SATEENKAAREN VÄREJÄ

Mun on hyvä olla iloinen. Mä voin olla välillä surullinenkin. Mä saan myös pelätä ja olla vihainen. Mulla on oikeus erilaisiin tunteisiin ja jopa velvollisuus edellä mainittujen tunteiden kokemiseen. Ilo, suru, pelko ja viha on jokaisen ihmisen (myös äidin) perustunteita - niitä siis kuuluu tuntea ja varsinkin ilmaista. Tunteiden puuskassa on suotavaa muistaa käyttäytyä ikänsä mukaisesti ja yleisesti hyväksyttävällä tavalla, kuitenkin.

Mulle on kerrottu että tukahdetut, piilotetut tai kohtaamattomat tunteet aiheuttaa möykkyjä ihmisen sisälle. Sitä voi aika helposti jättää negatiiviset jutut käsittelemättä ja yrittää ikäänkuin haudata tai koteloida vaikeat tunteet sisällensä, jossa ne sitten jatkaakin omaa elämäänsä ja kietoutuu yhteen aiheuttaen ahdistusta ja pahaa oloa. Ihan loogista peruspsykologiaa.

Mä oon niiiin helpottunut kun sain kuulla että vihastuminenkin on hyvästä. Oon mä aina ajatellut että säännöllinen suutahtaminen ja eriasteiset raivarit kuuluu äkkipikaisen ihmisen tavaramerkkeihin siinä missä sekopäiset riemukohtauksetkin, mutta nyt vasta ymmärrän että vihaa saa tuntea ilman huonoa omaatuntoa, voihan fiuuu-huuuh sentään. Onpa mahtavaa kun ymmärrys itseä ja ihmisenä olemista kohtaan voi lisääntyä. Oppia ikä kaikki.