vaativalle elämäntilanteelle on sentään näkyvissä. Valoa tunnelin päässä voi nähdä, jos tarkasti katsoo - niinkuin Lapissa talvella, kun ajettiin kaamoksesta kohti aurinkoa ja etelää. Se, miten elämä opintojen jälkeen jatkuu, onkin ihan toinen juttu. Ainakin tarvitaan paljon kahdenkeskistä aikaa sekä lepoa ja rauhaa. Myöskin pitkiä keskusteluja. Ja lisää puhumista. Ja kuuntelemista. Ja lohduttamista. Ja anteeksipyytämistä...
Tänään väsynyt mies lähti AC/DC:n keikalle Tampereelle. Ajaa pari tuntia suuntaansa nähdäkseen suuret idolinsa ilmielävinä, uhraa kallisarvoista aikaansa ja yöuntansa tullakseen takaisin entistä väsyneempänä. Puoli vuotta sitten lipun saatuaan ei varmasti uskonut lähtevänsä reissuun lähes vastentahtoisesti. Ja tämä kertookin paljon... Vaan ehkäpä keikkareissu toimiikin tarpeellisena piristyksenä ja energianlähteenä viimeisiin rutistuksiin, toivotaan niin :)Seuraavan päivän pieni lisäys tuohon opiskeluun liittyen:
Omasta tahdosta ja yhteisellä suostumuksellahan siihen parisen vuotta sitten kunnianhimoisesti ryhdyttiin. Keskenjääneet opinnot piti saattaa loppuun nyt, kun lapsetkin oli vähän isompia ja aikaa alkoi jäädä yli, heh... Ensimmäinen ja toinenkin vuosi itsenäistä ja omatoimista opiskelua oman työn ohella meni ihan kivasti ja melko sujuvastikin kaikkien kannalta, mutta viimeinen lopputyön tekemiseen käytetty puolivuotisjakso on uuvuttanut sekä opiskelijan että tukijoukot. Mikä on varmaankin ihan inhimillistä ja ymmärrettävääkin. Ihminen vaan väsyy välillä ja silloin pitäisi voida huilia, että jaksaa taas. Tänään on himpun verran reippaampi fiilis, ja ollaan taas päivän verran lähempänä opiskelunjälkeistä elämää.
