Hyvinhän tämä viikko päättyi, vaikka alkoikin kehnosti.
Ollaan mietitty, että alettais itse kukin opetella aktiivisesti uusia taitoja. Että pidettäis oikein kirjaa taitojen kehittymisestä ja valittais taas uusi taito, kun edellistä on harjoiteltu tarpeeksi. Miten taitavia meistä vielä tuleekaan...
Alkajaisiksi kerholainen opettelee sietämään eroahdistuksen aiheuttamaa ikävää ja ekaluokkalainen pitkistä kalsareista aiheutuvaa pukeutumistuskaa, komentoora opettelee aktiivisempaa osallistumista oppitunneilla ja esiteini myönteisempää suhtautumista läksyjentekoon. Ja me aikuisemmat opetellaan aikuismaisempaa käyttäytymistä toisiamme kohtaan, mitä kaikkea se sitten pitääkään sisällään..?
Muutaman päivän puhumattomuus meidän isojen tyttöjen kesken antoi kaivattua lisäaikaa ajatella ja oivaltaa. Mulle on tärkeää ymmärtää miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy tai sanoo mitä sanoo. Kieltämättä olis paljon helpompaa, jos tiukan paikan tullen vois vaan kohautella olkapäitään ja antaa asioiden ja ihmisten olla. Mutta kun sitä on tällainen vääntäjä-kääntäjä-tyyppi luonteeltaan, ei oikein osaa. Nyt oon kuitenkin päättänyt ainakin opetella etäisyyttä (siis näiden typyjen kanssa) ja olla lähinnä käytettävissä. Säännöistä meinaan silti pitää taas kiinni pienen tauon jälkeen. Ettäs tiedätte.
